torstai 5. toukokuuta 2016

Vedet virtaavat

Ounasjoen Köngäskoskessa vesi alkoi nousta Vapun seudun lämpöisen sään myötä. Vettä huilaa joessa reilusti, mutta vielä ei olla huippukorkeuksissa. Sen sijaan alavirrassa Kittilässä alkaa tulvavaroitusraja olla jo lähellä.

Varjopuolen rannalla on vielä lunta ja jäätä.

Jonkun verran jäitä liikkuu jo koskessa ja ylä- ja alavirrassa on pakkaantunutta jäälauttaa.

Köngäskosken sillalta ylävirtaan auringonlaskun aikaan.







Suot ja rimmet pursuavat vettä. Taustalla Levin rinteet. Sieltäkin on vielä paljon sulamisvesiä tulossa.


Vesilintuja on ilmestynyt maisemiin. Näin kierroksellani töyhtöhyypän, kuovin ja ilmeisesti jonkun viklon, jota en tarkemmin osannut tunnistaa. Kuvassa on töyhtöhyyppä.


Lisään tähän vielä yhden lintuhavainnon 6.5. Merihanhi ruokaili pellolla Ounasjokivarressa.


Akanrimmeltä Kätkätunturin suuntaan.

Könkäänkosken alapuolelta Leville päin.

Jäälautat muuttavat maisemaa. Pari päivää sitten tässä oli vielä tasainen jääkansi.

Kevään kohinaa

20 kommenttia:

  1. Keväiset vedet kohisevat upeasti, kesä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä tulee vauhdilla, ainakin tällä hetkellä.

      Poista
  2. Niin se kesä tulee kaikkialle. Pohjoisessa vaan tuntuu joutuvan kiireen vilkkaa, kun alkuun pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut todella mielenkiintoista seurata talven vaihtumista kevääksi, ja pian jo kesäksi. Pohjoisessa on kiivaampi tahti.

      Poista
  3. Tämmöinen kevään kohina on minun mieleeni. Luonto näyttää mahtiaan.
    Auringon kultaamat maisemat näyttävät hienoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa katsella jäiden liikettä joella. Toistaiseksi ne on liikkuneet melko rauhallisesti, ilman rytinää.

      Poista
  4. Aivan ihanat kuvat! Kiitos niistä;-) Kevään väreissä on jotakin niin hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aika kun vielä ei viherrä, on tosiaan väreiltään erikoinen.

      Poista
  5. Kevään kohinaa todella! Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  6. Upeat kuvat kevään voittotanssista!

    VastaaPoista
  7. Huikean kauniita kuvia talven alistumisesta kevään mahdille! Vuo tuota kosken pauhua ja jäiden kolinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka pakkasyöt yrittävät jarruttaa, niin kevät voittaa.

      Poista
  8. Mahtava voimannäytös kun jäät lähtee. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuvitellut, että jäät lähtevät aina rytinällä. Nyt ei rytissyt, vaan jäät kasaantuivat pikkuhiljaa kosken alapuolelle.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Veden voima on mahtava. Niin myös auringon, joka saa kevään ihmeen aikaan.

      Poista