sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kaupunkiretkeilyä

Lahti oli taas vajaan viikon tukikohtanani kun hoitelin mummoilutehtäviä. Noihin päiviin mahtui monenlaista säätä. Pakkasta oli enimmillään 12 astetta, mutta parissa päivässä lämpötila vaihtui kahdeksaan plusasteeseen. Lapsenlapsen lähdettyä kouluun minulle päivät aikaa kierrellä kaupungilla.

Kylmä pakkasaamu Vesijärven rannalla. Näkymästä ei voi päätellä, että ollaan lähellä kaupungin keskustaa. Tästä venesataman rannasta on torille matkaa vajaa kilometri.




Pakkasyön jälkeen Pikku-Vesijärvellä on ohut jääkerros.


Aurinko kultaa lehtikuusen latvuksia.


Pakkanen taisi keskeyttää vesiurkujen toiminnan. Vielä aamulla, kylmän yön jälkeen vesisuihkut hyppelivät, mutta illalla ei suihkuja enää ollut, eikä seuraavanakaan päivänä.


Lahteen on valmistunut syyskuussa kaksi suurta muraalia. Teokset ovat osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia. Muraalit on maalattu Saimaankatu 64:n ja Mukkulan Ritaniemenkatu 5:n kerrostalojen seiniin.

Muraalit ovat täysin erilaisia. Ritaniemenkadun muraali Mukkulan kaupunginosassa on värikäs ja siinä on runsaasti yksityiskohtia.




Saimaankadun teos on hillitty sinisten värisävyjen soinnuttelu. Ensivilkaisulla seinäpinnassa ei oikeastaan huomaa mitään poikkeavaa. Vasta lähemmin tarkasteltuna monet värisävyt ja kaukana siintävää vuorimaisemaa muistuttavat kuviot erottuvat.


Joulun lähestyessä Lahden keskustan katuja koristavat jouluiset valoteokset.


Mariankadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä lumiukko laskee mäkeä.


Riekko, kettu, punainen tupa lumisateessa ja hiihtävä lumiukko, kuin joulusadusta.


Mariankadun jouluvalot Ristinkirkko taustanaan.


Lähes jouluvalojen lailla loistavat puistotien puut joissa on vielä paljon lehtiä.

Perjantai-iltana, päivää ennen täydenkuun aikaa, kuuta ympäröi värikkäät pilvet.






Valoleikkejä tähtisadetikuilla.


Kun tähtisadetikun kanssa liikkuu riittävän nopeasti, saa itsensä katoamaan kuvasta.




Tähtisadeleikkimme keskeytyi kun lammelta kuului musiikkia ja vesisuihkut alkoivat tanssia. Ilman lämmettyä plussan puolelle vesiurut toimivat taas. 
 



Vesiurkunäytökseen toi lisänsä kuun ilmestyminen pilven takaa.











23 kommenttia:

  1. Olipa melkoinen vesi - valo -show - kaunista katseltavaa ja upeat kuvat! Lahti ei olekaan kovin tuttu paikka minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden vesiurut ei taida olla kovin tunnettu ainakaan muualla asuville.

      Poista
  2. Eipä kyllä ensimmäisistä kuvista uskoisi että kaupunkiin ei ole pitkä matka. Hienot kuvat otit kaupungin valo-vesi leikeistä, viimeisissä kuvissa oli taikaa:)

    VastaaPoista
  3. Wautsi, upeita kuvia :) Tuli ihan ikävä Lahteen :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että erilaisilla valoilla saadaan iloa pimeyteen.

      Poista
  4. Kauniita kuvia tutuista paikoista. Tuli ihan nuoruus mieleen, taas.

    Lahdessahan on hauska, kun torilla seisoo ja toiseen suuntaan saa kuvan Ristinkirkosta ja vastapäiseen suuntaan kaupungintalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin siellä torilla, että on hienot näkymät molempiin suuntiin.

      Poista
  5. Upeita luontokuvia jälleen, ja tosi hienot nuo muraalit, tykkään! Ja vesishow, vautsi! :)

    VastaaPoista
  6. Enpä ole tiennyt noista vesiuruista. Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei tule kovia pakkasia, niin vesiurkunäytökset on päivittäin klo 19 marraskuun loppuun asti. (Pikku-Vesijärvi)

      Poista
  7. Kauniisti kuvattua kaupunkia. Tykkäsin!
    Upeat vesisuihkukuvat kuin myös tähtisade kuviot!
    Mikä linssi näissä iltakuvissa on ja millä säädöillä olet kuvannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli Sigman 17-50 objektiivi. Kuvissa oli suurimmaksi osaksi ISO 2500, aukko 3.2 ja valotusaika 1/8 s. Kamera oli jalustalla. Tähtisadekuvauksessa valotusaika oli 13 sekuntia.

      Poista
  8. Hienoja kuvia vesiuruista. Ensi keväänä aion lähteä katsomaan niitä. Muraalit myös onnistuneita. Kyllä noissa on ollut hommaa maalata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan suuritöinen tuollaisen kahdeksankerroksisen talon seinän maalaminen kun yksityiskohtia on niin runsaasti.

      Poista
  9. Olipas mystisiä tähtisadetikku- ja vesisuihkukuvia. Vau! Ja kyllä kaupungistakin saa hienoja kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolisia valojuttuja löytyi, mutta kuu antoi myös oman lisänsä valollaan.

      Poista
  10. Ihanan värikäs postaus! Lahti olisikin kiinnostava paikka vierailla...

    VastaaPoista
  11. On hieno valoshow vesiuruista, mutta myös sädetikkuleikistä. kuu koetti näyttää parastaan sekin. Vuoden pimeimmän ajan upeaa valotusta.
    Muraaleista en aina tiedä, mitä mieltä olen. Tykkään kutenkin tuosta hillitystä maalauksesta.
    Lahti näyttää oikein viihtyisältä. Minä en ole koskaan tähän vuodenaikaan siellä käynyt.

    VastaaPoista