lauantai 21. toukokuuta 2016

Telkkämäen kaski

Kun avaa veräjän ja astuu Telkkämäen tuvalle johtavalle, riukuaitojen reunustamalle kujalle, siirtyy samalla reilut sata vuotta ajassa taaksepäin. Telkkämäen perinnetila Kaavilla vaalii vanhaa savolaista kaskiperinnekultuuria rakennuksineen, mutta myös tekemisen muodossa. Joka kevät Telkkämäessä poltetaan kaski vanhoja perinteitä noudattaen.

Tuvan seinustalla on tuomi avannut kukkansa. Omenapuun kukintaa vielä odotellaan.


Rinteen juurella, lähellä kaivoa on savusauna.


Aitaukset odottavat Telkkämäen kesävieraita. Kyyttölehmiä, lampaita ja kanoja on tänäkin kesänä tulossa pihapiiriin.


Riukuaitoja on uudistettava jatkuvasti. Aidan maahan upotettava osa poltetaan hiilipinnalle, että se kestäisi pitempään lahoamatta.




Mäen rinteen alla on lähde tuohilippeineen.


Metsäpurolla viihtyvät rupisammakot.


Vuodesta 1993 on Telkkämäen kaskiperinnettä elvytetty polttamalla kaskipelto joka kevät. Telkkämäen kaskenpolttajat pukeutuvat perinteisesti.





 Kasken sytytys pitkän riu'un päässä olevalla tuohikäppyrällä.




Kevät on ollut kuiva, joten edellisenä kesänä kaadetut puut palavat komeasti.








Kun puut ja muutama sentti maanpintaa on palanut, alkavat kaskenpolttajat viertää kekäleitä eteenpäin palamaan.






Kasken viertäminen on kuumaa ja hikistä työtä.






Telkkämäessä merkitään jokaisen vuoden kaski puunrunkoon kaiverretulla vuosiluvulla.



Lisätietoa: Luontoon.fi/Telkkämäki

21 kommenttia:

  1. On se elämä ennen ollut aivan erilaista niin kaikella tavalla. :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ja hieno kuvasarja. Monta yksityiskohtaa, josta en ollut kuullutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkämässä järjestetään muitakin työnäytöksiä, mm. viljan puinti riihessä.

      Poista
  3. Todella hieno postaus <3

    VastaaPoista
  4. Älyttömän upeat kuvat, kaskenpolttajat on kuin vanhat taulut.
    Komppaan Tillariinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä Eero Järnefeldtin maalaukset tulevat mieleen, kun katselee kaskenpolttajia työssään.

      Poista
  5. Upea postaus ja kuvat todellakin niinkuin olisi todella aika sata vuotta sitten.
    Telkkämäestä olen lukenut jotain aiemminkin, mutta aika vähän tietoa löytää. Onko tila jonkun säätiön tai kunnan ylläpitämä? Tuli mieleeni Riuttala monestakin syystä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkämäki on Metsähallituksen omistama. Laitoin jutun loppuun linkin luontoon.fi-sivulle.

      Poista
  6. Upea postaus, paljon uutta tietoa. Upeat kuvat.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää sunnuntai päivää.

    VastaaPoista
  7. Hieno postaus todella. Hienot kuvatkin ♥

    VastaaPoista
  8. Joukossa on upeita tauluja!
    Ihanat kuvat, tosi mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
  9. Tulikuvat ovat super hienoja:-) Elämä on ennen ollut todella rankkaa.

    VastaaPoista
  10. Savu ja tulen lämpö välittyvät upeasti kuvista. Hieno ja kiinnostava postaus!

    VastaaPoista