Kuutamosta auringonnousuun

Tarkoitus oli mennä kuvaamaan laskevaa kuuta Kaukosaaren lintutornille, mutta olin katsonut väärin kuun laskuajan, joten tulimme paikalle liian aikaisin. Kuu oli vielä korkealla taivaalla. Ei huvittanut jäädä seisoksimaan sinne kovin pitkäksi aikaa; pakkasta oli -33 ja avoimella rannalla pakkasviima lisäsi kylmyyden tunnetta. 
 

Tienvarren risukotkin olivat paksun huurrekuorrutuksen peitossa. Ja huurrekidettä oli ilmassakin, koska kuun valo levisi säteiksi.

Aamutaivas alkoi kirkastua, joten jatkoimme matkaa koskelle. Sompsanperässä pysähdyimme kuvaamaan upeaa taivaan punerrusta.

Koskella toiminta jatkui entisellään. Karat lentelivät ja sukeltelivat virralla. Niitä ei yli kolmenkympin pakkaset hätkäytä.

Hiihtelin liukulumikengillä jokivarteen. Kapea kannas erottaa joen ja viereisen Koskilammen. Lammella ei näkynyt kuin jäniksenjälkiä. Ohut pilvikerrostuma leijaili lammen takarannalla puunlatvojen tasalla. 

Kurkistus rannalta alavirran suuntaan. Silta erotuu juuri ja juuri pakkasusvan keskeltä.Aurinkoa ei vielä näkynyt, mutta jostain korkealta puiden latvoihin heijasteli ensimmäiset punerrukset.

Ja sieltä se nousi usvan takaa kullanpunaisena. 

Paluumatkalla yritin kuvata metsän takaa heijastuvaa valoviuhkaa. Ajettelin kokeilla polarisaatiosuodinta saadakseni sen paremmin näkymään kuvassa, mutta olinkin laittanut harmaasuotimen. Huomasin sen vasta kotona kun irrotin suotimen objektiivista. 

Vieläköhän oksat jaksavat kantaa lisää huurrekuormaa?