sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Valkeisenlampi ja alppiruusupuisto

Helsingin Haagan alppiruusupuistoon tutustumisen jälkeen oli luontevaa käydä katsomassa myös kotikaupunki Kuopion alppiruusutarha. Etukäteistietona oli vain, että se sijaisee Valkeisenlammen lähellä. Niinpä kävelykierros aloitettiin kiertämällä Valkeisenlampea. Valkeisenlampi on noin puoli kilometriä pitkä ja kolmisensataa metriä leveä lampi Kuopion Niiralassa, vajaan kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Valkeisenlampea kiertää 2000-luvun alussa kunnostettu puistoalue kävelyteineen. Reitin varrella on leikkipuisto, pelikenttiä, nurmialueita ja hiekkarantainen uimaranta. Puistossa on paljon istutuksia, mm. ruusutarha ja puistoruusujen alue.







Kevät-veistos (H.Nieminen v. 1954)

Linnanmäki-puistoruusu availee ensimmäisiä kukkiaan









Ruusuistutukset on pengerretty länsirinteeseen. Muutama ruusulajike on jo ehtinyt kukkimaan. Keskikesällä rinne loistaa varmasti upeana. Tasanteella rinteen alla on Antti Niemisen terästaideteos Mökit ja mäet (rakentajien muistomerkki). Portaat vievät ylös kohti Ukkokotia. Portaiden yläpäässä, tien takana viitta ohjaa alppiruusutarhaan.
Mökit ja mäet (Antti Immonen v. 2004)

Pieni, noin parintuhannen neliön alppiruusualue löytyy Ukkokodin pihan reunalta. Alppiruusujen lisäksi täällä on myös tuoksuvia atsaleoja.



Suurimmat alppiruusulajikkeet ovat parin metrin korkuisia, kuten tämä Mikkeli-lajike.






Ukkokoti




Kotimatkalla kävin tarkistamassa tuoksumatarakasvuston kukkimistilanteen. Pari viikkoa sitten löysin vain nuppuja, nyt kukat olivat avautuneet. Tämä on pohjoisimpia tuoksumataran kasvupaikkoja.

9 kommenttia:

  1. No ohoh, enpä kuopiolaisena edes tiennyt tälläisestä, pitääpä käydä katsomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusut ovat vähän hankalasti löydettävissä, mutta etsintä kannattaa.

      Poista
  2. Kuopion alppiruusupuisto onkin kauniilla paikalla.

    VastaaPoista
  3. No ompa kyllä kaunista. Olispa ihanaa kuljeskella tuolla kauniina kesäpäivänä ♥

    VastaaPoista
  4. Tuosta paikasta en ole tiennytkään. Kiva, kun esittelit!

    VastaaPoista
  5. Komeita alppiruusuja sieltä teiltäkin näyttää löytyvän!

    VastaaPoista
  6. Ei tuota Kuopioksi uskoisi, eli kotimaiseksi puistoksi siis... Upea paikka ja niin hyvin hoidetun, viimeistellyn näköinenkin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on Suomessa kauniita paikkoja, hyvin viehättävä on Kuopio kuvissasi.

    VastaaPoista
  8. Löysin tietoa Kuopion alppiruusupuistosta vasta äskettäin. Vähän piilossa se oli mutta kannatti etsiä. Valkeisenlampi oli myös tuoreelle kuopiolaiselle miellyttävä yllätys.
    Kiitän kommenteistanne.

    VastaaPoista