perjantai 2. lokakuuta 2020

Aamusumua

Aamuhämärässä Rukan länsipuoli on selkeä, taivaalla tuikkii tähtiä ja idän taivaalla kajastaa lupaavasti. Mutta ajaessani Rukanriutan tietä ylöspäin tulee sumuseinämä vastaan. Aika usein käy näin, että säätila on aivan erilainen Rukan toisella puolen. Jätän auton Juhannuskalliontien päähän ja jatkan jalan kohti Juhannuskalliota, paikkaa jossa olen katsellut niin monet aamuauringot. 

Pilvet ovat laskeutuneet noin neljänsadan metrin korkeuteen. Valtavaarakin on peittynyt lähes kokonaan. Vain ylin huippu kurkottaa sumun yli. 



Toisella suunnalla pilvipeitto on alempana. Valtavaaraa matalampi Pyhävaara näkyy paljon enemmän. 






Monet lehtipuut ovat jo pudottaneet lehtensä, mutta maaruska hehkuu yhä värikkäänä. 


Hirsilampi Rukan ja Pyhävaaran välissä







Harmittavasti juuri nousevan auringon edessä idän taivaalla on paksu pilvikerros. Jään odottamaan mitä tapahtuu. On mahdollista, että alhaalla olevat pilvet lähtevät nousemaan ylöspäin ja näkyvyys peittyy täysin. Mutta voi käydä toisinkin. 






Monesti syysaamut ovat kylmiä tähän aikaan vuodesta. Mutta nyt lämpötila on kymmenen plusasteen paikkeilla. Ei tule vilu aurinkoa odotellessa. 







Pilvet kuin pumpulia


On kulunut tunti auringonnousuajankohdasta ja siinä se nyt on.


Ohut pilvikerros auringon edessä suodattaa valon värikkääksi. 











Sumu jäi paikalleen koko aamupäivän ajaksi ja hälveni alhaalta vasta puolen päivän jälkeen. 


24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Juhannuskallio on takuuvarma sumujen bongauspaikka

      Poista
  2. Sumu antaa maisemalle salaperäisen tunnun. Samalla se pehmentää sitä.
    Hienosti sait sumua kuvattua.
    Minä katselin varhan myös aamu-usvaa, olikin melko paksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu on aika oikullinen elementti. Maisemakuvauksen vuoksi sitä pitäisi olla sopivasti. Monesti on liikaa ja näkyvyys häviää täysin. Siksi ei koskaan tiedä mitä saa kun lähtee aamulla liikkeelle.

      Poista
  3. Tuohon maisemaan olisi ihana jäädä hengittämään syksyä ja taivaan värien vivahteita. Ja ruskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuskallio on minun hengittelypaikkani. Koskaan maisema ei ole täysin samanlainen. Nyt lisämausteena ruskavärit.

      Poista
  4. Nsutin tästä nojatuoli matkasta Koillismaan syksyyn.Kiitän.
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä vähän aikaa Koillismaa hehkuu väreissä. Pian on valkoisen maan vuoro.

      Poista
  5. Sumu, valokuvaajan yksi parhaimmista luontoystävistä. Sumulaattojen vaellus maiseman yllä ja mitä korkeammalle nousee, sitä paremmin hahmottaa sumun valtaamaa maisemaa. Upeaa, että kuljet puolestamme kuvaamassa luonnon kauneutta. Pääkaupunkiseudulta ei noin vain hilppasta selkosille kuvaamaan, vaikka halua löytyisikin siihen. Siksi on lohdullista, että sinä kuljet puolestani tutuilla poluilla ja maisemissa, joista näen vieläkin unia...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet luontokuvaajat käyttävät dronea sumumaisemien kuvaukseen. Minun on käytettävä vain jalkojani noustakseni sumun yläpuolelle. Tuolla Koillismaan vaaroilla se onnistuu. Olen onnellinen kun vielä jaksan nousta vaaralle.

      Poista
    2. Itseäni dronen käyttö kiehtoo melkoisesti, nähdä maisema uudesta näkövinkkelistä, mutta mikään ei voita sitä tunnetta kun on kontannut vaaran päälle ja hiljaisuudessa näkee silmänkantamattomiin. Kiitos, että jaksat nousta vaaroille ja kuvata ainutlaatuisella tavallasi maisemia, joista pääkaupunkiseudulla voi vain uneksia. Onneksi autolla pääsee ja itselläni seuraava kuvauskohde tulee olemaan Torronsuo aamuauringon nousun aikaan, toivottavasti myös usvaa näkyy silloin. Lintutorni on toista kuin vaara, mutta parempaakaan ei ole tähän hätään tarjolla...:)

      Poista
    3. Minullakin on yksi kokemus Torronsuon aamusta kun kiipesin torniin auringonnousua katsomaan ja sumulautta oli levittynyt suolle niin, että käkkyräpuiden latvat vain erottuivat.

      Poista
  6. Mahtavat maisemat ja kuvat! Mahtavaa päästä mukaan pohjoisen tunnelmiin :-)

    VastaaPoista
  7. Sykähdyttävän kauniit aamukuvat!

    VastaaPoista
  8. On se komeaa. Ja sumujen lisäksi vielä on nuo ihanat kirkkaat syksyn värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaruska viipyy viimeisimpänä, lehtipuuruska Kuusamon korkeudella alkaa olla vähissä.

      Poista
  9. Onpa upeita kuvia! Kiitos näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

      Poista
  10. Mahtavat sumukuvat. Täällä en ole nähnyt tuollaista, mutta Alpeilla olen ihastellut, kun tyttären luona olen lomaillut.
    Sinun kuvat ovat aina niin kauniit.

    VastaaPoista