perjantai 11. tammikuuta 2019

Sydäntalven päiviä ja öitä

Loppiaisena kiivettiin Valtavaaran talvireittiä lammen laavulle tulistelemaan ja paistamaan ryynimakkaraa. Tykkykuusten ympäröimä lampi on rauhan ja hiljaisuuden paikka. Vaikka hiihtokeskus on vain kilometrin päässä, ei laavulle kuulu ääniä koska lampi on notkossa jyrkkien rinteiden välissä.












Loppiaisiltana päätettiin joulukausi tähtisadetikkuja polttamalla. Kuljin palava tähtisadetikku kädessä kiven ympäri pari kertaa ja ihme tapahtui; hävisin kuvasta.


Hiihtelin karvapohjilla Valkeaisenvaaralle. Alkumatka vaaralle kuljetaan FIS-hiihtoladun takalenkkiä. Hiihtolatuja Rukalla on toistaiseksi aika vähän. Lisää lunta tarvittaisiin, että latukone pääsisi ajamaan.
Leveillä karvapohjasuksilla ei latua kaipaa.




Vaikka maassa ei ole paljon lunta, on puiden oksiin ja runkoihin jäänyt paksu lumi- ja huurrekerros. Maisema näyttää hyvin talviselta.


Vaaran päältä näkee kauas Kitkajärvelle saakka.  Järven yläpuolella on jo selkeämpää ja kun tuuli käy sieltä päin, alkaa pilvikerros repeillä. Kun maisema vielä äsken oli täysin mustavalkoinen, on siinä nyt jo hentoja pastellinsävyjä; punaista ja sinistä.






Aurinko on jo laskemassa, mutta hetken aikaa se näkyy viereisen vaaran takaa ennen painumistaan piiloon.










Näkymä vaaralta Purnujärven suuntaan.


Valkeaisenvaaran pystysuora jyrkänne. Jyrkänteen alla on kivikkoinen kuru joka jää kuvassa matalan kuusikon taakse.


On kulunut kauan siitä kun viimeksi näin revontulia. Toissa iltana oli pientä yritystä kun hento revontulikaari valaisi metsänrajaa. Ilmassa oli lumikidettä, joka osaltaan himmensi revontulten valoa.






Lumikidepilvet synnyttivät Rukan kylälle keinovalopilareita.



8 kommenttia:

  1. Voi että! Tuo viimeinen kuva on ihan mieletön!

    VastaaPoista
  2. Nuo alimmat kuvat ovat erikoisen hienoja. Talven sinisyys jaksaa ihastuttaa.

    VastaaPoista
  3. Huikean hienoja kaikki. Alimmat aivan ihmeellisen upeat!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on taas niin ihania kuvia. Näiden äärellä voi vaan ihastella luonnon kauneutta.

    VastaaPoista
  5. Taikuutta ja taitoa, aivan mahtavat kuvat jälleen!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Kiitos tästä elämyksestä!

    VastaaPoista