maanantai 26. marraskuuta 2018

Paloköngäs kauneimmillaan

Muutama aste pakkasta, nousevan auringon kajo puunrunkojen välistä ja polulla muutama milli lunta. Olemme matkalla Palokönkään putoukselle, Posion ehkäpä vähiten tunnetulle nähtävyydelle.  Paloköngäs on Kuusamo-Rovaniemi tien tuntumassa, 47 kilometriä Posiolta Rovaniemen suuntaan. Tien varrella ei ole opastusta, mutta sillan kupeessa on parkkipaikka ja puinen viitta, joka ohjaa polulle Palokönkään suuntaan.

Kun on kuljettu noin parisataa metriä, polku haarautuu. Vaikka joen kohina houkuttelisikin kääntymään vasemmalle kohti jokirantaa, kannattaa malttaa mielensä ja jatkaa polkua oikealle. Palokönkään komeimmat putoukset ovat kosken lopussa. Näkemistä kyllä on koko koskiosuuden 350 metrin matkalla, mutta kokemus on osoittanut, että kosken rantoja kulkiessa tulee kulumaan aikaa, joten komein nähtävyys on syytä katsastaa ensin.

Polku vie Auttijärven rantaan, lähelle paikkaa jossa Palojoki kohisten yhyttää Autin vedet. Jo tässä on nähtävillä mitä joen rannoilta tulee löytymään. Muutaman päivän pakkanen on jäädyttänyt kosken jokaiseen kiveen jääreunukset ja rannoille jääpuikkoja.




Joen ylle kaatuneet puunrungot ja oksat ovat kauniita jään kuorruttamina.


Palojoessa on pudotusta 350 metrin matkalla 35 metriä. Jyrkin putous on kosken lopussa, jossa kahdessa porrasputouksessa on pudotusta noin viisi metriä.


Putouksen ylemmässä portaassa vesi syöksyy alas parin metrin korkuista kallioseinämää lähes pystysuoraan.


Lyhyen auringonkierron matala valo ei yllä jokiuomaan, mutta värikkäät pilvet heijastelevat veden pinnalla.








On ihmeellistä, että tähän aikaan vuodesta, kuivan kesän ja syksyn jälkeenkin joessa on runsaasti vettä.










Jokivarren kuohuja ja kauniita yksityiskohtia katsellessa on ihan huomaamatta kulunut aikaa lähes kolme tuntia. Palokönkäällä ei ole tulipaikkaa, joten jatkamme matkaa viisi kilometriä Rovaniemen suuntaan Auttikönkäälle evästelemään.


Tässä kuvakooste Palokönkään jääkoristeluista:

































28 kommenttia:

  1. Ensin oli vettä ja sitten oli vettä, ja sitten oli kohiseva koski 😄 Kauniita kuvia ja luonnon taideteoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harvinaisen paljon kohisevaa koskea löytyi Posion perukoilta.

      Poista
  2. Kyllä nuo kosket jäisine koristeineen ovat kauniita. Jokainen kuva on kuin taideteos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihmeellistä miten monimuotoista luonnon taidetta pakkanen ja virtaava vesi saavat aikaan.

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Upeita jäisiä, luonnon itsensä luomia, taideteoksia.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Paikka on hieno, siksi ihmettelen miksi Posion kunta ei ole tätä luontoaarretta mitenkään esitellyt.

      Poista
  5. Tuolla on ihanaa luonnon ääntä, solinaa ja kalinaa tai kilinääkin. :)
    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänihän se puuttuu tästä esityksestä. Se oli yksi osa luontoelämystä.

      Poista
  6. Kauniita kuvia, kuten Sinulla aina. Jää ja virtaava vesi on hurmaava yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin siellä jokirantaa kävellessä, että tietäisivätpä nuo ohi ajavat autoilijat mikä luontoaarre on tässä ihan tien varrella nähtävänä.

      Poista
  7. Luonnon tekemää taidetta ja sinun upeat kuvat niistä.

    VastaaPoista
  8. Vau! Oon itsekin tuolla käynyt, mutta vain kesäaikaan. Upeita jäämuodostumia, jotka oot taitavasti kuvannut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin oli tuolla edellisen kerran tulva-aikaan muutama vuosi sitten. Silloin köngäs kuohui valtoimenaan koko 350 metrin matkan.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Paloköngäs on vesimääränsä, saavutettavuutensa ja maisemansa vuoksi Suomen hienoimpia vesiputouksia.

      Poista
  10. Talven tulo on hurjan kaunista, kylmää ja voimallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin mielenkiintoista nähdä miten nopeasti paukkupakkaset jäädyttävät jokiuoman. Tuonne on vain niin pitkä matka, että siellä ei kovin usein tule käytyä.

      Poista
  11. Tykkään niin valtavasti näistä upeistä jääveistoksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voit arvata, että tuossa oli vain pieni osa kaikesta kauneudesta jota siellä oli pitkin jokivartta.

      Poista