perjantai 27. toukokuuta 2016

Kukkatervehdys Oulangalta

Kylläpä yllätyin kun lopulta ehdin Oulangan kukkatilannetta katsomaan. Kovin aikaisessa ovat Oulangankin kukat. Kun viime keväänä tähän aikaan löysin ensimmäiset kukkivat neidonkengät, niin nyt samalla paikalla kasvaneet olivat jo kuihtumassa. Onneksi varjoisimmilta paikoilta löytyy vielä parhaassa kukassa olevia neidonkenkiä.






Tältä paikalta löysin vuosi sitten kukkivia neidonkenkiä 10.6.  Kesä on siis noin pari viikkoa aikaisemmassa.


Katkeralinnunruoho on yksi Oulangan erikoisista kasveista. Löysin uuden kukintapaikan ihan polun varrelta.



Kosken rannoilla alkaa kukkia heti sään lämmettyä. Idänkeulankärki on hienolla paikalla jyrkän kallion reunalla.

Lapinvuokot ovat myös aikaisia. Osa oli jo ehtinyt kukkia, mutta nuppuisiakin löytyi.




Idänkeulankärkeä on monta värisävyä; valkeita, lilanpunaisia ja sinisiä.




Välillä on mukava istahtaa levähtämään Könkään kuohun tulipaikalle.


Kiutaköngäs on jo asettunut normaaliin uomaansa tulvan jälkeen. Tänä keväänä ei tulvavesi noussutkaan viime keväisiin korkeuksiin.





Ihmiset näyttävät pieniltä jylhässä kanjonimaisemassa.


32 kommenttia:

  1. Vau, kauniitä kukkia, aivan minulle tuntemattomia! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat. Ikävä tuonne maisemiin, kiitos kuvista saan niiden välityksellä matkata noihin ihaniin maisemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniiden maisemien lisäksi Oulanka on hemmotellut viime päivinä myös kauniilla säällä.

      Poista
  3. Mä en varmaan pysyis liitoksiisa, jos löytäisin noin kauniit kukat.

    VastaaPoista
  4. Hyvät kuvat herkän kauneista kukkasista.

    VastaaPoista
  5. Disfrutando de sus imágenes es un placer pasar por su blog Saludos

    VastaaPoista
  6. Niin herkän kauniita nuo kukat. Tuota virtaavaa vettä voisin tuijottaa tuntikausia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voikin nuo pienet, kauniit niin ilahduttaa.

      Poista
  7. Komeat maisemat!
    Ihanan herkkiä kukkia :-)

    VastaaPoista
  8. ihanat kukkakuvat! Lajit ovat kovin eksoottisia etelässä asuvan näkökulmasta :)

    VastaaPoista
  9. Oi, miten kauniita kukkia!! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihania kuvia pohjoisen herkistä kukista. Komeat ovat maisemat kulkijan kulkea!

    VastaaPoista
  11. Uskomattoman hienot kukkakuvat! Kiitos niistä;-))

    VastaaPoista
  12. Ihania kukkia. Ihan tuntemaattomia mulle. En ole koskaan nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulangas kasvivalikoima on runsas ja erikoinen.

      Poista
  13. Beautiful flowers and fantastic views !!
    Greetings

    VastaaPoista
  14. Kiva nähdä pohjoisen kukkia edes kuvissa. Kiutakönkään maisemat ovat kyllä komeat, ne tekevät aina vaikutuksen.

    Kevät on ollut etuajassa täälläkin, se oikeastaan meni ohi nopeasti ja kesä tuli kertaheitolla. Sinänsä harmi, että kevään kukkijoiden aika hupsahti ohi niin nopeasti.

    VastaaPoista
  15. Tuossa yhdessä kuvassa näkyy omaa retkiporukkaa, ollaanpa myö satuttu samaan aikaan Oulangalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma. Henkilöt on sen verran pieninä kuvassa, että vain asianosaiset tunnistaa.

      Poista
  16. Aika mahtava tuo Kiutaköngäs! Hienoja kuvia kukista, joita en ole koskaan nähnyt. Tuo lapinvuokko varsinkin on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinvuokko on niitä Oulangan ihmeitä. Yleensä se kasvaa nimensä mukaisesti Lapin tuntureilla, mutta muistona menneistä ajoista sukua on jäänyt Kuusamoon.

      Poista