Melontaa Kitkajärvellä

Sään vaihtelu on ollut kuin vuoristorataa. Vielä lauantaina oltiin hellelukemissa, tänä aamuna mittarissa neljä plusastetta ja kylmä pohjoistuuli puhaltaa. On sopiva hetki kaivaa esiin viime viikon Kitkajärvimelonnan kuvat, muistot lämmöstä, auringosta ja tyynestä melontasäästä.

Yli-Kitkalla on pituutta lähes viisikymmentä kilometriä. Järven keskiosassa Hyväniemi ja Mourusalmi jakavat järven eteläiseen ja pohjoiseen osaan. Pohjoinen osa on suurempi ja siinä kolme laajaa selkää Tolvanselkä, Isoselkä  ja Vasikkaselkä. Minä lähden liikkeelle järven pohjoispäästä, Mustosenvaaran tien varrelta.

Päivä on lämmin, hellelukemissa ollaan jo aamupäivällä. On ihan tyyntäkin. Olen varautunut lierihatulla, aurinkolaseilla ja pitkähihaisella flanellipaidalla. Pitkähihainen siksi, että pelkään paarmoja. Hyvin pian huomaan kuitenkin, että helteestä huolimatta paarmoja ei ole. On aina yhtä vaikuttavaa meloa suurta selkävettä pitkin kun järvi peilaa ihan tyynenä. Niin tyynenä, että veden pinnalla kelluvan höyhenen kuvaaminen kajakista käsin onnistuu.

Järvisätkin kukkii paikoin. Se on puhtaan veden tunnuskasvi, joten sen näkeminen ilahduttaa aina. Viime aikoina on ollut paljon sinilevähavaintoja joka puolella maata. Parin päivän melonnan aikana näin Kitkajärvellä sinilevää vain pienellä alalla erään lahden pohjukassa.

Pidän kelluntataukoa saaren rannan tuntumassa. Meloessa tulee nälkä, joten pientä purtavaa on aina kajakin etuaukossa saatavilla. Vielä tärkeämpää on huolehtia juomisesta. Saattaa käydä niin, että ei huomaa nestehukkaa kun ilmavirta viilentää meloessa. Siksi on juotava vaikka ei janottaisikaan.

Vaikka eletään heinäkuuta, parasta lomakautta, on järvellä hiljaista. Saan meloa monta tuntia ennen kuin näen ensimmäisen veneen. Meloin Kitkajärvellä kahtena päivänä noin neljäkymmentä kilometriä ja koko aikana näin vain viisi venettä. Vesilintuja on kyllä seurana. Kuikat pitävät ääntä keskellä selkää. Uteliaimmat tulevat lähituntumaan kuikuilemaan. Ja rantakallion viereltä pölähtää yllätettynä kymmenlapsinen tukkakoskelopesue.

Isoselän takana kohoaa Kouvervaara. Kitkajärvellä on helppo suunnistaa. Itärannalla on Kouvervaara ja Naatikkavaara, vähän kauempana erottuvat Ruka, Valtavaara ja Konttainen. Länsirannalla ovat Riisitunturin laet.  

Siinäpä houkutteleva hiekkanenä rantautumiseen. Jatkan kuitenkin vielä katsastamaan muita leiripaikkavaihtoehtoja.

Vähän matkan päässä on toinen saari jossa myös on matala hiekkaranta ja suojainen rantautumispaikka. Rannalla on nuotiokehä, savustuslaatikko ja pöytä ja penkit. En arvaa jäädä leiriytymään siihen,vaikka mitään merkintää yksityisalueesta ei olekaan. Saattaahan se olla vaikka jonkun kalastajan tukikohta, johon kenties aamuyöstä tullaan verkkoja selvittämään.

Palaan takaisin äsken ohittamaani saareen. Siinä on leiripaikka tulevalle yölle.

Istun iltaa rannalla katsellen taivaan värien voimistumista sitä mukaa kun aurinko painuu alemmas. Tukkakoskeloemo ui poikasineen rannan tuntumassa, joutsenemo lipuu saaren ohi neljä poikasta perässään ja Isoselältä kuuluu kuikan huuto.

