perjantai 8. elokuuta 2014

Ilta Keimiötunturilla

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston keskiosassa on mukava päivä- tai iltaretkikohde, Keimiötunturi. Esimerkiksi Leviltä on tunturipolun alkuun vain puolen tunnin ajomatka (39 km). Keimiötunturin laki on 614 metriä meren pinnasta ja 352 metriä Kittilä-Muoniotien varresta. Korkeusero tuntuu suurelta, mutta kuten Joel Aholan Pallas-Yllästunturien retkeilyoppaassa sanotaan, nousu huipulle on miellyttävä. Olen samaa mieltä. Nousu ei ollut vaikea, vaikka se paikoin olikin melko jyrkkä.

Keimiötunturin polulle pääsee joko Tunturi-Keimiön pihapiiristä, tai Kittilä-Muonio-tien varresta, Pallas-Ylläs-tienvarsitaulun kohdalta lähtevää polkua. Polkua noustaan rinnettä ylös poroaidalle saakka ja aidan vartta kuljetaan noin parisataa metriä poroaidan veräjälle. Siinä tavoitetaan Tunturi-Keimiön pihasta tuleva polku.Veräjän jälkeen polku näyttää lähtevän ihan väärään suuntaan, kohti kaakkoa, mutta parinsadan metrin jälkeen käännytään vasemmalle ja lähdetään nousemaan nousemaan kohti Keimiötunturin lakea.

Alkumatka on kaunista, harvaa mäntymetsää. Mäntymetsän muuttuessa matalaksi tunturikoivikoksi polun varrella on ensimmäinen paikka josta näkee hyvin Jerisjärvelle.  Järvi näyttää olevan ihan jalkojen juuressa.

Tunturikoivujen oksat muodostavat tunnelin polun ylle. Ruska-aikaan tämä kohta on varmaan erityisen kaunis kun koivut hehkuvat keltaista ja oranssia ja varvukko loistaa punaisena.

Koivikon loppuessa on edessä puuton rinne ja viimeinen nousutaival ylös laelle. Se on helppokulkuista paljakkaa. Avonaiselta rinteeltä näkyy nyt koko Jerisjärvi selkineen ja saarineen.

Pohjoisen suunnalta levittyy pilvikerros. Olostunturin tuulimyllyt näkyvät hetken kohdevalossa.



Jerisjärvi ja Särkijärvi. Järvien takana kohoavat Särkitunturin ja Ylläksen huiput.

Näkymät Pallaksen suuntaan, etualalla Sammaltunturi.





Näyttää kuin kivi olisi juuri putoamassa alas järveen.

Utelias poro

Keimiöjärvi on kolmesataa metriä alempana kuin Keimiötunturin laki.



Outo pyöreä kuvio Keimiöjärven pinnalla. Levää vai muuta kasvillisuutta?





Sadepilvi alkaa lähestyä uhkaavasti.

Muonion suunnalla on vielä aurinkoista.









Suo tunturien välissä.

Sade- ja ukkospilvi alkoi tulla kohti ja muutamia pisaroitakin tipahteli, joten lähdimme pikaisesti pois tunturin laelta ja paluumatkalle. Mutta tälle tunturille palaamme varmasti uudelleen.

12 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Nuo asteittain vaihtuvat maiseman värit ovat todella upeat!

    VastaaPoista
  2. Vau, taas upeeta maisemaa ja nuo värit ♥

    VastaaPoista
  3. Sellainen se on, Lapin luonto, se lumoaa.

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia taas kerran. Siniset tunturit ja nuo alimmaiset kerroksittaiset ovat tosi henkeäsalpaavia. Varmaan myös paikan päällä nähtynä. Näistä ei oikein voi valita ehdotonta suosikkia, kun kaikki ovat ehdottomasti mun suosikkeja.

    VastaaPoista
  5. Mahtavia kuvia! Vaikka kuvissa on utuinen, tavallaan epärealistinen tunnelma, niin ne ovat silti niin luonnollisia ja todella kauniita. Pointsit siitä, ettei lopputulosta ole sotkettu esimerkiksi Photoshopilla.

    http://elamaaetsimenlapi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Upeita heijastuksia ja luonto-äiti maalannut ihania "laveerauksia"!!

    VastaaPoista
  7. Uskomattomat värit ja maisemat. Mikä sävyjen kirjo!

    VastaaPoista
  8. Upeita maisemia! Tuolla on ensi vuonna päästävä käymään

    VastaaPoista
  9. Huikean upeita maisemia, hyvät kuvat.

    VastaaPoista