torstai 30. elokuuta 2018

Yö Omasvuonolla ja Kitsijoen polku

Paluumatkalla Senjalta oli vielä pari pysähdystä Norjan puolella; yöpyminen Lyngenvuonon perukassa Omasvuonolla ja polkuretki Skibotnin lähellä. Kahden aurinkoisen päivän jälkeen sää oli muuttumassa epävakaiseksi, mutta vielä pilvien lomasta näkyi aurinkoakin.


Näkymä parkkipaikalta tien 86 varrella.


Sateenkaari Omasvuonolla, norjaksi Storfjorden. Tromssan alueella paikannimet on monin paikoin tienviitoissa ja opastauluissa norjaksi, saameksi ja suomeksi. Tienviitoissa lukee esimerkiksi Vieksikenttä, Pahamukka ja Saukkonen.


Yli tuhat metriä korkealla vuorella on kuvaava nimi Hatten, Hattu.


Ilta Omasvuonolla on kaunis. Auringon värittämät pilvet peilaavat vuonon tyyneen veteen.


Laskuveden aikaan vuonon pohja kuivuu monen kilometrin matkan.




Aamuyöllä vuonon takarannalla leijailee pieniä sumupilviä. Aurinko on noussut jossain vuorten takana.






Jatkamme matkaa Skibotniin, jolla on hauska suomenkielinen nimi Yykeänperä. Tässä vielä viimeinen vilkaisu Lyngenvuonon suuntaan Skibotnin läheltä.



Löysin Playa del Kilpis-sivustolta helpon retkipolun. Polku lähtee Tromssan tien varrella olevan huoltoaseman takaa. Alkumatkan reitti kulkee kylätietä, jonka molemmin puolin on mökkejä ja asuntovaunuasutusta norjalaiseen tapaan (asuntovaunun eteen on rakennettu lautamökki).


Muutaman sadan metrin jälkeen tie kääntyy kohti jokirantaa. Pellon takana kohoaa vuori, jonka rinnettä laskee kaksiosainen vesiputous. Voisi kuvitella, että polku veisi putouksen luokse, mutta niin ei käy, vaan polku jatkuu joen tuntumassa. Suomessa tuonkin kokoinen putous olisi iso nähtävyys.




Joenmutkassa on pöytä, penkit ja ihan uusi puolikota. Kodan vieressä virtaa pieni puro. Kodan takana on puukasa, mutta ei kirvestä. Löytyy sentään tylsä käsisaha, jolla nirhaamme poikki muutaman koivunoksan. Onneksi mukana on kananmunakennosta tehtyjä syttyruusuja, joilla tuoreenoloiset koivupuut saa syttymään.




Hieno maisema tulilla istujille....


....vaan ihan hyvät näkymät on huussissa istujillekin.




Paluumatkalla kerättiin jokirannan ja pellonlaidan vattupuskista pari litraa vattuja.

maanantai 27. elokuuta 2018

Senjalla, Hamn ja Storvatnet

Aamu Skalandissa on tyyni ja taivaalla on vain ohutta pilviharsoa. Aurinko on jo noussut vuorten takana, mutta menee vielä aikaa ennen kuin se jaksaa kurkottaa näkyviin.






Jatkamme samaa tietä kuin tulille tielle 86 Straumsbotnin rannalle.  Kun eilen vuorien huippuja ympäröivät pilvet, nyt on täysin selkeää ja vuoret piirtyvät sinitaivasta vasten.


Bergsbotnin parkkipaikka on aamuvarhaisella tyhjä, joten saan hyvin kuvattua tuota erikoista näköalatasannetta.




Pieni vuoristojärvi peilaa taivaan sinistä.


Hamnin turistikylä on avomeren äärellä. Pienille saarille on rakennettu mökkikylä ja lisääkin on rakenteilla.




Senjan länsirannalla vuoret kohoavat heti rannasta satojen metrien korkuisina. Hamin lähellä on Sukkertoppen, jonka huippu on 456 metrin korkeudessa.




Merinäköala aallonmurtajalta






Merimaisemia pääsee katsomaan ylempää kun lähtee kulkemaan polkua vanhan nikkelikaivoksen parkkipaikalta kohti Sukkertoppenia.


Polku kulkee pystysuoran kalliojyrkänteen viertä. Varjoisassa rinteessä pohjansinivalvatti kukkii vielä, samoin voimakkaasti tuoksuva mesiangervo.






Ensimmäinen näköalakukkula on noin sadan metrin korkeudessa.


Kahdeksan pystykuvan panoraama


Storvatnet on noin puolitoista kilometriä pitkä järvi 140 metrin korkeudessa. Rannassa on kivistä rakennettu pato.




Sukkertoppen Storvatnetin rannalta kuvattuna.


Polku kiertää vuoren rinnettä. Täällä ylempänä polku on kuiva, alarinne on samanlaista märkää ja mutaista kuin eilinen Sommardalshaugenin polkukin.


Vuoren rinteellä kasvaa runsaasti pihlajaa. Ruska-aikaan täällä on varmasti kaunista kun punaiset pihlajat värittävät maisemaa.


Käännyn takaisin alas Storvatnetin rannalta. Sukkertoppenin huiputus tällä säällä olisi ollut hienoa, mutta ei tällä kertaa.