Aurinko alkaa painua Riisitunturin taakse. Tyynen päivän jälkeen tuuli voimistuu auringonlaskun aikaan. Siitäkö johtunee, että saaressa ei ole yhtään itikkaa eikä mäkärää.

Saaressa ei ole kovin paljon kukkia, löydän vain yksinäisen vilukon rantamättäältä.

Auringon laskusta nousuun on tällä hetkellä neljä tuntia ja kymmenen minuuttia. Herättyäni vähän vaille kolme aamutaivas hehkuu punaoranssina. Auringon nousuaika on klo 3:11, mutta se on noustessaan Miehinkisaaren takana, joten menee vielä puoli tuntia ennen kuin se alkaa näkyä.

En malta enää nukkua, vaan keittelen aamukahvit ja alan purkaa leiriä. Kajakin pakkaus on helppoa, kun kajakin saa ihan teltan viereen ja siitä sen voi pakattuna työntää rantaan.

Viimeinen vilkaisu leirisaareen ja käännän kajakin keulan kohti Isoselkää ja Halkaisijanniemeä. Kun eilinen matkanteko sujui täysin tyynessä, niin nyt menoa vauhdittaa takaa puhaltava kaakkoistuuli.

Saaren takaa kohoaa Valtavaaran vaarajono. Majakin näkyy pienenä pisteenä korkeimman kukkulan laella.

Viimeisen tauon pidän Pahkasaaren pohjoiskärjessä. Matka Kitkajärvellä on sujunut leppoisassa kesäsäässä, vailla kiusaavia ötököitä, pelkkää nautiskelua alusta loppuun.

Kiutakönkäältä Jäkälämutkaan, Oulankajokimelonta

Pääsin taas pitkästä aikaa Oulankajoelle melomaan. Kiutakönkään alapuolelta Mataraniemestä alkava Oulankajoen alajuoksun reitti on Suomen kauneimpia jokireittejä. Tarjolla on erämaista luontoa, puhdasta virtaavaa vettä, pitkiä hiekkarantoja ja kukkarunsautta.

Oulankajoen melonta voisi kuulua retkiohjelmaan useimminkin, mutta kuljetukset vaativat aina järjestelyjä. Aloituspaikka Kiutakönkään alapuolella on jo sekin matkan takana, mutta joki kuljettaa melojan vielä kauemmas erämaahan, ihan lähelle Venäjän rajaa. Kätevintä olisikin vuokrata kanootti tai kajakki paikallisilta ohjelmapalveluyrittäjiltä.

Melontasää ei voisi olla parempi. On lähes tyyntä, lämmintä, aurinkoista, ei itikoita eikä paarmoja. Siispä kajakin keula kohti Kiutakönkään viimeisen putouksen pyörteitä ja matkaan kohti Jäkälämutkaa nauttien melonnasta mukavasti virtailevassa vedessä.

Kohta Mataraniemen jälkeen kallioiset jokirannat muuttuvat vyöryviksi hiekkatörmiksi. Oulankajoen rannat ja joen pohja ovat pienessä liikkeessä koko ajan. Vesi kuluttaa joenmutkien ulkokaarteita ja hiekka painuu joen pohjaan jossa veden virtaus liikuttaa sitä taas edelleen. Jokimutkan sisäkurviin ja myös keskelle jokea muodostuu hiekkasärkkiä. Seuraavan kevään tulva saattaa siirtää särkän eri paikkaan.

Jokireitin alkumatkan hiekkarannat ovat hieman jyrkkiä.

Vesilinnuilla ollut hyvä kesä kasvattaa poikasia. Isokoskeloperheen emolla ja poikasilla on tuimat ilmeet, jos linnuista niin voi sanoa.

Vähän nuorempi poikue, mutta kaikilla päättäväinen pään asento.

Oulankajoen kesäpäivään kuuluvat joen rannoilla lentelevät immenkorennot. Kajakista käsin niiden lennossa kuvaaminen ei onnistu, mutta yksi immenkorento ennättää istahtamaan koivunrungolle kuvattavaksi.

