perjantai 18. tammikuuta 2019

Värikäs talvi

Vielä vähän aikaa talvipäivän valo on pehmeää ja värikästä. Mitä ylemmäs aurinko nousee, mitä pitemmäksi päivä jatkuu, sitä enemmän valo haalenee ja kirkastuu. Päivän piteneminen on toki hyvä, mutta värikkäimmästä talven valosta voimme nauttia vain silloin kun sitä on vähän ja päivänkierto lyhyt.

Tämä kuva on kokeilu. Tallensin ja siirsin sen bloggeriin png-muodossa. Ohjeen mukaan blogger ei tue png-muotoa, mutta ainakin se näkyy tässä.


Sydäntalvella, joulukuusta tammikuun loppuun, täysin selkeät päivät ovat harvinaisia. Joskus menee viikkoja ettei näe vilaustakaan auringosta. Luminen ja pilvinen maisema on kontrastiton ja tylsä. Tykkypuiden muodot eivät erotu valkoista taustaa vasten. Siksi aurinkoinen pakkaspäivä ilahduttaa ja houkuttelee kiipeämään tähystyspaikalle vaaran laelle.




Täysin selkeä taivas ei myöskään ole paras kuvien kannalta. Pienikin pilvi antaa ilmettä maisemaan. Tämän aamupäivän pilvipiristys oli koko taivaanrantaa kiertävä kapea pilvivyö, jota matalalta tuleva valo väritti.








Muitakin kameran ulkoiluttajia oli liikkeellä.








Tämä käkkyrä taitaa esiintyä kuvissani joka talvi. Lumen ja jään määrästä sen oksilla, valon suunnasta ja  väristä riippuen se on aina vähän erilainen.


Sama käkkyrä vastavalossa.






Kun lunta ei vielä ole kovin  paljon oksiin jäätyneenä, yksityiskohdat erottuvat paremmin. Seuraavan lumisateen jälkeen nuo oksat taipuvat lumen alle.




Keskitalvella keskipäivän valokin on värikästä.






Valo piirtää oksien ääriviivat näkyviin. Pilvisellä säällä tätäkään oksaa ei olisi kannattanut kuvata.



28 kommenttia:

  1. Satumaista. Tykkymaisemat ovat kuin toisesta maailmasta tällaiselle, joka ei ole koskaan nähnyt niitä livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen paljon nähnyt ja kuvannut tykkyjä, niin ei tuolla kyllästy. On se niin erilainen maailma.

      Poista
  2. Tykkylumimetsän satuolennot tulevat viihdyttämään upeiden kuvien katsojaa. Monenmoisia hahmoja lumi ja tuuli puista muovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkyhahmot muovautuvat koko ajan. Viikon päästä ne ovat jo ihan erilaisia.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On se ihmellistä kun pimeimmässä ajassa on kuitenkin parasta valo ja värit.

      Poista
  4. Moi! Kun näin tuon ekan kuvan ajattelin oitis, että nyt seita sitten teetti kauppoihin kirjan upeista kuvistaan :)
    Täällä etelässä ei kyllä ole noin hienoja talvivärejä.
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin yhtä graafisen suunnittelun ohjelmaa. Kuvakirjoja valmistuu vain omaan käyttöön.
      Olen ollut muutaman päivän Savossa. Vaikka täällä on yhtä lailla talvi, niin noin vahvoja väreä ei.

      Poista
  5. Aivan uskomattoman kaunista, tuo valo ja sinisyys!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista analyysiä talvisesta valosta.
    Uskomattoman kauniita kuvia!
    Aikamoista kylmyyden ja lumen sietokykyä noiden kuvien ottamiseen tarvitaan kaiken muun lisäksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä talvena ei vielä ole ollut kunnolla kylmää. Sitten kun miinukset on yli kolmessakympissä alkaa olla totisemmat paikat:)

      Poista
  7. Luonnon omat naamiaiset, upeat kulissit.
    Kiitos taitavalle kuvaajalle ihanista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen vaara ja tunturinlaki on talvisin luonnonnäyttämö, jossa seikkailevat erilaiset satuhahmot.

      Poista
  8. Todella kauniita kuvia ja mitkä värit :)

    VastaaPoista
  9. Vautsi! On nämä pakkaspäivät vaan niin hienoja ja kuvauksellisia. Olet urakoinut ja reippaillut melko lailla.

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavia kuvia ja minäkin toivon jotain pilven riekaletta taivaalle kuvatessani, luonnon taide on sitä parasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvet on maiseman silmät, sanoi valokuvataiteilija Antero Takala ja on oikeassa.

      Poista
  11. Kiitos ihanista talvi kuvista. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kärsivällisesti odottaa, niin joskus tavoittaa valonpilkahdukset.

      Poista
  12. Sydän aivan pakahtuu näitä kuvia katsellessa. Huimaa.

    VastaaPoista