maanantai 11. toukokuuta 2020

Vesille

Huhti-toukokuun vaihde on Kuopion seudulla jäidenlähdön aikaa. Tänä keväänä oli erikoista kun suuret selät avautuivat paljon aiemmin kuin matalat lahdet ja pienvedet. Lumeton talvi jäädytti lampiin ja mataliin lahdenpohjukoihin paksun jääkerroksen ja sen sulaminen vei aikaa.

Auringonnousu kello 5:13. Tähystyspaikkana Väinölänniemen rantapaviljonki. Edellisenä päivänä, eli 26.4. oli ollut Kallaveden virallinen jäidenlähtöajankohta.








Mutta samana aamuna kotilahdella näytti vielä tältä. Yöllä oli käynyt pakkasen puolella ja muutaman metrin levyinen sulapaikka rannalla oli jäätynyt uudelleen.


Yöpakkasista huolimatta kevät eteni kuitenkin. Sunnuntain (3.5.)sade pehmensi jäätä ja illalla lahdella oli jäälauttoja, jotka haihtuivat seuraavana päivänä länsituulen puhaltaessa.








Tässä esimerkki keväisen säänmuutoksen voimasta. Melontavajan laituri oli 28.4. paksun jään ympäröimä. Arvelin, että menee vielä pari viikkoa ennen kuin pääsee melomaan.



Näkymä Etelä-Kallavedelle 28.4. Savolanniemeen valmistuvan uimarannan kalliolta.


Viikkoa myöhemmin 5.5. jäitä oli enää Pölysensaaren koillisrannalla. Jo paria päivää aiemminkin olisi päässyt melontavajan laiturista vesille.


Yli puolen vuoden odotuksen jälkeen taas kajakissa ja ensimmäiset melanvedot. Tästä alkaa vesilläolokausi.




Viime viikonloppuna olin mukana kun perheen kalastaja laski veneensä mökkivesille.


Majavan hakkuutyömaa veneestä käsin kuvattuna.


Jäät ovat liikutelleet väylämerkkejä. Tässä väylämerkki on siirtynyt melkein majavanpesään.


Uudisrakentamista mökkijärvellä. Sääksi on tehnyt pesänsä luodolle ihan veneväylän viereen.


Veneestä nähtyä tämäkin. Haikut laiduntavat rantametsässä.


Uteliaisuutta puolin ja toisin


Tässä ei olla vesillä vaan vedessä.



16 kommenttia:

  1. Waude niin upeita kuvia, silmät pyöreänä niitä katselin. Usein ajamme Kuopion ohi kun isäni hauta on siilinjärvellä, jossa ohi mennen käymme.

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavia auringonnousuja, jäidenlähtöä ja kylpyamme rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesien vapautumista on aina yhtä hienoa seurata.

      Poista
  3. Jäiden lähtöä on hienoa seurata. Upeita kuvia olet taas saanut! Majavalla on ollut urakkaa, melkoisia veijareita.

    Ja kevään ensimmäinen melonta, muistan miltä se tuntui!
    Nyt olen toiveissa päästä taas melomaan kun polvi leikattiin, katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nopeasti potkukelkkakeli vaihtui melontaan. Toivottavasti pääset melomaan.

      Poista
  4. Kuvat 4 ja 9 ovat henkeäsalpaavan upeita!
    Muutkin toki todella mahtavia.
    Kiitos näistä :-)

    VastaaPoista
  5. Amazing landscapes.
    Thank you for sharing these sublime photographs.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, olet päässyt vesille! Ja nauttimaan keväästä myös sieltä päin. Hyvältä näyttää, kun upeita kuviasi katselen.
    Melontareissun jälkeen hieno nauttia ulkoammeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tullut vähän jarrutellen. Onneksi on ollut kuitenkin aurinkoisia päiviä.

      Poista
  7. Voi että mitä kuvia! ♥♥♥

    VastaaPoista