Pyhävaaran kesäyö

Saan kyydin Kilpeläntien varteen iltakymmenen jälkeen. Tällä kertaa kuljen vaaralle maisemareittiä; jyrkkää kalliopolkua, jossa hikisen nousun palkitsevat huikeat näkymät joka suuntaan.

Puolivälietappi on ihan Vaaralammin yläpuolella. Kuvasta ei välity korkeusero. Pudotusta kalliolta lammen pintaan on noin kahdeksankymmentä metriä ja taempana näkyvän Pyhäjärven pintaan lähes sata metriä.

Tässä ollaan jo hieman ylempänä. Etualalla alhaalla on Pyhäjärven Vaaralahti, sen takana Pikku-Veska ja kaukana siintelee Kitkajärvi.

Pyhävaaran rinteiden seinämät ovat paikoin todella jyrkät. Tästä nousisivat ylös vain kalliokiipeilijät.

Pyhävaaran korkeus merenpinnasta on 460,4 metriä. Se on noin neljäkymmentä metriä matalampi kuin Rukatunturi.

Vaaran laella kukkivat suopursut, ruohokanukat ja metsätähdet. Varvukko punastelee syysvärisenä ja lisää punaväriä siihen antaa yöauringon matala valo.

Puolenyön jälkeen aurinko painuu hetkeksi taivaanrannalle levittyneen pilvikerroksen taakse. Istun suuren kiven viereen, suojaan etelästä puhaltavalta tuulelta ja etsin repusta kaikki vaatteet päälle, että tarkenisin katsella taivaan värinäytelmää.

Lopulta on lähdettävä liikkeelle ettei tule kylmä. Kuljen alas kohti Pikku-Pyhävaaran kotaa. Aurinko on tullut taas esiin ja pilkistelee puiden oksien välistä.

Kodan pihalle on rakennettu tulipaikka. Se on niin uusi, että rakennustarpeiden tähteet ovat kivikehyksessä, eikä siinä ole vielä pidetty tulta. Eikä tulia tehdä nytkään, koska Kuusamon seudulla on metsäpalovaroitus voimassa.

Matalalta tulevat auringonsäteet värjäävät Ison Pyhävaaran pystysuoran seinämän.

Teen tulet kodan tulisijaan. Näyttää kodikkaalta kun ikkunasta vilkkuu lämmin valo.

Rukan ja Pyhävaaran välille on tulossa uusi ympärivuotinen reitti. Reitin merkintä on jo aloitettu. Lähden seuraamaan reittiä alas vaaralta. Aluksi reitti on merkitty sinisillä nauhoilla ja noin viidenkymmenen metrin välein olevilla pylväillä. Parinsadan metrin päässä kodalta on pieni kukkula, jossa on uusi penkki.

Merkinnät harvenevat ja loppuvat kokonaan, kun vastaan tulee poroaita ja sen viereinen huoltoura. Tai, ehkä niitä on, mutta suoraan silmiin paistava aurinko haittaa merkkien havaitsemista. Jatkan matkaa poroaidan viertä Rukajärven tielle saakka. Siitä eteenpäin loppumatka onkin tylsää kävelyä kestopäällystiellä. Pienen poikkeaman teen Juhannuskallion alapuolella kun kiipeän jyrkänteen alle kuvaamaan kukkivaa pikkutervakkoa. Jos ohikulkijoita olisi ollut viiden aikaan aamulla, niin olisipa ollut ihmettelemistä.