torstai 7. lokakuuta 2021

Ruskaa ja usvaa

Syyskuu loppui aurinkoisessa ja tyynessä säässä. Nyt ruska on ehtinyt jo savolaisiinkin maisemiin. On viimeinen tilaisuus tankata väri-iloa talven varalle. Vietin vuorokauden meloen, soutaen, saunoen ja paljuillen mökkimaisemissa Savon sydämessä. 



Melon kanootilla yleensä vain silloin kun on täysin tyyntä. Kajakilla kuljen pitempiä matkoja, mutta lahden ruskarantojen katseluun sopii paremmin kanootti. Kamera on helpommin otettavissa käyttöön ja lyhyen ja ketterän kanootin saa hetkessä kiepautettua sopivaan kuvauskulmaan. 


Koivu ja haapa kilpailevat väriloistossa. Koivujen lehdet ovat nyt kullankeltaisia, haavan lehdet yleensä kirkkaankeltaisia, mutta punaistakin väriä löytyy latvoista. 









Näkymä suoraan ylös paljusta katsottuna


Syyskuun loppupuolella mökkirannan auringonlasku jää saaren taakse piiloon.


Auringon viimeiset säteet hipaisevat lahdenpohjukan rantoja.


Illan pimentyessä seuraan revontuliennusteita. Torkahdan välillä ja herään taas tutkimaan Jemmamobin mittareita. Puolen yön aikaan näyttää siltä, että jotain saattaisi näkyä, joten ajan niemen toiselle puolen nähdäkseni pohjoisen taivaalle. Kuu valaisee lahden hiekkarantaa. 


Ihan pienet revontulisoihdut syttyvät taivaanrannalle. Sen suurempaa näytöstä ei tule, joten palaan mökille nukkumaan. 


Aamuvarhain lähden kanootilla mökkilahdelle. Vain ohut sumuharso leijuu lahdella. 


Auringon nousuaikaan sumu vähän tihenee lahden kapeikossa.

 



Auringon noustua huomaan, että olen väärässä paikassa. Sumupilvet ovatkin niemen toisella puolella, ison järvenselän yllä. 


Melon takaisin rantaan, mutta matkalla kuvaan auringonsäteiden kultaamia rantoja.




Taas parin kilomerin ajomatka niemen toiselle puolen, paikkaan jossa yöllä kuvasin kuutamoa ja revontulia. Lahdella on vielä sumua, mutta ei kauan, koska auringon noustessa ylemmäs sumu lähtee kohoamaan ylöspäin ja häviää hetkessä. 











 



Nyt erottuu jo lahtea reunustava niemi sumun seasta. 







Päivästä tulee aurinkoinen ja jopa lämmin vuodenaikaan nähden. Soutelen päämäärättömästi järvellä ja nautin rantojen ruskaloistosta ja auringon lämmöstä. Tämä on loppunäytös, luulen. 










15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vähän haikeana jo katselen näitä kuvia. Tuuli ja sade on riepotellut jo paljon lehtiä puista. Onneksi jää kuvat ja muistot.

      Poista
  2. Taas hienoja ja puhuttelevia kuvia ! Asun Kymijoen rannalla Kouvolan lähellä ja mielestäni aikainen syksyaamu ja etenkin auringon nousun seuraaminen tarjoaa hienoja elämyksiä, aivan samoja joita näen kuviasi katsellessani, kiitos kaikista kuvistasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös auringonnousujen ihailija. Ja sehän on parasta silloin kun aurinko nousee sumun läpi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tämä syksy on ollut värikylläinen koko Suomessa.

      Poista
  4. Usva-aamut ovat keijutanssien aikaa...
    Tuo kanootti näyttää sen verran tukevalta, että kömpelökin voisi uskaltaa siihen melomaan.
    Tuli mieleen rantakierrostasi ihaillessa, millaista olisi, jos metsät olisi kaalittu niemistä, rannoilta ja saarista. On hienoa nähdä ne väri-ilossaan syksy toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoikaan aloitin melonnan juuri kanootilla koska koin se tukevammaksi. Nykyisin ei enää ole väliä kajakki vai kanootti, molemmat tuntuvat tukevilta.

      Nuo metsämaisemat ja saaret kuuluvat Metsähallitukselle. Ovat kyllä rantojen suojeluohjelmassa, joten kovasti toivon, että avohakkuilta vältyttäisiin.

      Poista
  5. Mahtavat syyskuvat ja -tunnelmat! 💖

    VastaaPoista
  6. Upeat syysvärit sielläkin. Täällä jo puut ruskeina sateen jäljiltä pääosin.
    Tuo sumu on herkän kaunis, satumainen.

    Kanootin ja kajakin vertailussa minun pisteeni menevät kajakille. Kanootti on kuin vene. Mökillä oli muutamana kesänä käytössä inkkarikanootti mutta kyllä oma yksikkö oli käytössä päivittäin. Muuten, nyt kun elämäni muuttui, niin myin 32 vuotiaan lasikuitukajakkini, haikeaa... Sillä on melottu muutamat SuomiMeloo-tapahtumat ja runsaasti se kiersi Farmariauton katolla kun olin nuorempi ja vetreämpi. Silti minusta kuin uusi edelleen - pääsi hyvään kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin melontaharrastukseni kanootilla. Mutta kun ensimmäisen kerran uskaltauduin kajakkiin, niin se oli käänteentekevää melontaharratukseni suhteen. Kajakki se olla pitää. Minunkin vanhempi kajakkini on jo vanha, n. 25-vuotias.

      Ollaankohan joskus melottu samoilla Suomi Meloo-etapeilla? Sain norppamerkin kahdestakymmenestä Suomi Meloo-vuodesta, mutta viime vuosina en enää ole osallistunut, koska Kuusamon kukat kutsuvat kuvamaan samoihin aikoihin.

      Poista
    2. Olnnittelut norppamerkistä!

      Itse osallistuin vain kolme kertaa Tampereen Vihurin porukassa:
      1990: Pielavesi - Lahti, 1991: Iisalmi - Ruotsinpyhtää ja 1992: Lappeenranta - Pori.

      Poista