tiistai 28. elokuuta 2012

Päivä alkoi Pähkänältä

Pähkänän aamuun ei ehdi muuten kuin ajoissa heräämällä, sen verran matkaa sinne on metsäautoteitä kieputellen. Oli vielä hämärää kun jalkauduimme Kitkajoen varteen vievälle polulle. Pilvikerros oli huolestuttavan paksu. Jäisikö auringon nousu kokonaan näkemättä. Emme olleet ainoat auringon odottajat. Polulla pyyhälsi ohitse nuoripari, mutta sinne samalle piippuhyllylle kallion laelle me kaikki päädyimme odottelemaan näytöksen alkua.

Sumulauttoja leijaili joen yllä. Pian taivaanrannan punaväri vahvistui ja kohta aurinko ponnahti esiin kirkkaanpunaisena pallona, mutta meni melkein heti takaisin pilveen. Sen verran ohut pilvilautta kuitenkin oli että jostakin raosta valoa lankesi kuin valonheittäjästä. Sitten joen päällä leijuvat sumupilvet alkoivat nousta ylöspäin ja haihtuivat. Näytös oli ohi  ja yleisö poistui paikalta, tyytyväisenä.





kameran tulkinta auringonnoususta suotimen läpi




Olen saanut blogitunnustuksen Hietatar-blogin kirjoittajalta. Kiitos! Tämä oli  minullle ihan uusi juttu ja vaati vähän asiaan paneutumista. En lue kovin monia blogeja, mutta tässä muutamia joita haluaisin suositella:

Naisretkeilyn koko kuva - aina sinne kurkatessa saa nauraa, hulvatonta menoa

Kinttupoloku - sanallisia ja kuvallisia oivalluksia

Alfheim-valokuvamaailmani - valokuvia tunteella ja herkällä kädellä

** Valokuvauksia / My Photos - vie kuvakerronnallaan retkille meren äärelle ja lakeuksille

Pikkulillin lokikirja - kunnon rinkkavaelluksia ja retkiä koiramaisessa seurassa

Lisäksi vielä tämä: Naruskan tukikohta kutsuu - Naruskan Ukka kertoo Suomen kylmimmän kylän kuulumisia ukkamaiseen jäljittelemättömään tyyliinsä




Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Eli...anna tunnustus vain (5) ihanalle blogille (tämä onkin se vaikein juttu.)


12 kommenttia:

  1. Ihanan utuisia kuvia! :) Onneksi aurinko edes vähän näyttäytyi.

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia!! Ihania nuo sumulautat leijailemassa joen yllä.

    VastaaPoista
  3. Jotain uskomatonta on sun kamerassa ja silmässä. Nämä on tajuttoman upeita kuvia. Ihan kuin satua !!

    VastaaPoista
  4. Valtavan kauniita, hyvätunnelmaisia kuvia!

    VastaaPoista
  5. Todella hienoja kuvia ja upea tunnelma. Tällaiset kuvat ovat juuri minun makuuni, hienoimpia mitä olen vähään aikaan nähnyt. Löysin juuri blogisi, menee seurantaan. Laadukasta kaikin puolin!

    VastaaPoista
  6. Lämmin kiitos Sinulle Seita, että otit
    tunnustuksen vastaan.

    Mykistyn näiden kuviesi edessä,
    niin vahvana välittyy luonnon kauneus.

    VastaaPoista
  7. Kannatti todella kiivetä piippuhyllylle odottelemaan auringonnousua. Oli vaivan väärtti, kuvat on loistavia.

    VastaaPoista
  8. Kiitän palautteesta. Oli tosiaan tuuria että aurinko edes vähän suostui näyttäytymään. Tosin, monesti se vähäinen valo on valokuvauksessa parempi kuin liikaa valoa.

    VastaaPoista
  9. Huikeita kuvia!

    Ja kiitos! Uusi asia minullekin, pitää ihmetellä.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Seitalle tunnustuksesta Naisretkeilyn koko kuvan puolesta!

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos tästä ihanasta tunnustuksesta, hain sen vasta nyt. On ollut vähän kiirusta. Ihania postauksia sinulla, niiden mukana pääsee ihanille retkille Pohjoisen luontoon. Tämä Pähkänäkallion kuvasarja sai ihan kylmät väreet kulkemaan käsillä, niin kaunista !

    VastaaPoista