Aamukävely rantapolulla

Aamusumuja esiintyy suhteellisen harvoin Kuopion seudulla. Kaupungin sijanti suurten vesistöjen ympäröimänä vaikuttaa siten, että syksyisin veden ja ilman lämpötiloissa ei ole niin suuria eroja kuin pienempien vesien rannoilla. Noin viikko sitten heräsin eräänä aamuna, niin ikkunasta näkyi lahdella sumua. Koppasin kameran mukaan ja kohta olin rantapolulla lahden toisella puolen vastapäätä nousevaa aurinkoa.  

Sumua ei ollut kuin hieman lahden pohjukoissa ja saarien kupeella. Auringon valo oli jo vähän liiankin kirkas. 

Keikuin rantakivillä ja yritin etsiä hyviä kuvausnäkymiä vastavaloon. Rantakivikkoa onkin nyt paljastunut paljon. Kevään huippulukemista vedenpinta on laskenut yli 80 senttiä. Se on jonkin verran ajankohdan keskiarvon alapuolella. Sateet olisivat toivottuja. 

Sumu hälveni nopeasti. Aamun värikäs näytelmä kesti vain noin viisitoista minuuttia. 

Iltataivaan väritkin ovat olleet näyttäviä. Kun aamun valo oli kullankeltaista, niin iltataivas hehkui punaista ja oranssia. Tässä sama saari kuin auringonnousun kuvissa, mutta vastapäiseltä rannalta edellisenä iltana kuvattuna. 

Melontaa mökkijärvellä

Täydenkuun aikaan haaveilin kuutamomelonnasta. Lähtisin illansuussa melomaan järvenselälle. Odottelisin auringonlaskun ja siitä puolen tunnin päästä kuun nousun ja meloisin sitten kuunvalossa takaisin rantaan. Pilvethän ne torpedoivat tämän suunnitelman. Toki melomassa kävin, sekä päivällä että aamulla. Mutta ilta- ja kuutamokuvat on otettu muutama päivä ennen täysikuuta. 

Mökkilahdella on hiljaista. Vain kuikka ääntelee jossain lahden sopukoissa silloin tällöin. Kiertelen kivikkoisia rantoja. Kun on tyyntä ja aurinko paistaa, unohtaa että lähtiessä mittari näytti vain kymmentä lämpöastetta. Syyskuun alku on ollut todella kylmää kyytiä lämpimän elokuun jälkeen. 

Sanon tätä savolaiseksi savannipuuksi. Jotenkin männyn latvusten muodot tuo mieleen Afrikan savannien puut. Puunrungossa näyttää olevan pitkiä halkeamia. Miten kauan se vielä jaksaa tuossa sinnitellä. Vaíkka onhan siinä vielä paljon tuoreita oksia ja juuret on syvällä kivikkoisessa maassa. 

Tämä luoto on usein aamuisten sumukuvien rekvisiittaa. Viime kesänä myrsky kaatoi yhden kallion päällä olevista männyistä. Onneksi vain yhden. 

Aurinko häviää vastapäisen saaren taakse.

Vastaruskon värjäämä pilvi etelän taivaalla auringonlaskun jälkeen. 

Seuraavana iltana taivas kirkastuu vähän ennen puoltayötä. Kuu on noussut jo ajat sitten, mutta piilotellut metsän takana. Nyt se jaksaa juuri nousta kuusenlatvojen tasalle kunnes taas häviää niemenkärjen pitkien mäntyjen taakse. 

Lämpöä tupaan

Aamulla ulkolämpötila on vain kaksi astetta plussan puolella. Varmaan monin paikoin on ollut pakkastakin, mutta syvä järvi varastoi lämpöä ja vesi on vielä paljon ilmaa lämpimämpää. Taivaalla on pilviä, mutta myös rakoja pilvikerroksessa ja lahdella sumua. Lähden vesille. 

Pilviä on sen verran runsaasti, että aurinkoa on turha odotella. 

Jossain pilvien takana on valoa.

Vähäinenkin valo pilvien raosta heijastuu veden pinnalle. 

 

Sama järvi, sama vuodenaika ja vuorokaudenaika. Kuitenkin aina vähän erilainen riippuen pilvistä, valosta ja sumusta. 