Matkaseuraa kajakin kannella.

Ennen Nurmisaarenniemen tulipaikkaa näen rannan lähellä korkean yksittäisen kukkavarren. Sitä ei voi olla huomaamatta, koska sen puolimetrinen varsi erottuu hyvin matalasta vesikasvillisuudesta. Näen ensimmäistä kertaa kukkivan sarjarimmen.

Läheltä tarkasteltuna sarjarimmen kukka on todella kaunis.

Toinenkin vedessä kasvava kukkakaunotar viihtyy joella. Järvisätkin kukkii lauttoina joen virtapaikoissa. Pienen kukan kuvaaminen virtaavassa vedessä kajakissa istuen ei ole ihan helppoa.

Juhannuksen aikoihin jokirantoja ovat koristaneet metsäruusut, ajuruohot ja rantatädykkeet. Nyt on pulskaneilikan vuoro. Rantapenkoilla vilkkuvat vaaleanvioletit pulskaneilikan kukat.

Rantaudun kahvinkeittoon Nurmisaarenniemen edustalle Ansakämpän puolelle jokea. Nurmisaarenniemen puolella olisi myös tulipaikka, mutta siellä olen ollut aiemmin. Käyn tutustumassa vuonna 2004 valmistuneeseen uuteen Ansakämppään. Kun edellisen kerran kävin Ansakämpässä yhdeksänkymmentäluvulla, se sijaitsi reilun kilometrin verran ylävirran suuntaan. Tuo kämppä paloi  jouluna vuonna 2002.

Kämpässä on reilusti nukkumapaikkoja. Luontoon.fi-sivun mukaan tupaan mahtuu 20 henkeä.

Ansakämppä on tasaisella hiekkakankaalla vain vähän joen pintaa korkeammalla. Kiipeämällä ylös hiekkatörmän päälle näkee koko Nurmisaarenniemen ja jokimutkan.

Ansakämpällä kohtaavat Karhunkierroksen kulkijat ja jokimelojat. Karhunkierroksen polku kääntyy pian kämpän jälkeen pois jokirannasta, kohti Kulmakkopuroa ja -järveä. Melojat jatkavat jokimutkia kierrellen.

Joen kaakkoisrannalla kohoaa Oulanganvaara yli sata metriä joen pintaa korkeammalle.

Leppoisa virtaus vie kajakkia. Tarvitaan vain ohjailua, että kajakki ei joudu matalikolle. Kerran juutun soraikkoon kun keskityin liiaksi katselemaan maisemia. Vettä on noin kymmenen senttiä. Punnerran kajakkia käsin nostellen eteenpäin kohti syvempää vettä. Onnistun pääsemään selville vesille ilman että tarvitsi nousta kajakista.

Kuumanakin päivänä joen rannoilla käy tuulenvire, joka pitää hyttyset loitolla. Porot tulevat nauttimaan rantaelämästä.

Rantaudun illalla Alaniemen laavulle. Matkaa Jäkälämutkaan on enää jäljellä alle neljä kilometriä, mutta haluan jäädä yöksi tänne jokivarteen. Ilta on kaunis. Aurinko paistaa pitkään rannalle.

Viimeiset säteet pilven raosta värittävät rantapuut oranssinhehkuviksi. Tumma pilvi taustalla korostaa väriä.

Nuotiotuli luo tunnelmaa ja tuoksua kesäiltaan.

Alaniemessä on runsaasti hyviä telttapaikkoja tasaisella hiekkakankaalla. Kuivuneet männynrungot teltan vierellä ovat kevättulvan murjomia. Oulankajoen vedenpinta saattaa keväällä olla useita metrejä korkeammalla kuin normaalivedellä.

Hyvinnukutun yön jälkeen on edessä lyhyt taival kohti Jäkälämutkan lammen rannalla odottavaa kuljetusta. Oulankajoki tarjosi taas kerran unohtumattoman luontoelämyksen.