Ruskamatkalla Inarissa ja Utsjoella

Muutama vuosi sitten sain kokea ensimmäistä kertaa pohjoisimman Suomen, eli Tunturi-Lapin lehtipuuruskan. Siitä lähtien on joka syksy päästävä Inarin, Utsjoen tai Enontekiön suunnalle ruska-aikaan. Suomi-neidon päälaella ei liiemmin havupuita kasva, joten ruska-aikaan siellä vallitsee kelta-oranssi värikirjo. Sitä korostaa puna-oranssi maaruska, joka muodostuu paikoin mustikanvarvuista, mutta useimmiten juolukasta ja vaivaiskoivusta. On aina pientä jännitystä, sattuuko matkan ajankohta parhaaseen ruskan ajankohtaan. Tuuli ja pakkanen saattavat nopeasti muuttaa maiseman värit ruskeanharmaaksi. Nyt 16.-19.9. osuimme parhaaseen väriloistoon Inarissa ja Utsjoella. 

Inarijärven ympäristö on vielä havupuualuetta. Vähän ennen Inaria poikkeamme Tuulispäille vievälle sivutielle. Kahden ja puolen kilometrin matkalla soratietä ylös rinnettä noustaan 170 metriä. Jo parkkipaikalla puiden latvojen välistä näkee Inarille, mutta kun kävelee kolmesataa metriä tietä linkkiaseman aidalle, avautuu näkymiä laajalle kohti Inarinjärveä. Parkkipaikalta lähtevää retkeilypolkua pääsisi Tuulisjärvelle, jonka pohjoisrannalla on hieno maisemalaavu, mutta tällä kertaa siellä käynti jää väliin.   

Tuulispäiltä Inarin suuntaan

Yövymme Inarin keskustassa, pitkästä aikaa hotellissa. Edellinen hotelliyöpyminen olikin ennen koronaa. Kuva aamulenkiltä Inarijärven rantapolulta.

Aamupäivän ohjelmassa on käynti kahdella Juutuajoen koskella. Ritakoskella en ole käynyt aiemmin, sinne siis ensin. Inari-Kittilä-tienvarren levikkeeltä vie polku kosken rannalle. Matkaa koskelle on vain 300 metriä. 

Joki tekee loivan mutkan Ritakoskessa. Taustalla kohoaa Otsamotunturi. (myös paikkoja jossa haluaisin käydä joskus) 

Rantojen kasvillisuuden värit korostuvat tummaa kivipintaa vasten.

Jäniskoski on vain parin kilometrin päässä Inarin keskustasta. Tienvarren parkkipaikalta sinne vie leveä kävelytie, matkaa noin puoli kilometriä. Jäniskoskelle tuo myös jokirantaa kulkeva Juutuan retkeilyreitti. Joen takarannalla on puolilaavu, josta on näkymät koskelle. 

Pihlajan hehkua rannalla

 

Jäniskoski sillalta ylävirran suuntaan...

...ja alavirtaan päin

Matka jatkuu pohjoiseen, kohti Utsjokea. Kaamasen jälkeen tullaan havupuurajalle ja maisemaa alkavat hallita kullanoranssit tunturikoivut ja punaiset vaivaiskoivut. 

Majoitumme mökkiin lähelle Tenojokea, noin kymmenen kilometriä Nuorgamista Utsjoen suuntaan.

Tenojoen Alakönkään vierellä, jokitörmän päällä kulkee vanha maantie, joka on saanut Museotie-merkinnän. Tie on syntynyt jo satoja vuosia sitten, kun Tenolla veneellä liikkujien on pitänyt ohittaa Alaköngäs rantoja pitkin. Nyt tunturikoivikko peittää näkymiä joelle, mutta kannattaa pysähtyä ja kävellä muutama askel koivikon läpi rantatörmälle.

Tenojoki Alakönkään yläpuolella

Alakönkään museotie

Utsjoen kirkonkylässä on komea silta yli Tenojoen. 

Jokimaisema Utsjoen ja Nuorgamin välisen tieosuuden varrella. Ihan äskettäin näkymää tieltä joelle on avattu raivaamalla puita tien ja joen väliseltä alueelta. 

Meillä oli vähän harvinaisempia naapureita mökillä. Nämä hevoset laiduntivat parin metrin päässä mökin nurkalta. Toinen hevosista esiintyy elokuvassa, jota parhaillaan filmataan Utsjoella. 

Utsjoen kirkkotuvilla on aina pysähdyttävä ohi ajaessa.

Utsjoen pappilan piharakennuksia. Taustalla Mantojärvi. 

Toinen pysähtymispaikka Utsjoki-Inari-tien varrella on Kenesjärvi, noin 25 kilometriä Utsjoelta etelään. Järven jyrkkä itäranta on ruska-aikaan todellinen nähtävyys. 

Kenesjärvi ja Kenespahta

 

Kävimme myös Suomen pohjoisimmalla suurella järvellä, eli Pulmankijärvellä. Siitä teen myöhemmin oman postauksen.