lauantai 2. toukokuuta 2020

Vapunajan kukat

Huhtikuun viimeisellä viikolla oli kevään ensimmäisten kasviretkien aika. Näsiät yllättivät taas. Aurinkoisella paikalla suurin osa näsiöistä oli jo ohikukkineita. Mutta metsän varjopaikoilta löytyi parhaassa kukassa olevia näsiöitä.













Ostin pari loittorengasta, joiden avulla saan tavallisella objektiivillakin lähikuvia. Keventää repun painoa kun yksi objektiivi mukana riittää.






Näsiän kasvunvoimaa tässä kuvassa. Yksi näsiän varsi on katkaistu viime kesänä. Nyt yhdestä varresta on versonut kuusi uutta oksaa.  Ja kaikki oksat kukkivat.


Sinivuokko avaa kukkansa aurinkoon. Näsiän tavoin sen tavoittaa aina samalta kasvupaikalta.









Punaisia näsiöitä, sinisiä sinivuokkoja ja lisäksi polun varrelta leskenlehden keltaista. Kevään väripaletti on silloin täydellinen.


Matalien lahtien jäät sulavat hitaasti. Tuntuu, että viikkon ei ole paljon tapahtunut edistystä. Rannoilla on sen verran sulapaikkoja, että joutsenet ja muutkin vesilinnut pääsevät etsimään syötävää. Tämä joutsenpari ei arkaillut kuvaajaa. Minulla oli mukana vain lyhytpolttovälinen perusobjektiivi, mutta linnut olivat niin lähellä, että kuvaaminen onnistui.





16 kommenttia:

  1. Näsiät ovat ihania. Kurjaa, että ne kasvavat metsässä, ei aina jaksa lähteä niitä etsimään. Kasvaako Kuopiossa sinivuokkoja luonnossa, vai ovatko nuo puutarhasta? Täällä ei kasva luonnossa, ei sinivuokkoja eikä valkovuokkojakaan. On vain kangasvuokkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokko on Kuopion seudulla levinnyt pihoista lähimetsiin. Ei siis kasva luonnostaan.

      Poista
  2. Ihastuttava väripaletti mukaan liitettynä vielä valkoiset joutsenet.
    Nyt tiedän, mistä täällä löytää näsiöitä, mutta ovat paksun lumen alla vielä. Ei tässä lähellä leskenlehtiä eikä sinivuokkoja olekaan.
    Oma joutsenpari on joelle tullut, kävivät ylilennolla moikkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempina keväinä minulla on ollut aina kaksi näsiänkuvauskautta. Ensin Kuopiossa huhtikuussa ja Kuusamossa toukokuun loppupuolella. Nyt taitaa Koillismaan näsiän kukinta siirtyä vielä myöhempään kun siellä edelleen ollaan lumikinoksissa.

      Poista
  3. Täydellinen kokoelma kevätluontoa :-)

    Meillä kasvaa näsiä ihan pihassa, linnut ovat jätöksissään tuoneet siemenet. Siirsin jossain vaiheessa kasvin vain pensasaidan juurelta hieman suotuisampaan paikkaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisena kukkijana näsiä ilahduttaa kotipihassakin kun muuten ei ole mitään kukassa.

      Poista
  4. Kevään ensi kukkijat sykähdyttävät aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset kukkijat ilahduttavat joka kevät.

      Poista
  5. Olipa hienoa piipahtaa ruudun välityksellä sinne kotimaan kauniiseen kevääseen. Upeita kuvia olet taas loihtinut. Edestakaisin niitä tässä selailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lohdullista, että maailmantilanteesta huolimatta luonto on sama kuin ennenkin.

      Poista
  6. Sinivuokko on yksi rakkaimmista. Minua ilahduttaa kovasti vuokot, joita pihassa on muutamia ja ne ovat saaneet paikkansa vapaasti valita. Tykkäävät levitä sinne, minne en ajatellut. Mutta saavat olla ja loistaa juuri niin. Kauniita ovat kuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minunkin pihallani esikot näyttävät kasvavan missä haluavat.

      Poista