Kiutakönkäällä tulvan aikaan

Lämmin sää joudutti lumien sulamista ja Oulankajoenkin pinta lähti nopeasti nousemaan. Vietimme vuorokauden Kiutakönkään ympäristössä veden nousua seuraamassa. Ihan korkeimman tulvan aikaan ei satuttu paikalle. Vesi on noussut vielä kolmisenkymmentä senttiä parin viime päivän aikana.
Nämä kuvat on otettu 26.-27.5. aamupäivän, iltapäivän ja aamuyön aikaan.

Rannoilla ja metsissä on vielä paljon sulamatonta lunta. Luontokeskuksen ranta 26.5.

Tiistaina aamupäivällä pääsi vielä hyvin kulkemaan Kiutakönkään ylimmän putouksen viereiselle kalliolle kuvaamaan. Vesi virtasi jo pitkin kalliota ja etsi uusia reittejä.

Aamupäivällä aurinko paistaa suoraan Kiutakönkään punaiseen dolomiittiseinään.

Iltapäivällä kuljin joen takarantaa katsomaan könkään kuohuja toisesta suunnasta.

Kapeassa uittorännissäkin on nyt runsaasti vettä. Kesäaikaan siinä on vain lammikoita uoman pohjalla.

Palasin alavirrasta metsän kautta. Se oli väärä reittivalinta. Lunta oli vielä paljon ja piti kierrellä kuivia ja sulia paikkoja etsien.

Kesäyössä on tunnelmaa. Kolmen aikaan aamuyöllä olen ainut kulkija, saan ihailla koskimaisemaa yksinoikeudella.

Vesi on noussut jonkun verran edelliseen päivään verrattuna.

Uittouomaa sillalta ylävirran suuntaan

Kello 4:45 aurinko alkaa valaista kalliota ylimmän putouksen vierellä.

Vesi huuhtoo jo kirjailija-toimittaja Reino Rinteen (1913-2002) muistomerkkiä. Kuparitaulussa on teksti: Älkää upottako likaisia käsiänne tähän jumalaiseen veteen, ihminen tarvitsee sitä. Reino Rinne vaikutti aikanaan suuresti siihen, että Kuusamon kosket, kuten tämä Kiutaköngäskin, virtaavat vapaana tänä päivänä.

Lopuksi pieni ihme Oulangalta. Kahlasin lumessa aurikoiselle rinteelle ja sieltä löytyivät kevään ensimmäiset neidonkengät.

Pohjanvariksenmarjakin kukkii

Samoin näsiä

Lisäys 31.5. Oulankajoen tulvahuippu oli 29.-30.05. Vedenkorkeus ja virtaama oli samalla tasolla edellisen kerran viisi vuotta sitten. Linkki vuoden 2015 tulvakuviin.

Vieläkin Konttaisen talvea

Luulin hyvästelleeni Kuusamon talven jo maaliskuun puolivälissä kun koronan vuoksi palasimme kotipaikkakunnalle Kuopioon, mutta luonto yllätti taas kerran. Konttaiselle vievän polun varralla on aamuyöllä 23.5. lunta on niin paljon, että jäljistä päätellen jotkut ovat uponneet hankeen reittä myöten. Juuri nyt ei upota, koska pieni yöpakkanen on kohmettanut hangen pinnan. Lumikengät minulla on kuitenkin varalta mukana.

Kello on puoli kolme ja koillisen taivas on oranssinpunainen.

Kuukkeli viivähtää hetken puun oksalla, mutta en ehdi saada siitä terävää kuvaa. Yritän houkutella sitä takaisin, mutta se katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.

Kello 2:40 aurinko tulee esiin.

Konttaisen laella voisi vielä hiihtää.

Jos koronavirus ei olisi peruttanut yleisötapahtumia, niin Karhunkierroksen polkujuoksu olisi ollut juuri tänä viikonloppuna. (22.-23.5.)Vai olisiko? Vaikea kuvitella, että puolimetrisessä hangessa voisi juosta.

