Sotkan ämmin polku ja muutakin Sallasta

Etelä-Sallan retkikohteet ovat jääneet paljolti käymättä, koska aina on ollut hoppu pohjoisemmaksi, Tuntsan erämaan laitamille. Nyt varattiin aikaa sekä meno- että paluumatkalle, joten kävimme kulkemassa Sotkan ämmin polun ja katsomassa Salmijoen kurua. Jälkimmäisestä teen oman postauksen myöhemmin. 

Opasteet Sotkan ämmin polun alkuun ovat vähän hakusessa, mutta Sallatunturin tupien pihasta, kelkkareitin viereltä löytyy lupaavannäköinen lautapolku suon yli. Suon laidalla on vanha tulipaikka ja vierellä tämä uusi, samalla mallilla tehty kuin Kaunisharjun näköalapaikan laavu Kuusamo-Salla tien varrella. 

Laavun luota alkaakin polku merkittynä sinisillä neliöillä. Poikkeamme reitiltä puolen kilometrin piston vasemmalle Sotkan ämmin lähteelle. Erikoista, että Sotkan ämmin polku ei suoraan vie sinne. Matkalla ylitetään runsaana virtaileva Hangasjoki. 

Kostea niitty latoineen muistuttaa menneiden aikojen heinänkorjuusta. 

Lähde on niityn laidalla jyrkästi kohoavan harjun juurella. Vesi pulppuaa kahdesta eri paikasta ja saa aikaan jatkuvasti muuttuvat pyörteet veden pinnalla. 

Juomakauhakin on lähteen reunalla. Ja on kestävää laatua kun on teräksestä. 

Sotkan ämmin polku ylittää monin paikoin soita ja kosteikoita. Arvelen, että koko kolmen kilomerin matkasta lähes puolet on tällaista lautapolkua. 

Ämmin polun laavu on pienen nimettömän lammen rannalla. 

Pimeinä syysiltoina voisi laavulla istuen katsella vaikka revontulia. Tästä polku jatkuu harjanteiden ja suolaikkujen vuorotellessa takaisin lähtöpaikkaan. 

Kahdeksankymmentä kilometriä pohjoisempana, Naruskajokivarressa kuukkelit tulevat heti katselemaan olisiko heille tarjoilua. 

Elokuun lopulla illat ovat pimeitä jo pohjoisessakin, vaikka päivä onkin vielä vähän pitempi kuin Etelä-Suomessa. Hyvä syy sytytellä kynttilät tupaa valaisemaan. 

Täydenkuun aika oli ollut edellisenä päivänä, mutta melko täydellisen kokoisena se vielä nousi vuorokautta myöhemmin.  

Aamulla mittari näyttää kahta lämpöastetta ja Suoltioiva on peittynyt sumuun. Auringon noususuunta on muuttunut paljon sitten viime käynnin. Silloin nouseva aurinko näkyi joen suuntaisesti, nyt auringonnousu jää piiloon harjun ja metsän taakse. Lähden kuitenkin joelle veneellä. Jospa sumun seasta vähän vilahtaisi valoa. 

Sumu on vain ohuena kerroksena joen yllä. Sininen taivas erottuu vähän sumun seasta, samoin auringonnousun punerrus. 

Kun aurinko on kohonnut metsänreunan tasolle, alkaa valo sädehtiä sumun läpi nuotiotulen tavoin. 

Alavirran puolella on vähemmän sumua. Suoltioiva loistaa kullanhohtoisena rantakuusikon takaa. 

Hieman on käynyt pakkasen puolella, koska pitkospuiden välistä pilkistävät hillan lehdet ovat saaneet huurrereunat. 

Päivän retkikohteena on Pirunkirkko. Se on helposti saavutettavissa oleva kohde, koska on vain 600 metrin kävelymatkan päässä Tuntsantieltä. Polku on UKK-reittiä. Pirunkirkon ohi se jatkaa kohti Kuskoivaa ja Nuolusoivaa, toiseen suuntaan polku menee Murhahaaran autiotuvalle ja sieltä edelleen Tulppioon Savukosken puolelle. 

Siihen on eräskin kivi kasaantunut jääkauden jäljiltä Auerma-aavan reunalle. Arviolta noin kahdeksan hehtaarin alueella on kiveä kiven vieressä. Lähempää tarkasteltuna kivistä löytyy erikoisia muotoja ja kuvioita. 

Pirunkirkon korkeimmat kalliot ovat noin 20 metriä suon pinnasta. Sieltä on hyvät näkymät Auerma-aavalle ja vaaroille sen takana. 

Elokuun viimeisellä täydellä viikolla ei ruskavärejä vielä paljon ollut. Suon pajuissa oli kaunista punaväriä ja keltaistakin. 

Vaivaiskoivutkin olivat vielä enimmäkseen vihreitä. Tässä yksi poikkeus. 

Seuraavassa postauksessa kerron Salmijoen kurusta.