sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Taikatalvi jääluolassa

Leppävirralla, kylpylähotelli Vesileppiksen yhteydessä olevassa jääluolassa on kahtena edellisenä talvena ollut jääveistosnäyttely. Tämän vuoden näyttelyn teema on muumien Taikatalvi-satuun perustuva. Jääluola on muumien valtakuntaa aina ensi kesään asti.

Jääluolassa  esitetään Tove Janssonin Taikatalvi-kirjan tarina. Jää, joista muumihahmot on veistetty, on tuotu kaukaa Kittilästä saakka. Lainionjoen kirkkaasta virtaavasta vedestä muodostunut jää on läpinäkyvää ja kuplatonta.


Valot ja värit vaihtuvat jatkuvasti luoden aina vähän erilaisen tunnelman.


Suurimmat hahmot ovat monen metrin korkuisia.






Lumiuuni ja uunissa "palaa" jäähalot.




Korkeimmalle kohoaa muumitalon torni.




Näyttelyn kaunein yksityiskohta on kristallisena loistavan jääpuron ylle kaartuva jääsilta. Muumipappa kalastaa virran rannalla.








Jääsiltaa ei ole tarkoitettu kuljettavaksi.






Luolan perällä on edellisvuosien tapaan useampikin liukumäki. Punainen liukumäki on pisin ja tietysti vauhdikkain.












Linkki näyttelyn sivulle: Jääluola

19 kommenttia:

  1. Ihana satumainen paikka.
    Jää saa aivan uuden ilmeen värivaloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää heijastaa pienenkin valon. Suurilla jääpinnoilla saa aikaan hienoja efektejä.

      Poista
  2. vau, ei voi muuta kuin ihmetellä, miten toiset osaavat tehdä.

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi, kun upeita!!! Tuolla olis kyllä hieno käydä oikein paikan päällä. Upeita kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely on auki vielä kesälläkin, joten jos Savon suuntaan käy matka, niin siinä se on ihan viitostien varrella.

      Poista
  4. Upeat kuvat muumien Taikatalvesta! Saas nähdä mitä ensi vuonna, eikös muumimaailmassa siellä jatketa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumisaduista voi ammentaa vielä tulevinakin vuosina.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Sijainti maan alla antaa oman tunnelmansa ja teokset eivät ole sään armoilla niin kuin ulkoilmassa.

      Poista
  6. Muumit on iso juttu tänä vuonna.
    Tämäkin jäistä rakennettu muumimaailma on upean monipuolinen.
    Onko näitäkin olleet kiinalaiset veistämässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääveiston maailmanluokan taitajat ovat olleet asialla, mm. mongolialainen maailmanmestari Lkhavgadori Dorjsuren ja Suomen mestari Anssi Kuosa.

      Poista
  7. No jopas on upean satumainen paikka ja tunnelma.

    VastaaPoista
  8. Wow jopas on hienoja veistoksia ja niin tarkkoja yksityiskohtia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäänveistäjät ovat taitavia. Ja kun siihen yhdistetään valo, on lopputulos hieno.

      Poista
  9. Upea satumaisen kaunis muumimaailma!

    VastaaPoista