torstai 29. marraskuuta 2018

Valtavaaran valot

Pakkaslumi narisee askelten alla. Pitkän odotuksen jälkeen Koillismaalle on edellisyönä satanut muutama sentti lunta ja pakkastakin on kymmenen astetta. Kuljen hiihtoladun pohjaa Valtavaaralle. Väliin oion metsän läpi ylempänä rinteessä kulkevalle latupohjalle. Tarvitaan paljon lisää lunta ennen kuin Valtavaaralle pääsee hiihtämällä. Tulevana talvena Valtavaaralle pääsee muutenkin kuin hiihtämällä kun jalankulkijoita, lumikenkäilijöitä ja läskipyöräilijöitä varten on äskettäin valmistunut paaluin viitoitetut kahden, kolmen ja 5,5 kilometrin talvireitit.


Pysähdyn vähän matkan päässä polusta olevalle lähteelle koukkaamaan kylmää juotavaa. Sulan maan aikaan lähdettä ei huomaa, mutta nyt se erottuu hyvin lumen keskeltä.


Valtavaaran kodalla voin vain todeta, että auringonnousun näkemistä on turha odotella. Pilvenraja on idässä taivaanrannalla ja koska tuuli käy lännen ja luoteen suunnalta, niin tuon pilven reuna ei ainakaan lähemmäksi liiku.


Valtavaaran laelta avautuu ihastuttava talvinen maisema. Pilvetkin ovat sen verran korkealla, että näkyvyyttä on aina Vuosselijärvelle saakka.


Sillä aikaa kun käyn tuvassa syömässä eväitä, on säätila laella muuttunut. Pilvet ovat alempana, mutta pilvien takaa erottuu ihan pieni valon häivähdys, juuri siltä suunnalta jossa auringon pitäisi olla. Olin aikonut lähteä jatkamaan matkaa alas Valtavaaran lammen suuntaan, mutta päätänkin jäädä odottamaan ja seuraamaan pilvien liikkeitä. Etsin rinteestä tuulensuojaisen paikan, puen untuvatakin lisälämmikkeeksi ja istun kivelle tähyilemään taivasta.


Seuraavan puolen tunnin ajan tapahtuu paljon. Ensin etelän taivaalle avautuu aukko pilvissä, joka paljastaa sinistä taivasta ja josta auringonvalo pääsee värittämään pilviä.




Valot ja värit vaihtelevat koko ajan sen mukaan miten pilvet liikkuvat auringon edessä.




Lopulta aurinko putkahtaa esiin pilven takaa.
















Olen niin keskittynyt kuvaamaan maisemaa, että en huomaa saaneeni seuraa. Kuukkeli on tullut istumaan muutaman metrin päähän kuusen latvaan. Huomaan sen vasta kun se alkaa äännellä.


Kuukkeli istuu puun latvassa niin kauan, että ehdin siirtyä vähän kauemmas saadakseni kuvan siitä ja ympäröivästä maisemasta.










Valtavaaran laki on joka puolelta pilvien ympäröimä. Koska tuuli työntää pilvimassaa etelän suuntaan, en lähdekään sinne päin, vaan päätän palata tuloreittiäni kodan kautta Vuosseliin.


Laskeutuminen majalta kodalle on kuin kävelisi talven ihmemaassa kun kultainen valo värittää maisemaa ympärilläni.








Kodan pihalta näkyy miten aurinko valaisee vaaran lakea.




Kuukkeli on taas paikalla kun availen reppua. Juuri kun olen ottamassa eväspussista voileivän, se syöksyy heti kiinni leipään ennen kuin ehdin irrottaa sille muruja. Samoin käy kun yritän kuvata sitä. Se kai luulee, että kädessäni on jotain ja lentää kohti kameraa pitelevää vasenta kättäni. On siinä varsinainen turistilintu.




Polku alas ja kaunista talven valoa. Muutama sata metriä alempana tulin pilvien tasolle ja valot himmenivät. Kotimatkalla Rukan rinteillä oli niin sumuista, että näkyvyyttä oli vain muutama metri. Marraskuisen päivän valoa oli siis tarjolla vain Valtavaaran laella.


maanantai 26. marraskuuta 2018

Paloköngäs kauneimmillaan

Muutama aste pakkasta, nousevan auringon kajo puunrunkojen välistä ja polulla muutama milli lunta. Olemme matkalla Palokönkään putoukselle, Posion ehkäpä vähiten tunnetulle nähtävyydelle.  Paloköngäs on Kuusamo-Rovaniemi tien tuntumassa, 47 kilometriä Posiolta Rovaniemen suuntaan. Tien varrella ei ole opastusta, mutta sillan kupeessa on parkkipaikka ja puinen viitta, joka ohjaa polulle Palokönkään suuntaan.

Kun on kuljettu noin parisataa metriä, polku haarautuu. Vaikka joen kohina houkuttelisikin kääntymään vasemmalle kohti jokirantaa, kannattaa malttaa mielensä ja jatkaa polkua oikealle. Palokönkään komeimmat putoukset ovat kosken lopussa. Näkemistä kyllä on koko koskiosuuden 350 metrin matkalla, mutta kokemus on osoittanut, että kosken rantoja kulkiessa tulee kulumaan aikaa, joten komein nähtävyys on syytä katsastaa ensin.

Polku vie Auttijärven rantaan, lähelle paikkaa jossa Palojoki kohisten yhyttää Autin vedet. Jo tässä on nähtävillä mitä joen rannoilta tulee löytymään. Muutaman päivän pakkanen on jäädyttänyt kosken jokaiseen kiveen jääreunukset ja rannoille jääpuikkoja.




Joen ylle kaatuneet puunrungot ja oksat ovat kauniita jään kuorruttamina.


Palojoessa on pudotusta 350 metrin matkalla 35 metriä. Jyrkin putous on kosken lopussa, jossa kahdessa porrasputouksessa on pudotusta noin viisi metriä.


Putouksen ylemmässä portaassa vesi syöksyy alas parin metrin korkuista kallioseinämää lähes pystysuoraan.


Lyhyen auringonkierron matala valo ei yllä jokiuomaan, mutta värikkäät pilvet heijastelevat veden pinnalla.








On ihmeellistä, että tähän aikaan vuodesta, kuivan kesän ja syksyn jälkeenkin joessa on runsaasti vettä.










Jokivarren kuohuja ja kauniita yksityiskohtia katsellessa on ihan huomaamatta kulunut aikaa lähes kolme tuntia. Palokönkäällä ei ole tulipaikkaa, joten jatkamme matkaa viisi kilometriä Rovaniemen suuntaan Auttikönkäälle evästelemään.


Tässä kuvakooste Palokönkään jääkoristeluista: