Elämää koronan aikaan

Koronan vuoksi elämä on muuttunut, mutta toisaalta taas ei ole muuttunut. Eläkkeellä ollessa sitä on jo aiemminkin asunut lähes karanteeninoloisissa olosuhteissa. Useimmiten tapaamani ulkopuolinen on kaupan kassa eikä välttämättä hänkään jos asioi itsepalvelukassalla. Lapset ja lastenlapset asuvat sen verran kaukana, että heitäkin tapaan normaalisti muutaman kerran vuodessa. Satunnaisia tapaamisia on kampaaja ja apteekin henkilökunta, joskus harvoin käyn kameraseuran kokoontumisissa, siinä ne kontaktit.

Se mitä tällä hetkellä kovasti kaipaan on kirjasto. Kirjastossa käynti on kuulunut viikkorutiineihini jo vuosikymmeniä. Viime vuosina, kun molemmille asuinpaikkakunnilleni on tullut omatoimikirjasto, on ollut mukavaa piipahtaa kirjastossa useammankin kerran viikossa etsimässä luettavaa mukaan tai lukemassa lehtiä.  E-kirjasto auttaa tuskaan, mutta valikoima on kovin suppea ja kiinnostavimmat kirjat alkaa olla luetut. Toisen asuinpaikkakuntani kirjasto tarjoaa myös aikakauslehtien lukumahdollisuuden ja sen lisäksi valtakunnan päälehden lukuoikeudet (sanomalehdet poikkeuksellisesti nyt korona-aikaan). Noita oikeuksia on rajoitetusti, joten aamuvirkkuna luen Hesarin jo viiden aikaan aamulla.

Toinen asia jota kaipaan on lounasravintolat. On mukavaa kerran, pari viikossa käydä syömässä muiden laittamaa ruokaa. Niin, onhan monessa paikassa take-awaypalvelu, mutta minua ahdistaa valtava pakkausmateriaalin määrä mikä yhdenkin annoksen toimittamiseen tarvitaan. Eikä ruuan maku parane pakattuna ja kuljetettuna.

Tällä hetkellä odotan jäiden lähtöä. Seuraan päivittäin jäänreunan etenemistä ja sulan veden lisääntymistä kotilahdella. Viime keväänä jäät lähtivät lahdelta 28.4. Nyt näyttää siltä, että menee toukokuun puolelle ennen kuin pääsee vesille.  Sitä odotellessa kuljen aamuvarhaisella tai illalla auringonlaskun aikaan rannoilla. Kun pelkät auringonnousu- ja laskumaisemat alkavat kyllästyttää, kaivan repusta linssipallon ja katson ja kuvaan maisemaa lasipallon läpi.