Viimeisillä jäillä

En osannut odottaa, että vielä pääsisi jäälle Kuopiossa. Siksi oli iloinen yllätys kun maaliskuun viimeisellä viikolla oli ehkä talvikauden parhaat jäät. Toki kävin taas haastattelemassa kalastajia ja kurkkimassa pilkkiavantoihin varmistaakseni jään kestävyyden. Jää ei viimeisen kuukauden aikana ollut ohentunut yhtään, ehkä vähän pehmentynyt, mutta vielä täysin kantavaa, ainakin matalalla kotilahdella jossa ei ole virtauksia.

Auringon lämmittäessä, tuulensuojassa rantakivellä istuen unohtaa hetkeksi koronauhan. Täällä ei leiju tartuttajahiukkasia.

Äänistä ei voi erehtyä. Kaukaa kuuluva joutsenten kailotus kovenee ja kohta kolme joutsenta suorittaa ylilennon hienossa muodostelmassa.  

Yöpakkasten ja päivän lämpöasteiden vaikutus saa jään ulisemaan ja paukkumaan. Pienellä lahdella railot ovat vain muutaman sentin levyisiä, mutta Kallaveden suurilla selillä on useiden metrien levyisiä railoja. 

Maaliskuun loppua kohti sää kylmeni ja satanut lumi jäi maahan.

Eräänä iltayönä odottelimme revontulia. Kovin isoa loimotusta ei jaksanut syttyä, vaikuttavampaa oli kuunnella jään pauketta pimeässä yössä.

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla yöpakkaset jatkuivat ja luntakin tuli lisää niin paljon, että potkukelkkaan piti laittaa liukujalakset. Yöllä oli ollut pakkasta lähes kymmenen astetta ja auringon noustessakin oli viitisen astetta pakkasta.

Lunta tuli vielä lisää, sen verran, että potkukelkka piti vaihtaa suksiin. Olin jättänyt hiihtovälineeni Kuusamoon kun olin varma, että niitä ei enää tarvita. Onneksi varastosta löytyi vanhat sukset. Tiistai 7.4. taisi olla minun osaltani jäillä liikkumisen lopetuspäivä. Vielä aamulla järvellä oli hieno hiihtokeli, iltapäivällä lämpeni viiteentoista asteeseen ja jään pinnalla lainehti vesi.

Täydenkuun aamu 8.4.