maanantai 17. kesäkuuta 2013

Luonnonkukkia rannoilta ja soilta

Kuvat ovat kahdelta kasviretkeltä. Ensimmäisenä Oulankajoen tulvarantojen kukkavalikoimaa.

idänkeulankärki Kiutakönkään alapuolella

pahtarikko

valkoinen metsäkurjenpolvi Liikasenvaaran tien varrelta


Oulanka, tulviva joki


Oulankajoen rantaa Nurmisaaren tulipaikan läheltä


orvokkeja hiekan ja soran keskellä

tulvavesi on käärinyt heinät männyn ympärille


ajuruohoa


ajuruoho aloittelee kukintaa


kukka rannalta, toistaiseksi tunnistamaton


harvinainen tataarikohokki


kaarlenvaltikan lehtiä


kukkarunsautta Liikasenvaarassa


entiset pellot kukkivat metsäkurjenpolvea ja kulleroita


Olin mukana luonnonkukkien päivän kasviretkellä Sukerijärven luonnonpuiston lähettyvillä. Varsinainen puisto on kiellettyä aluetta. Vaikka kyseessä oli Metsähallituksen järjestämä retki, niin lupaa mennä alueelle ei ollut saatu. Tuntui oudolta, mutta toisaalta asiantuntevan oppaamme johdolla löysimme retkellämme runsaasti suon ja kosteikkojen kasveja. Punakämmekkää, herttakaksikkoa tai harjajuurta ei ihan joka päivä saa nähdä.
herttakaksikko





lähde tai hete, keidas keskellä suota

erilaisia sammaleita lähteen reunalla



nimetön lampi suolla

punakämmekkä, tarkemmin suopunakämmekkä

suopunakämmekän kukkia

punakko

bonsaimänty suolla

8 kommenttia:

  1. Olen tässä katsellut useampaan kertaan kuvat lävitse,niin kaunista!
    Olen varmasti sanonut ennenkin mutta sanonpa vielä, osaat loistavasti kuvata luontoa!
    Taas opin uutta, kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  2. Täysin samaa mieltä Vikin kanssa. Kuvistasi huokuu rakkaus luontoon, olen kait sen joskus sanonutkin, mutta toisto ei haittaa. Kiitos jälleen näistä upeista kuvista.

    VastaaPoista
  3. Kauniita pohjoisen luonnonkukkia! Liityn seuraamaan mielenkiintoista blogiasi :)

    VastaaPoista
  4. Taas niin mielenkiintoinen kuvamatka! :)

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita luontokuvia jälleen, kuin postikortteja.

    VastaaPoista
  6. Minuakin kiinnostaa tuo rantakukka koska törmäsin itsekin siihen. ihania tunnelmia taas ja katsoin nuo hengästyttävän kauniit kuvat tuossa edellisessä postauksessakin:) Kaunista Juhannusta Seita.

    VastaaPoista
  7. Kiitän kaikkia kommenteista. Saraheinä, tervetuloa lukijaksi. Mustis, luulen että kyseessä on joku luhtalitukkalaji. Valkoinen väri vain hämää kun litukat ovat enimmäkseen vaaleanpunaisia tai lilanpunaisia.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on monta sellaista kukkaa, mitä en oo koskaan nähnyt.

    VastaaPoista