sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Salmijoen kuru

Salmijoen kurulle ja putoukselle vie retkeilypolku Sallatunturista. Matkaa yhteen suuntaan kertyy noin yksitoista kilometriä. Helpommin sinne pääsee kun ajaa kuusi ja puoli kilometriä Sallan liikenneympyrästä Kemijärven suuntaan, siitä saman verran suhteellisen hyväkuntoista metsäautotietä Ruuhenlatvakankaalle, jossa auton voi jättää tienvarren levikkeelle. Sitten jalkautuminen polulle, tai aluksi kapealle hiekkatielle ja 1,3 kilometrin kävely Salmijoen putoukselle. 

Polku mutkittelee hiekkakankaalla, jossa harjujen välissä on syviä suppia. 



Luonnonsuojelualueella on paljon vanhoja kelopuita, sekä maahan kaatuneena että pystyssä. 





Yli-Salmijoki virtaa kurun pohjalla. Se saa vetensä läheiseltä suurelta suolta, joka on vedenjakaja-aluetta. Salmijoen vedet laskevat kohti luodetta, sieltä Käsmäjoen kautta Kemijokeen, mutta toiseen suuntaan vedet lähtevät Oulankajoen latvoilta kohti Venäjää. 

Polku laskeutuu tasaiselle kentälle jokivarteen, jossa on nuotiokehä ja laavu. Salmijoki putoaa kahtena haarana noin kolme metriä korkeassa könkäässä joen ylittävän sillan alapuolella. Joen vesimäärä yllättää. Näin loppukesälläkin vettä riittää joen kummankin haaran putouksiin. 






Joki tekee putouksen kohdalla noin yhdeksänkymmenen asteen mutkan. Takarannan kalliolta näkee putouksen ympäristöineen. Kapeampi haara jää tässä piiloon putouksen keskellä olevan kalliosaaren taakse. 











Toisessa haarassa vesi syöksyy kallioiden välistä kapeaa kourua alas.  





Tässä kosken alin porras. Putouskorkeutta on useassa portaassa arviolta noin viisi metriä koko kosken matkalla. 


Salmijoen kurun polku on helppo päiväretkikohde. Siihen voisi yhdistää myös käynnin parin kilometrin päässä olevalle Kalliojärvelle ja päivätuvalle. Tällä käyntikerralla emme sinne vielä ehtineet. 






Tietoa Salmijoen putouksesta Suomen vesiputoukset-sivustolla

4 kommenttia:

  1. Komea koski ja veden äänen voi melkein aavistaa putouksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla kurun pohjalla putouksen ääni kovemmin, kun vaaran rinteet molemmin puolin toimivat megafonin tavoin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli taas yllättävä löytö. Olen nähnyt paikasta kuvia, mutta niistä ei saanut käsitystä miten hieno paikka tuo on.

      Poista