Straumbotnin silta on noin sata metriä pitkä. Salmessa on koko ajan virtausta puoleen tai toiseen vuoroveden vaikutuksesta.


Nousuvesi virtaa kosken tavoin kapeassa salmessa.


Senjan kierros tältä erää on ohi. Paljon jäi vielä näkemättä, joten tänne on palattava. Tässä vielä Gisundbrua Finnsnesin puolelta kuvattuna.



perjantai 24. elokuuta 2018

Senjalla, iltakävely Sommardalhaugenille

Skalandin sataman parkkipaikalla on pari matkailuautoa, joiden matkaajat ovat kengistä ja repuista päätellen menossa tai tulossa vaellusretkeltä. Tutkin karttaa ja sieltä löytyy kävelyreitti kylän keskustasta yli 600 metriä korkealle Husfjellet-vuorelle. Niin korkealle ja kauas ei aika eikä kuntonikaan riittäisi, mutta lähden kokeilemaan jaksaisinko matkan varralla olevalle Sommerdalhaugille, jonne matkaa tulee vain pari kilometriä ja korkeuseroa 327 metriä.

Polun aloitus on kirkon pihan takanurkasta, jossa on opastaulu. Kirkon ovessa on pieni ilmoitus, joka kieltää pysäköinnin muilta kuin kirkonmenoihin osallistuvilta. Autoista päätellen kieltoa ei ole huomattu tai muuten vain haluttu noudattaa. Kirkonmenoja ei näytä nyt olevan.


Polku kulkee muutaman sata metriä kuntopolun tapaista kapeaa tietä. Kun tie tekee mutkan oikealle, on polun varrella kyltti, jossa himmeällä kynänjäljellä on englanniksi kirjoitettu opastus; ei kannata mennä polkua suoraan, vaan kulkea kiertotietä, koska polku on vetinen. Jatkan siis tietä pitkin.

Vilkaisu taaksepäin kertoo, että jonkun verran olen jo noussut, koska lähtöpaikka oli meren rannassa.


Pilviä on kasaantunut vuorien ylle ja ajoittain vuoren rinteessä näkyy sateenkaari. Kastuminen uhkaakin yläilmoista, kun jostain pilvenriekaleesta alkaa tippua reippaasti vettä. Päätänkin vähän aikaa odotella juuri sopivasti matkan varralla olevalla laavulla sateen taukoamista.


Ihan mukava maisema laavulta avautuukin.


Sade heikkenee ja lähden jatkamaan matkaa.


On vähällä etten kävele ohi vuorelle kääntyvästä polusta, koska polkuviitta on huomaamattomasti maassa. Jo ensimmäiset askeleet ylös näyttävät mitä tuleman pitää. Polku on märkä ja mutainen, ja samanlaisena se jatkuu melkein koko matkan ylös saakka. Kengät pysyivät kuivina vain ensimmäisen kilometrin.


Jyrkästä noususta huolimatta suolla kävely tulee mieleen kun etsin polulta kuivimpia paikkoja. Kiviä polulla on aika vähän, vain toisin paikoin peruskallio pistää pintaan ja sitä pitkin lorisee vesi. Kiittelen sukka/jalkinevalintaani. Matalavartinen maastolenkkari ja siinä vedenpitävä Sealskinz-sukka pitää jalat kuivana. Puurajan lähestyessä alkaa puidenlatvojen lomasta avautua näkymät Bergsfjordenille.


Sateenkaari on taas näkyvissä vuoren rinnettä vasten. Siinäkö se aarre nyt on kiven alla.


Tunturikoivikko on lehdetöntä monin paikoin. Onkohan tunturimittari täälläkin vahingoittanut koivuja.




Olen noussut 327 metriä Sommardalhaugenille. Vieraskirjan sivuilla kävijät on numeroitu. Minun numeroni on 1432. Harmi, että en tullut katsoneeksi milloin kirja on aloitettu. Ehkä tämän kauden alussa. Polkutiedoissa sanotaan, että polku on kuljettavissa toukokuusta lokakuuhun.


Kiertelen laajaa ja tasaista lakea. Joka puolella on nähtävää, vuoret, ylänkölaakso ja meri.




Jos aikaa ja kuntoa olisi ollut, niin tuosta menee polku Husfjelletille. Tarvittaisiin vain toinen 300-metrin nousu. Ehkä joskus...




Kallio pistää esiin monin paikoin, mutta muuten maasto laellakin on märkää ja upottavaa.


No niin, tässä tulipaikka kunnon näkymillä.


Joku on tuonut puunrunkoja polttopuiksi.




Skaland on siinä ihan alapuolella. Sataman aallonmurtaja erottuu hyvin.




Alastulo on toki helpompaa kuin nousu, mutta polun märkien paikkojen kiertämisessä on oma vaivansa.


Tunturikoivikon aluskasvillisuutena on sankka saniaiskasvusto. Paikoin kasvaa myös pohjansinivalvattia.


Alarinteestä löytyy vielä muutama pohjansinivalvatin kukka.


Loppumatka on kuin pikataival tasaista tietä alamäkeen.


Polku Sommerdalhaugenille. Otin kartan talteen mahdollisia tulevia Norjan tunturinousuja varten. Vähintään tuollaiseen nousuun noilla korkeuskäyrillä siis pystyn.