torstai 23. lokakuuta 2014

Korouoman könkäitä

Korouoman rotkoon laskee useita jokia ja puroja. Kurttajoen Koivuköngäs ja Alaköngäs ovat olleet retkikohteinamme usein. Niiden lisäksi tutustumme tällä retkellä Posion Palokönkääseen.

Suomen vesiputoukset-sivusto esittelee suomalaisia putouksia. Syyskuussa sivustolle oli ilmestynyt uusia putouksia, joiden joukossa oli Posion Paloköngäs maininnalla runsasvetinen porrasputous Posiossa Korouoman rinteellä. 

Päivä alkaa kävelyllä Kurttajoen maisemissa. Pakkasta on aamuvarhaisella lähes kymmenen astetta. Pakkasen vaikutuksen huomaa myös Koivukönkään putouksessa. Jäätä on alkanut muodostua kallion pintaan.

Rantapuiden oksia peittää paksu huurrekerros. Koivuköngäs on syvässä rotkossa metsän keskellä. Vaikka aurinko on noussut jo jonkin aikaa sitten, ei valo yllä uoman pohjalle vielä pitkään aikaan.







Alaköngäs on myös alkanut jäätyä. Se on Kurttajoen viimeisin putous ennen kuin joki yhtyy Korouoman Korojokeen.



Taustalla näkyvään Korouomaan paistaa jo aurinko.






Kymmenen kilometriä Kurttajoelta länteen, paikassa jossa Posio-Rovaniemi ylittää Palojoen, on tien varrella vaatimaton puinen viitta joka ohjaa Palokönkäälle.

Heti maantiesillan jälkeen Palojoen virtaus kiihtyy ja pian on edessä ensimmäinen pieni köngäs. Vielä puolenpäivän jälkeenkin jokirannan pensaat ja puut ovat huurteessa.

Palokönkään koskiosuudet ovat noin neljänsadan metrin matkalla. Joki putoaa tuolla matkalla 35 metriä useana könkäänä.

Pakkanen on koristellut jokirannat. Yksityiskohtia on niin paljon, että matka joen rannan polkua etenee hitaasti. Jatkuvasti löytyy lisää kaunista kuvattavaa.





Viimeisin köngäs on korkein ja komein. Könkään keskivaiheilla on pari metriä korkea lähes pystysuora seinämä. Ylhäältä katsoen jokiuoma näyttää häviävän kokonaan.





Paloköngäs on runsasvetinen, putoukset komeita ja ympäröivät rannat helppokulkuisia. Ihmettelen miksi tätä paikkaa ei ole aiemmin "löydetty". On siellä ollut kävijöitä poluista päätellen, mutta yleisessä tiedossa Paloköngäs ei ole. Jospa se aluksi saisi nähtävyysopasteen Rovaniemen tien varteen. Vähäisempiäkin könkäitä on merkitty opastaululla.



Vielä muutama yksityiskohta:














20 kommenttia:

  1. Onpa kosken rannoilla jo talvisen näköistä. Ihanat kuvat olet taas saanut! Viimeinen kuva on tosi kiehtova.

    VastaaPoista
  2. Huikaisevan hienoja kuvia Palokönkään kuohuista ja kauniisti kuvattuja yksityskohtia huurteisista rannoista.

    VastaaPoista
  3. Åh, så isande kallt men fantastiskt vackra bilder!

    VastaaPoista
  4. On upeita kuvia jälleen. Meillekkin tuli lunta viimeyönä, oikein tuulen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Raikkaita kuvia pukkaa, siellähän on jo talvista hrr..

    VastaaPoista
  6. Oi näitä sinun upeita kuvia jälleen! Hyisevää, mutta niin kaunista.

    VastaaPoista
  7. Kuin jääkuningattaren maassa! Kaunista ja niin talvista. Meilläpäin on vielä syksyistä.

    VastaaPoista
  8. Kaunista !!!! (En muuta enää voi sanoa, kun kaikki superlatiivit olen jo käyttänyt :)

    VastaaPoista
  9. Kaunista on vesi tässäkin (ehkä kaikkein kauneimmassa) olomuodossaan. Kuvasi ovat ihania, kiitos niistä!

    VastaaPoista
  10. Niin vuodenajat vaihtuu,
    syksyinen kuvaus haihtuu,
    upeisiin pakkasen puremiin kuvauksiin.

    Ihania kuvia, vaikka kylmä tuleekin katsoessa.;-)

    VastaaPoista
  11. Olet kyllä aikamoinen taikuri kamerasi kanssa, tässä se on nyt todistettu. Alin kuva on ihan huikea, vesi on muuttunut hopeahapsiksi :)

    VastaaPoista
  12. Paljon oli tässä postauksessa pieniä yksityiskohtia ja lähikuvia. Jonkinverran jäin kaipaamaan enemmän sellaisia kokonaiskuvia köngäistä.. No niitäkin löytyy, mutta könkäät ja niiden putouskorkeus ei kuitenkaan vaikuta kovin korkealta, loivia.

    VastaaPoista
  13. Kiitän kaikkia kommenteista. Kylmältä ja hyytävältä se näyttää, mutta jokivarressa ei tuntunut kylmältä.
    Pelaguu, kokonaisen kosken sovittaminen kuvaan on hankalaa. Ykköskuvassa Koivuköngäs näkyy kokonaan, kuutoskuvassa Alakönkään yläosa ja seiskakuvassa Alakönkään alaosa (Alaköngäs tekee puolivälissä lähes 90 asteen mutkan). Palokönkään putoksia on mahdottomuus yrittää samaan kuvaan, koska mutkittelevassa koskessa, neljänsadan metrin matkalla, on useita putouksia.

    VastaaPoista
  14. Nämä on komeita köngäitä, kuvissasikin esittäytyvät upeasti. Osaat todellakin virtaavan veden kuvaamisen.
    Nämä ovat minulle myös kuta kuinkin tuttuja paikkoja, silloin tällöin tulee käytyä, oikeastaan aina vuodenajan vaihduttua. Keväällä ja just talven alussa pakkasten tultua könkäät mielestäni komeimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta myös koskenrannat ovat komeimpia juuri silloin kun rannat ovat jäätyneet, mutta lunta ei ole peittämässä jääkoristeluja. Onko Paloköngäs sinulle tuttu paikka? Minä luin sen olemassaolosta vasta syyskuussa Suomen Vesiputoukset-sivustosta.

      Poista
  15. Onpa talvisia ja lumoavia näkymiä. Näkee taas, että Suomi on pitkä maa, täällä on vielä täysi syksy ja kesärengaskeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten käy Kuusamon lumien ja jäiden. On luvattu lämpöasteita tännekin.

      Poista
    2. Kyllä ne nyt näyttää saavan kyytiä. Kaljamakelit! Inhottavan liukasta, hiekoitus ei ole toiminut hyvin..

      Poista