Keskiyön aurinko Valtavaaralla

Iltayhdeksältä nakkaan repun selkään Saaruan parkkipaikalla. Vähintään kerran kesässä pyrin kulkemaan koko kesäyön, tai vaihtoehtoisesti melomaan. Viime kesänä kuljin yön Konttaisen maisemissa, nyt on Valtavaaran vuoro. Sääennuste lupasi pilvien häipyvän puoleen yöhön mennessä. Kun pääsen ensimmäisen kukkulan länsilaidalle, voin vaan todeta, että pilvessä on muuten, paitsi taivaanrannalla on kapea, selkeä alue. On ihan tyyntä, josta syystä pilvet saattavat pysyä paikoillaan. 

Ei siis ole kiirettä laelle, joten voin rauhassa tutkia metsän kasvillisuutta. Viileä ja kostea alkukesä on saanut kaiken rehevään kasvuun. Mustikanlehdetkin ovat paikoin parin sentin mittaisia. 

Ehdin vaaran laelle klo 23 aikaan. Pilvi peittää edelleen auringon, mutta sen valo värittää pohjoisen horisontissa olevia tuntureita. Luulen, että siellä ovat Palo- Salla- ja Ruuhitunturi, jonne on matkaa linnuntietä noin 70 kilometriä. 

Etsin istumapaikan länsirinteeltä ja levitän alleni avaruuspeiton. Tässä on hyvä evästellä ja katsella maisemaa, Valo heijastuu hetken Valtavaaran juurelle, Ison Pihlajalammen pintaan. 

Lännen puolella on vähän leveämpi kirkas vyöhyke. Kitkajärven taakse, Riisitunturille saattaa paistaa aurinko. 

Pilvikerros ei liiku yhtään. Vuorokausi vaihtuu, alkaa vuoden pisin päivä, kesäpäivänseisaus. Kello 00:15 aurinko tulee esiin kuin juhlistaakseen tapahtumaa. Halusin nähdä keskiyön auringon ja siinä se nyt on, vaikka vähän erilaisena kuin odotin. 

Pilven raosta tuleva valo on värikästä. Tästä alkaa yli kahden tunnin jakso kun kesäyön aurinko valaisee Valtavaaraa. Nyt on lähdettävä liikkeelle ja tallennettava auringon värittämää maisemaa eri suunnilta ja etäisyyksiltä.

Kello on tasan yksi. Kesäajasta johtuen nyt on se pimein hetki. Ja aurinko vaan valaisee rinteen sieliköitä. 

 

Päivätuvan ovea avatessani hätkähdän omaa varjoani. 

Ja tässä näkymä tuvan ovesta kohti pohjoista.

Kahden maissa aurinko värittää Venäjän tuntureita ympäröivää usvakerrosta. Etualalla on Virkkulan kylän taloja.

Vattuvaara kohoaa Porontimajärven takana. 

Kuukkeli on ainut elävä olento (itikoita ei lasketa) jonka tapasin koko yön retkelläni.

Kello on 2:30 ja aurinko alkaa jälleen nousta pilveen. Tämän kesäyön aurinko oli kuin auringonnousu väärinpäin. sillä erotuksella, että se näkyi koko ajan taivaanrannalla klo 00:15-2:30 välisen ajan.  

Keskiyön aurinko Riisitunturilla

Koillismaalla ja Etelä-Lapissakin on alkanut yöttömän yön aika. Riisitunturin seudulla aurinko ei enää laskenut 10.6. Aurinko on taivaalla koko ajan 3.7. saakka. Eri asia sitten on miten se sattuu näkymään. Tuulisen ja kylmän sään lisäksi on viime aikoina ollut myös melko pilvistä. Lauantain vastaiseksi yöksi Foreca lupasi Riisitunturille melkein selkeää ja Ilmatieteenlaitos pilvistä ja sadetta. Optimistisena uskoin Forecaa ja suuntasimme iltamyöhään Riisitunturia kohti.

Jo matkalla huomasi, että Ilmatieteen laitoksen ennuste on oikeassa. Pilvikerros levittäytyi joka puolelle taivasta. Kun matkaan oli lähdetty, niin päätimme kuitenkin kiertää Riisin rääpäsyn.

Lähellä Riisitunturin lakea alkoi sade. Pohjoisen suunnalla oli ihan pientä rakoa pilvessä ja siltähän se aurinkokin pilkisti. Pysähdyimme laelle siksi aikaa, että otin tästä ihmeestä muutaman kuvan. Jatkoimme kohti Riisitunturin tupaa. Satoi edelleen, joten ensimmäistä kertaa ohitimme Ikkunalammen näköalapenkin pysähtymättä.

Riisitunturin tunnelmallisessa autiotuvassa tee ja voileivät maistuivat odotellessa sateen taukoamista.

Sade harveni sen verran, että lähdettiin jatkaaan matkaa kohti pysäköintipaikkaa. Matkanteko katkesi heti alkuunsa, kun satuimme vilkaisemaan taaksepäin. Pikku Riisitunturin yllä oli vaaleanpunainen pilvi ja pilven raosta heijastui viereisen Riisitunturin laelle punertavaa valoa.

Taivaan sinipunasävyt heijastelivat myös tunturin rinteen pikku lammikoiden pintaan.

Kesäajassa keskiyön auringon hetki on kello yhden aikaan. Juuri silloin taivaanrannan pilvikerrokseen repesi aukko ja taivaan väri vahvistuivat. Olimme Riisitunturin ja Pikku Riisitunturin välisessä notkossa, joten aurinko jäi piiloon Pikku Riisin taakse. Ehtisinkö ajoissa Riisitunturin laelle näkemään keskiyön auringon. Päätin yrittää. Retkikaveri lähti polua kohti parkkipaikkaa ja minä lähdin kiipeämään suorinta reittiä tunturin rinnettä ylös.

Hyvin ehdin aurinkonäytökseen. Kapea aukko taivaanrannalla oli juuri auringon kohdalla. Sateen jälkeen nousi tunturien välisestä notkosta sumua, jonka läpi auringonsäteet siilautuivat. Tummat pilvet, sumu ja kapeasta raosta taivaanrannalta säteilevä keskiyön aurinko. En ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa, enkä ehkä koskaan tule näkemäänkään. Maisema oli epätodellisen kaunis.

Näytös loppui, kun paksu pilvikerros alkoi hivuttautua auringon eteen. Viimeiset valot olivat vahvimmat ja vaikuttavimmat.