Kuu ja aurinko Valtavaaran talvireitillä

Aamuhämärässä Vuosselin parkkipaikalla tuntuu kylmältä. On niitä talvipäiviä kun pakkasen lisäksi jäätävä viima tekee sään viileämmän tuntuiseksi mitä mittari näyttää.  Lämpötilassa on suuria eroja paikallisestikin. Kuusamon lentoaseman mittarilukemat aamukahdeksalta ovat olleet kolmenkympin tienoilla, täällä ylämaissa Vuosselissa on vähän yli kaksikymmentä pakkasastetta. Kerroksia on puettu päälle, jaloissa on lämpimät kengät ja käsissä villalapaset. Näissä varusteissa uskon tarkenevani Valtavaaran talvireittiä kulkiessa.

Kuu on juuri painautumassa tunturirinteen taakse. Näyttää kuin puun latvaan kiiveten sitä voisi koskettaa.

Valtavaaran kuusten suojassa ei tunnu tuuli, eikä muutenkaan tule kylmä. On vain pidettävä huoli, että ei hikoile kovin paljon ylös noustessa. Paras edetä rauhallisesti vaikka mielisi ehtiä vaaran näköalapaikoille päivän valkenemista katsomaan.

Ensimmäisen kukkulan laella en käänny nuolen osoittamaan suuntaan, vaan lähden kohti Valtavaaranlampea ja siitä edelleen loivasti ylös nousevaa harjannetta vaaran laelle.

Vaikka polulle lähtiessä kuu paistoi pilvettömältä länsitaivaalta, oli idän suunnalla paksu pilvikerros. Siksi hämmästyn, kun kun ehdin pienelle aukealle ennen viimeistä jyrkkää nousua ja vilkaisen auringonnousun suuntaan. Aurinko on päässyt yllättämään.

Jos yllätti aurinko, niin yllättää myös tuuli. Kun suojaavia puita ei ole, niin auringon suunnasta puhaltava tuuli ja tuulen mukana lentävä pistelevä pakkaslumi kiusaavat kuvausyrityksiäni. Lapaskädessä ei kameran säätäminen onnistu, joten kädet on ihan kohmeessa kun olen saanut objektiivin vaihdetuksi ja säädöt kohdalleen. Seuraavaksi on pyyhittävä vettä valuvat silmät ja puhdistettava jäätyneet silmälasit.

Tykkypuiden takaa löytyy sen verran tuulensuojaa, että saan tarkennettua muutamia kuvia maisemasta, joka vaihtuu koko ajan sen mukaan miten pilvet peittävät aurinkoa.

Pilvikerroksen läpi tuleva valo värittää vaaran pohjoispuolen tykkypuita.

Viivähdän sen aikaan tuvassa, että saan silmälasit sulateltua. Sitten taas tuulta päin.

Leveähelmaisten tykkypuiden juurelta löytyy jälleen suojaisa paikka katsella taivaan värien vaihtumista.

Vaaran avoimella laella lumi on kovettunut niin tiiviiksi, että se kantaa kulkijan. Käyn jyrkänteen laidalla kurkistamassa rotkoon jonne auringonsäteetkin ovat löytäneet.

Ei tarvitse laskeutua kovin paljon alaspäin kun pääsen suojaisalle tykkymetsän polulle. Nyt on edessä lähes pelkkää alamäkeä aina Vuosselin parkkipaikalle saakka.