keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kasviretkiä kotikulmilla

Viisi lämpöastetta ja kovaa tuulta pohjoisesta. Ei vaikuta juhannusviikon sääkuvaukselta, mutta näin se nyt vain on. Päivä on ihan sopiva lähteä kukkaretkelle lähimetsiin. Tuuli ei pääse metsänpohjalle ja viileä sää on saanut itikat piiloutumaan turpeeseen. Niitä ehtikin jo olemaan haitaksi asti silloin kun lämpötila oli vielä lähempänä kahtakymmentä.

Tähtitalvikki on hankala kuvattava, matala varsi ja kukka kääntyneenä maata kohti. Löytyi muutama kukkiva talvikki pienen painanteen viereltä. Kameran kääntyvän näytön avulla sain naamakuvan onnistumaan.






Metsän hämärässä on vielä kukkivia kieloja.


Kuopio on Pohjois-Savon lehtokeskus. Täällä on enemmän lehtoja kuin yleensä tällä leveysasteella ja sen myötä vaateliasta kasvillisuutta. Kuopion lehdot-esitteessä kerrotaan täällä kasvavan mm. tikankonttia, joka on todellinen harvinaisuus. Kukkaretkeni tarkoituksena oli löytää näitä komeita orkideoja. Ja löytyihän niitä, kahdestakin eri paikasta. Kukinta oli loppuvaiheessa, mutta varjoisilta paikoilta löytyi muutama kauniisti kukkiva tikankontti.






Tämä kukka ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta mustuneessa kontissa ja roikkuvissa terälehdissä on jotain vetoavaa.






Metsän varjoissa kasvavan ojakellukan kukka näyttää vaaleammalta kuin valoisan paikan kukka.



Valkolehdokki on tikankontin kaveri, samoilla paikoilla kasvavat.



Koska ollaan ihan kaupungin liepeillä, löytyy maastosta asumisen jälkiä. Metsän keskellä on aukio, jossa joskus ollut rakennus. Vattu ja lepät ovat vallanneet alueen, mutta kukkiva juhannusruusu löytyy vattupensaan keskeltä.

Tasainen kallioniemeke lammen rannalla on hyvä levähdys- ja evästelypaikka.




Lammen pohjukassa on kosteikko. Siellä kasvaa luhtalitukkaa...

...ja vehkaa.





Oravanmarja kukkii nyt joka puolella. Saan lammen heijastuksia taustaksi rantapenkan oravanmarjoille.

14 kommenttia:

  1. En ole koskaan nähnyt tikankonttia luonnossa.

    Todella upeita nämä kukkapostaukset!

    VastaaPoista
  2. Kauniisti kuvaat näitä hentoja kaunottaria(kin) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hennot kaunottaret vetoavat jostain syystä eniten.

      Poista
  3. Olipa tuossa alussa paljon uusia kukkia minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien maailma on niin laaja. Aina löytyy ja aina oppii uutta.

      Poista
  4. Todella hienoja kuvia. Mäkin yritin Muotkalla jotain kuvailla mutta siitä mitään tullut.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin pienien tunturikasvien kuvaaminen on hankalaa. Tunturi-Lapin alkukesän kukkia haluaisin vielä joskus nähdä.

      Poista
  5. Valkolehdokki on yksi ihastuttava kukka, joka on jäänyt lapsuudesta mieleeni. Varsinkin sen öinen hienostunut tuoksu. Myös tähtitalvikki on tuttu ja kielo, mutta tikankonttia en ole luonnossa nähnyt. Sinulla on niin hyvät kuvat, että tunnistaisin sen kyllä.
    Sinun juhannuksesi on todellinen kukkaisjuhannus. Hyvää suven juhlaa siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tutustuin valkolehdokkiin vasta kymmenisen vuotta sitten. Tuoksu auttoi löytämään sen. Tikankontti on melkoinen harvinaisuus. Olen iloinen kun löysin sitä Kuopiostakin.

      Poista
  6. Upeat kuvat. Kääntyvä näyttö onkin varmasti kätevä tähtitalvikin kanssa. Tikankonttia en minäkään ole koskaan luonnossa nähnyt, kiitos kun kerroit sen kasvavan valkolehdokin kaverina, täytyy pitää silmät auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdoin järjestelmäkamerani kääntyvänäyttöiseen juuri kasvikuvausta ajatellen.

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia! Ihan kateus iskee noiden vähän pohjoisempien/itäisempien lajien kohdalla, kun itse pyörin lähinnä Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Onneksi saa silti nauttia näin virtuaalisesti toisten löydöksistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin Kuopion alueen kasvirunsaudesta. Täällä on paljon reheviä lehtoja, joissa mm. lehtokuusama on hyvin yleinen pensas.

      Poista