lauantai 13. kesäkuuta 2020

Neidonkengät ja Rukan kukat

Koillismaan kesä tulee rytinällä. Lähdimme Kuusamosta 28.5. Silloin mökin ikkunan alla oli lumikinos ja koivut lehdettömiä. Pari viikkoa myöhemmin koivuissa on isot lehdet ja mustikka kukkii. Myös monet muut kevään kukat ovat ehtineet parhaimpaan kukintaansa.

Kuvasin ensimmäiset neidonkengät toukokuun 26. päivä Oulangan huipputulvan aikaan aurinkoisella rinteellä. Silloin monet neidonkenkäpaikat olivat vielä lumen alla. Juuri nyt neidonkenkien kukinta on hehkeimmillään.  Ja tuntuu siltä, että tänä kesänä ne kukkivat erityisen runsaasti.
















Tämä neidonkenkäryhmä kukki ihan keskellä metsäpolkua. Laitoin kukkien suojaksi maasta löytyneen paksun puunoksan. Neidonkenkä on pieni, joten kaikki eivät välttämättä edes huomaa sitä kulkiessaan. Oksaa väistäessä ei vahingossa astu neidonkenkien päälle.


Rukan korkeudella on nyt alkanyt yötön yö. Aurinko laskee seuraavan kerran heinäkuun 4. päivä.  Nousin iltayön valossa Juhannuskalliolle. Rukan varjoisista notkoista löytyy vielä hieman lunta.


Sieliköt! Joka kesä odotan niiden punaisten nuppineulanpäänkokoisten nuppujen aukeamista. Sielikön kauneuden nähdäkseen on kumarruttava syvään. Läheltä tarkasteltuna sielikön kukka muistuttaa atsalean kukkaa. On ihmeellistä, että sielikön juuristo saattaa olla jopa kuudenkymmenen vuoden ikäinen. Siksi on surullista, että yleistynyt maastopyöräily tuhoaa sielikkökasvustoja. Siitä on esimerkkejä Juhannuskalliollakin. Onneksi sielikköä kasvaa myös kalliohyllyillä ja puiden juurilla. Siellä ne ovat suojassa tallaamiselta. Toinen sielikön uhka on ilmaston lämpeneminen. Tunturikasvina se on Kuusamossa levinneisyysalueensa eteläisimmässä osassa.








Auringonpuolen kalliolla sianpuolukkakin on ehtinyt kukkimaan. Kukassa on paljon samaa kuin riekonmarjan kukassa. Lehdet ovat erilaiset.


Mustikankukka kesäyön valossa






Maastoutuja tunturikoivun lehdellä


Viime kesäiset riekonmarjanlehdet ovat ruskeita, mutta uudet lehdet ovat jo ehtineet kasvaa. Paikoin riekonmarjan näkee kukkivan pelkästään vanhojen ruskeiden lehtien keskellä.




Vaikka tunnen aika paljon kasveja, niin samaa ei voi sanoa sammaltuntemuksestani. Joku lukuisista karhunsammallajeista tässä on.


Pahtarikko on yleisin Käsivarressa, Tunturi-Lapissa ja Koillismaalla. Harvoja esiintymiä on myös Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Kun kerran on löytänyt pahtarikkokasvuston, niin samaan paikkaan kannattaa mennä myös tulevina vuosina. Tämä kasvusto on ihan Rukan pääväylän varrella, mutta ovelasti suojassa kalliokielekkeen päällä, joten saa kasvaa rauhassa.




Sielikön tavoin kurjenkanerva on pohjoisten tunturien kasvi ja Kuusamo on eteläisimpiä paikkoja jossa sitä esiintyy. Kurjenkanerva muistuttaa kasvustoltaan  paljon variksenmarjaa. Mutta kun ruukkumaiset kukat aukeavat ei voi erehtyä.






14.6. vietetään yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää. Yleensä Suomessa on silloin järjestetty kasviretkiä useilla paikkakunnilla, sattuneesta syystä tämä vuosi jää väliin. Mutta voihan sitä lähteä omatoimiselle luonnonkukkaretkelle.

22 kommenttia:

  1. Neidonkengät ovat kyllä herkän kauniita. Mutta niin ovat nuo muutkin, sinun kuvaamanasi ne saavat loistaa. Kiitos harvinaisista kukista, ei näy täällä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidonkenkiä pitää käydä tapaamassa joka kesä. On ne niin erikoislaatuisia.

      Poista
  2. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia.

    VastaaPoista
  3. Nautiskelin runsaasta kuvasadostasi.
    Et paljon säästele kuviasi. Kuvarunsaus on Kiitettävää.
    Huippu-kuvia laidasta laitaan.
    Terveisin - 'Yhden-Kuvan Eko'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Sen verran olen seurannut kuvatarjontaasi, että Yhden-Kuvan Eko tuntuu turhan vaatimattomalta. Tuhansien kuvien Eko olisi parempi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kukkatarjonta ryöpsähti ihan yht'äkkiä. Tässä vain osa tämän hetken kukista.

      Poista
  5. En monia esittelemistäsi kukista ole tiennyt olevankaan ennen kuin aloin seurata blogiasi.Olet lisännyt sekä tietämystä että iloa Suomen kesän ihanista kukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kovasti eroa Etelä- ja Pohjois-Suomen kukilla, sekä lajien suhteen, että kukinta-ajan suhteen. Siksi ne ovat niin kietovia ja niitä on ilo seurata.

      Poista
  6. Upeita kuvia, mielenkiintoisista kohteista.

    VastaaPoista
  7. Mahtavat kuvat jälleen!
    Kuva nro 23 oli visuaalisesti silmääni hivelevä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on esimerkki siitä, että kasveja kannattaa tutkia läheltä. Vasta makrokuvaus tuo esiin kasvin koko kauneuden.

      Poista
  8. Kiitokset superkauniista kuvista kukista, kaikista kukkijoista en ole kuullutkaan. Neidonkengän kukka on uskomattoman kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkanervaa ja sielikköä ei esiinny Kuusamon eteläpuolella. Molemmat ovat kuitenkin yleisiä Lapissa ja Koillismaalla.

      Poista
  9. Oi, ihanan herkän kauniita, pastellisen sävyisiä, pehmeän valoisia kuvia! Etenkin neidonkengät ovat hurmaavia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidonkenkä on Oulangan kansallispuiston tunnuskasvi, syystäkin. Suurimmat esiintymät ovat siellä.

      Poista
  10. Pohjoisen kukat ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina yhtä suuri ihme miten nopeasti ne ehtivät kukkimaan lumien sulamisen jälkeen.

      Poista
  11. Buen reportaje con estas elegidas imágenes Saludos

    VastaaPoista