maanantai 31. joulukuuta 2018

Pyhävaaralla

Ensimmäistä kertaa tänä talvena kulkuvälineenä on karvapohjasukset. Välttämättä niitä ei olisi tarvinnut, koska lunta on maassa vain parikymmentä senttiä. Olen lähtenyt liikkeelle aamupäivän hämärän aikaan. Päivän pituus on tällä hetkellä kolme tuntia, joten päivän valoisaa aikaa ei ole pitkään. Toiveena on nähdä sydäntalven aurinko uudenvuoden aatonaattona.

Poikkean reitiltä rinnesuolle, jossa päivän sarastus valaisee suon laidan kynttiläkuusikkoa.


Pyhävaaran hiihtolatu kulkee suon poikki. Nyt latua ei vielä ole, koska lunta on niin vähän.


Kaarran suolta takaisin Pyhävaaran polulle. Polulla on muutama sentti uutta lunta. Lumi on jäänyt koristelemaan myös kelokuusten oksia.


Jyrkimmässä rinteessä otan sukset pois jalasta. Ylempänä, lähellä vaaran lakea lumi on pakkaantunut epätasaisesti; paikoin lunta on puolisääreen, mutta paikoin kivet ja juurakot pilkistävät esiin.


Tykkyä on jo alkanut muodostua, mutta oksat erottuvat vielä.


Luoteisen taivaan punerrus kertoo auringonnousun olevan lähellä.







Vuoden 2018 toiseksi viimeinen auringonnousu.




Roosanpunainen valo tavoittaa tykkykuusen oksat....


....ja matala valo korostaa lumikinosten muotoja.














Viimeisen lumisateen jälkeen vaaralla on kulkeneet vain jänikset. Olen yli kaksi tuntia vaaran laella ihan yksin. Sitten vaaran laelle hiippailee myös kuvaajaystävä M. Jälkeenpäin kuulin, että Riisitunturilla oli ollut parkkipaikka täynnä. Pyhävaaralle eksyy harvat, etenkin Isolle Pyhävaaralle.


Pyhäjärven rannan talot  näyttävät pienoismallilta ylhäältä katsottuna.






Kello on tasan 12, eli aurinko on korkeimmillaan. Kovin matala on sydäntalven auringonkierto. Pyhäjärven rannoillekaan ei auringon valo ulotu tähän aikaan vuodesta.






Vielä vilkaisu vaaran aurinkoiselle puolen ja sitten koppaan sukset kainaloon ja lähden laskeutumaan alas. Jyrkässä ylärinteessä on nyt turvallisinta kävellä. Vasta vähän alempana laitan sukset jalkaan ja lähden pujottelemaan puiden välissä alaspäin.




Poikkean vielä rinnesuolle, jota kautta tulin aamupäivällä vaaralle. Valo ei yllä suolle, mutta värjää puiden latvoja.



"Hiljaisuus, nyt kauneinta on, luonnonrauha, niin rikkomaton"

Hyvää uutta vuotta 2019

lauantai 22. joulukuuta 2018

Vanhanajan joulua keskellä kaupunkia

Joulukiireisiin ja tohinaan löytyy rauhoittumispaikka keskeltä kaupunkia. Kun pujahtaa kadun vilinästä, Kuopion korttelimuseon portista, vanhojen puutalojen ympäröimälle pihalle, siirtyy kuin aikakoneessa yli sata vuotta taaksepäin. Korttelimuseon joulunäyttelyssä kurkistetaan joulunviettoon 1800-luvun loppupuolelta 1930-luvulle.


Kuopion museokorttelissa on yksitoista vanhaa puutaloa. Rakennuksista vanhimmat ovat 1700-luvun lopulta ja nuorimmat 1800-luvun lopulta. Sisätiloissa esitellään erilaisten perheiden asumista, säätyläiskodista hellahuoneen asujiin. Pihapiirissä on myös apteekkitalo ja näyttelysali. Nyt esillä oleva joulunäyttely on avautunut 30.11. ja on avoinna 6.1.2019 saakka.












Säätyläiskodin joulukuusi on asetettu kadunpuoleisen ikkunan eteen, että kadulla kulkijat näkevät kynttilöiden tuikkeen. Kuusen oksille on ripustettu oikeita omenoita, pipareita ja värssynauha. Itse tehdyt kynttilät on kiinnitetty langalla kuusen oksiin. Kuvan kuusen nauhassa on teksti: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha.




Perheen joulupöydässä on pellavaliina, taidokkaasti taitellut lautasliinat, posliininen kultareunainen astiasto ja tuoreita hedelmiä, jotka oli tuotettu Pietarista saakka.


Astiasto on Saastamoisen kauppiassuvun lahjoittama, peräisin 1800-luvulta.


Säätyläiskodin salin seinällä on keisarin kuva, koska eletään vielä Venjän vallan aikaa. Pöydän asetelmassa on kuivattuja hedelmiä.







Pihan toisella puolella, kutojan tuvassa leivotaan pipareita.




Suutarin tuvan hellahuoneen vuokralaisilla on niukat jouluruuat. Joulukuusi on ripustettu kattoon tilanpuutteen vuoksi.


Joulupukin takki on nurin käännetty lammasturkki ja jalassa huopatöppöset. Pukilla on lahjojen lisäksi myös risuja tuhmia lapsia varten.


1930-luvun kaupunkikodin joulupöytään on katettu joulupuuroa, rosollia, laatikoita ja talkkunaa.


Joulukahvitarjoilu 1930-luvun kodin olohuoneessa.


Kakkujen ja pikkuleipien ohjeita on saatu Kotiliesi-lehdestä.


Joulukuusessa on kulta- ja lippunauhaa ja kynttilöissä pidikkeet. Lahjoja on jo runsaasti ja niissä värikkäät joulupaperit.

Kuopion korttelimuseon jouluopastukset tämän joulun aikaan 30.11.2018 – 6.1.2019
Kuopion korttelimuseo




Joulutunnelmaan virittyy myös Kauneimpia joululauluja laulaen. Sunnuntai-iltapäivänä 1200-paikkainen kirkko täyttyi laulajista.


Kuopion tori jouluviikon arkiaamuna.
Kuopion tori