perjantai 29. joulukuuta 2017

Huurrerannoilla

Kuusamon talvi on tällä hetkellä vähälumisempi kuin Savossa. Kuopiossa on virallisen mittauksen mukaan viidenkymmenen sentin lumikerros, Rukalla neljäkymmentä, mutta täällä Ala-Kitkajärven-Kiveskosken tienoilla ehkä 30 senttiä jos sitäkään. Kosken länsirantaa ylävirran suuntaan ei ole kuljettu. Laitan liukulumikengät jalkaan ja lähden hiihtelemään kohti niemen kärkeä. Enpä muista koska viimeksi olisin aloittanut näin myöhään lumikenkäkauden. Tänä talvena olisi Kuopiossakin päässyt hiihtämään ja lumikenkäilemään jo joulukuun alkupuolella, mutta minun hiihtovälineeni olivat Kuusamossa.

Kuusamon sää on pysytellyt viikkokausia pakkasen puolella ja sen huomaa kosken rannan puista ja pensaista. Paksu kuura on tarttunut oksiin ja puunrunkoihin. Päivä on tähän vuodenaikaan näillä korkeuksilla vajaan kolmen tunnin mittainen. Toiveikkaana odottelen auringon ilmaantuvan esiin pilvien raosta. Edellisestä aurinkohavainnosta onkin aikaa yli viisi viikkoa.


Kuurainen metsä on satumaisen kaunis. Kitukasvuiset männynrungot koreilevat juhlakoristeltuna.




Auringonnousun suunnalla on kapea kaistale selkeää taivasta. Jospa pitkä odotus palkittaisiin.


Ala-Kitkajärven Virranlahti on nimensä mukainen. Lahdella on pitkälti sulaa vettä vaikka joulun aikaan pakkasta on ollut yli 20 astetta.






Tähän aikaan vuodesta aurinko ei jaksa kiivetä kuin vaivoin metsän yläpuolelle, mutta on ilo nähdä se pitkästä aikaa.






Kosken vakioasukaat, koskikarat lentelevät ja sirkuttavat, mutta onpa siellä joutsenkin. Kiveskoskella talvehtii joka vuosi ainakin yksi joutsen.


Seurasin pitkään joutsenen puhdistusoperaatiota, sukeltelua ja höyhenpeitteen sukimista. Lopuksi näyttävät tuuletukset.

















Pakkasta on vain 17 astetta. Kovemmilla pakkasilla virrasta nousee pakkashöyryä, nyt sitä on vain aavistus veden yllä.








Kosken maisema sillalta katsottuna on muuttunut. Vielä viime talvena koskeen pistävältä niemekkeeltä kaartui joen suuntaan komea kelopuu. Nyt sitä ei enää ole. Onko myrsky sen kaatanut vai tulva.


Kello on vasta 12:20, mutta aurinko on jo painumassa piiloon metsän taakse.



28 kommenttia:

  1. Vilken fantastisk värld du lever i, det är ju så otroligt vackert!

    VastaaPoista
  2. On nuo lumihuurteiset puut tosi kauniita.
    Meillä sulaa lumet koko ajan, yöllä satoi räntää ja plussalla on asteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huurteet pysyy puissa niin kauan kun ei tuule ja ilma pysyy pakkasella. Nyt ovat jo vähän varisseet kun ilma lauhtui.

      Poista
  3. Joutsenten tanssi sinisessä hetkessä!

    VastaaPoista
  4. Aivan upeat kuvat!! Miten voikin olla kaunista luontoa, ihanan paljon lunta ja nuo joutsenet..ovat kyllä upeita lintuja! Minä tässä ihan ihastuksissani näitä kuvia katselin, kiitos kauniista aamuhetkestä:) Leppoisaa loppuvuotta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaksi harvinaisuutta sattui eteen, talvehtiva joutsen ja aurinko.

      Poista
  5. Jälleen upea kuvasarja talvisesta luonnosta!

    VastaaPoista
  6. Kauniit ovat Kuusamon maisemat! Ihanat kuvat jälleen!

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunista! Hyvää uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
  8. Aivan huikeita kuvia!!! Kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onni osua paikalle juuri tuona päivänä. Sen jälkeen ei ole aurinkoa näkynytkään.

      Poista
  9. Tuo sinisen ja valkoisen liitto on niin upeaa ja joutsenen tanssi...meidän talvea! Kaunista Uutta Vuotta 2018!

    VastaaPoista
  10. Wonderful paintings, real poetry, this is how winter should look like, charmingly and fabulously.
    Happy New Year! :)

    VastaaPoista
  11. Lumoavan kauniit kuvat! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Voi että mitkä maisemat ja upeat otokset! Erityisen hieno kuva myös joutsenesta.

    VastaaPoista
  13. Loistavat kuvat ihanista maisemista. Ei oikein tahdo uskoakaan, että ollaan samassa maassa, kun meillä ei kunnon talvea ole ollut neljään vuoteen. Viides taitaa olla tulossa. Vain vettä ja vähän räntää, joka sulaa pois.
    Kiitos sinulle, kun välität meille oikean talven!

    VastaaPoista