Ei tilanne ihan poikkeuksellinen ole. Kolme vuotta sitten oli myös toukokuun lopussa lunta Konttaisen laella, tosin ei läheskään niin paljon kuin nyt. Silloin polkujuoksukisa järjestettiin ja tässä on juoksijoiden tekemä polku. Vuonna 2017 Kitkajärven jäät lähtivät vasta 16. kesäkuuta. Saa nähdä milloin jäät lähtevät tänä keväänä.

Purnujärvi

Jyrkän, länteen viettävän rinteen reunalta löytyy kapea kaistale sulaa maata.

Konttaisjärvi

Valoisat yöt jatkuvat vielä pitkään. Kesäkuun 10. päivän jälkeen aurinko laskee Konttaisen paikkeilla seuraavan kerran vasta heinäkuun alkupuolella.

Konttaisen polulle on talven aikana ajettu kestävöintisoraa. Tällä hetkellä sora on lumi- ja jääkerroksen päällä, joten ilman lämmetessä polku alkaa upottaa. Juuri nyt Konttaisen polulla tarvitaan pitkävartista jalkinetta.

Hailuodon Marjaniemi

Lähdettiin katsomaan merta. Sisämaassa asuja ei kovin usein pääse paikkoihin, jossa horisontissa näkyy vain vettä ja taivasta. Oulun seutu on Kuusamosta käsin lähin paikka päästä meren äärelle ja aava meri avautuu eteen vaikkapa Hailuodon Marjaniemessä.

Pilvitornit meren yläpuolella näyttävät uhkaavilta, jossain sataa.

Lauttaa odotellessa seuraan kalastajaveneen saapumista rantaan, lokit innokkaina seuraajina. 

Lauttamatka Hailuotoon kestää noin 25 minuuttia. Lautta kulkee 1 - 1,5 tunnin välein kello 6-24 välisenä aikana.

Lähden kävelemään rannan hiekkadyyneille lankkupolkua pitkin. Polku alkaa majakan läheisyydestä. Lankkupolkua on hyvä kävellä ja sitä voisi kulkea myös pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa. Reitin varrella on opastauluja ja penkkejä.

Rantapolulta erkanee houkutteleva hiekkapolku. Viitta kertoo, että Hannuksenlammen laavulle on kaksi ja puoli kilometriä. Sinne siis. Alkumatkan polku kulkee tasaisella hiekkakankaalla ja pienen suon ylitse johtaa tukevat pitkospuut. Vielä suopursusuollakin on sen verran kuivaa, että matalavartisella maastolenkkarilla pärjää. Sitten on edessä vetinen suoalue. Olen kuitenkin niin pitkällä, että en malta kääntyä takaisin vaan mättäältä mättäälle loikkien yritän rämpiä kohti laavua. Laavulla on kaksi nuorta, jotka myös ovat kastelleet jalkansa suon ylityksessä. Paluumatkalle en enää lähde suon kautta, vaan kierrän kuivempaa reittiä metsän läpi.

Iltapäivällä meri kimmeltää hopeisena.

Marjaniemen matkaparkissa on vain merinäköalapaikkoja.

Auringon alkaessa painua alemmas maisema värittyy punasävyin.

Hailuodon matkan toiveena oli nähdä auringonlasku mereen ja pienestä pilvilautasta huolimatta toive näyttää toteutuvan.

Pohjoistuuli on kylmä. Yritän etsiä rannalta suojaisaa paikkaa, mutta tietenkin paras näkymä merelle on avonaisella rantaviivalla. Tarvitaan untuvatakkia lämmikkeeksi tuulenpitävä takin alle, että tarkenen seurata auringonlaskun näytelmää.

Taivas tarjoaa väriloistoa vielä auringonlaskun jälkeenkin.

Palaamme Kuusamoon Ranuan kautta, jossa on jo merkkejä nousevasta tulvavedestä. Tulevien viikkojen aikana Pohjois-Suomessa tullaan näkemään ennätystulvat kun valtavat lumimassat alkavat lopulta sulaa.

Kuusamossa on vieläkin talvista.