torstai 28. helmikuuta 2019

Pakkasaamu Käylänkoskella

Säämies Pekka Pouta oli edellisiltana ennustellut tulevana yönä olevan kevään viimeisen kunnon pakkasyön. Taisi olla hieman eteläsuomalainen näkökulma. En usko talven vielä loppuvan Pohjois-Suomessa. Maaliskuulla ja vielä huhtikuullakin on  monesti ollut yli kahdenkymmenen asteen pakkasia.

Aamuseitsemän aikoihin Käylässä on 25 astetta pakkasta ja virtaavan veden yllä kunnon huurut. Helmikuun puolenvälin jälkeen auringon noususuunta on kosken alapuolisen suvannon takaa.


Seuraa pakkasaamun aurinkonäytelmän vaikuttavin vaihe kun aurinko alkaa kohota puiden latvojen yläpuolelle. On kuin nuotio loimuaisi.


Sitten tulee kiire ehtiä ihan kalastuslaiturin päähän. Sopivasta suunnasta puiden oksien välistä siilautuva valo muodostaa valoviuhkoja, ja niitä yritän tavoittaa.






Seuraa lyhyt hetki kun matala valo alkaa värittää kosken yllä leijuvaa usvaa.





Valon väri muuttuu nopeasti punertavasta keltaiseksi ja lopulta valkoiseksi. Keskitalvella auringonnousun valot vaihtuvat hitaasti, nyt aurinko kohoaa nopeasti ylös kierrolleen ja värikkään valon taika on äkkiä ohi.






Kosken kohinan yli kuuluu koskikaran laulu. Miten niin pienellä linnulla voikin olla niin kuuluva ääni.







Säätila on vaihdellut lämpöasteista pakkasiin. Vielä pari viikkoa sitten kosken rannan koivussa oli paksu huurre- ja jääkerros, mutta suojasää on tiputtanut huurrekoristeet alas.




Käylänkoski on kaunis ja näkemisen arvoinen paikka ympäri vuoden, mutta helmikuisena pakkasaamuna se on kauneimmillaan.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Pyhävaaran halovalot

Laittautuessani aamuhämärässä Pyhävaaralle vievän polun päähän, näyttää kuin joku olisi juuri harpponut sieltä päin, koska lumessa erottuu syviä jälkiä. Kun silmä alkaa hahmottaa hämärässä paremmin, tunnistan jäljet hirven tekemiksi. Muuta jälkeä polulla ei sitten olekaan. Lunta on satanut viime aikoina sen verran, että liukulumikenkä uppoaa kolmisenkymmentä senttiä.

Muutaman sadan metrin jälkeen hirven jäljet kääntyvät pois polku-uralta. Edessä on kahlausta ylämäkeen yli kilometri. Tänä aamuna en tulisi ehtimään vaaralle auringonnousun aikaan.


Vähän ylempänä koukkaan metsän läpi latupohjalle. Sitä pitkin on nopeampi ja helpompi nousta rinnettä ylös. Suon laidan puista näkee hyvin tämän hetken tykkytilanteen. Viime aikojen myrskytuulet ja suojasää ovat pudottaneet lumia puista monin paikoin.


Kun latu kääntyy notkoon kohti Pyhävaaran kotaa, poikkean vasemmalle ja lähden nousemaan kohti Isoa Pyhävaaraa. Ylempänä rinteessä hanki on tiivistynyt ja kantaa paremmin liukulumikenkää. Silti uppoan aina silloin tällöin syvälle lumeen.  Auringonnousun aikaan olen vielä rinteen kuusikossa, joten voin vain kurkkia puiden välistä nousevaa aurinkoa ja sen vierelle muodostuneita sivuaurinkoja.




Auringon ensimmäiset säteet värittävät puut kauniin vaaleanpunaisiksi. Helmikuun loppupuolella värikkään valon hetki on lyhyt.




Yht'äkkiä ihan muutaman metrin päästä lähtee iso ukkometso lentoon. Se on ollut kiepissä lumen suojaamana. Metson jäljeltä jää vain reikä hangen pinnalle. Se on pudottautunut puusta kieppiin.








Kun olen päässyt avonaiselle näköalapaikalle, tulee samantien kiire hakeutua tuulensuojaan. Kun pakkasta on 16 astetta ja tuuli 11 m/s, vastaa tuulen ja lämpötilan yhteisvaikutus -29 asteen pakkaslukemaa. Tällä kelillä ei tarkene seisoa kovin kauan yhdessä paikassa. Onneksi rinteessä on suojaavia puita, joiden alaoksat ovat vielä paksun tykkylumen peitossa. Niiden suojasta tarkenen kuvata etelään avautuvaa maisemaa ja sateenkaarenvärisiä sivuaurinkoja. 













Otan metsosta mallia ja kaivaudun syvälle lumeen teetauon ajaksi.






Liu'uttelen alamäkeen pois tuulen tuiverruksesta. Suojaisessa notkelmassa ei tuuli ei tunnu ja tuntuu kuin aurinko jo lämmittäisi. Vain kuvittelenko vain. 


sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Taikatalvi jääluolassa

Leppävirralla, kylpylähotelli Vesileppiksen yhteydessä olevassa jääluolassa on kahtena edellisenä talvena ollut jääveistosnäyttely. Tämän vuoden näyttelyn teema on muumien Taikatalvi-satuun perustuva. Jääluola on muumien valtakuntaa aina ensi kesään asti.

Jääluolassa  esitetään Tove Janssonin Taikatalvi-kirjan tarina. Jää, joista muumihahmot on veistetty, on tuotu kaukaa Kittilästä saakka. Lainionjoen kirkkaasta virtaavasta vedestä muodostunut jää on läpinäkyvää ja kuplatonta.


Valot ja värit vaihtuvat jatkuvasti luoden aina vähän erilaisen tunnelman.


Suurimmat hahmot ovat monen metrin korkuisia.






Lumiuuni ja uunissa "palaa" jäähalot.




Korkeimmalle kohoaa muumitalon torni.




Näyttelyn kaunein yksityiskohta on kristallisena loistavan jääpuron ylle kaartuva jääsilta. Muumipappa kalastaa virran rannalla.








Jääsiltaa ei ole tarkoitettu kuljettavaksi.






Luolan perällä on edellisvuosien tapaan useampikin liukumäki. Punainen liukumäki on pisin ja tietysti vauhdikkain.












Linkki näyttelyn sivulle: Jääluola