Olin lähdössä mökiltä ja pakkaamassa autoa kun laiturin luota kuului tuttua ääntelyä. Menin laiturille ja kuikkahan se siellä oli vastassa. Me ihan selvästi tunnetaan toisemme. Ollaan tavattu niin monta kertaa kun olen ollut melomassa. Kuikka pyöri pitkään laiturin tuntumassa ja katseli minuun päin. Juttelin sille ja vähän lauloinkin. Sanoin, että sinä se lähdet kohta etelään ja minä jään tänne talvea odottamaan. Toivotin tervetulleeksi taas keväällä, kun jäät lähteneet. Ehkä silloin taas tapaamme. 

Valon juhlia luonnossa

Venetsialaisten vietto vai muinaistulien yö? Molempia nimityksiä käytetään elokuun viimeisen viikonlopun valojuhlalle. Venetsialaiset on levinnyt rannikon kaupungeista koko Suomeen. Muinaistulien yötä on vietetty parikymmentä vuotta, mutta perinne pohjautuu kauas menneisyyteen kun tulet viestittivät uhkaavasta vaarasta. Nykyisin tuohon viikonloppuun sisältyy myös ilotulitukset, minulle kyllä riittäisi valot ja tulet rannoilla, ilman räiskettä ja pauketta. 

Parhaimmat valojuhlat järjestää kuitenkin luonto. Elo-syyskuun vaihteessa on ollut värikkäitä auringonnousuja ja -laskuja, mutta myös revontulien loistoa. Parhaimmat revontulinäytelmät on omalta osaltani jääneet pilvien taakse, mutta yhtenä yönä onnistuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. 

Tässä kokoelma luonnon valojuhlista elo-syyskuun vaihteessa: 

Olin katsonut kartasta lupaavalta näyttävän suon, jossa voisin katsella auringonnousua. Mutta paikanpäälle tultua kävi ilmi, että juuri auringonnousun puolella suon laidalta kohoaa korkea mäki. Mikä kartanlukumoka. Tämä suo sattui eteen ihan yllättäen kun olin palaamassa kotiin. Ensimmäinen näkymä suolle on kuvattu harjun laella kulkevalta tieltä. 

Alhaalla suon laidalla olin sumun seassa....

.....ja aurinko nousi puiden takaa 

Saman aamun kuvasatoa on myös tämä järvimaisema

Sateen jälkeen taivaan valonheittäjät loivat iltataivaalle dramaattiset kuviot. 

Tässä auringonnousu Kuopion Särkiniemen kärjestä. 

Juuri kun järven yllä levittyvä sumu oli värikkäimmillään, uivat uikut kuvaan. Vähän harmitti kun kamerassa oli kiinni lyhytpolttovälinen objetiivi. No, tuli sellainen linnut maisemassa kuva. 

Tähän aikaan vuodesta ei tarvitse lähteä kotoa auringonlaskuja kuvaamaan. Syyskuussa auringonlaskun näkee ikkunasta. Viime aikoina on monena iltana ollut värikylläisiä auringonlaskuja. 

Syyskuun alkaessa revontulet on olleet aktiivisia. Harmittavasti myös pilviä on riittänyt. Tarkkailin pitkin iltaa taivasta, revontulimittareita ja fb:n Revontulikyttääjien havaintoja. Windy on monesti onnistunut ennustamaan oikein pilvien liikkeitä. Nyt näytti siltä, että pilvet eivät tulisi siirtymään minnekään, mutta parinkymmenen kilometrin päässä kotoa olisi jo selkeämpää. Ihan vähäisten revontulien takia en viitsi enää nykyisin lähteä, mutta nyt vaikutti  ennusteiden mukaan siltä, että jotain nähtävää olisi tulossa.

Vähän ennen puolta yötä lähdin ajamaan kohti länttä. Matkalla meinasin jo kääntyä takaisin, kun yht'äkkiä alkoi sataa. Onneksi se oli vain pieni kuuro. Pysähdyin tienvarren levikkeelle katsomaan taivasta. Ja saman tien olikin jo alettava viritellä kameraa. En ehtisi enää etsiä parempaa kuvauspaikkaa, koska taivaalla vihersi ja punersi. Viimeiset pilvet olivat väistymässä ja tähdet tuikkivat. 

Monesti revontulissa on vain vihreää, mutta nyt oli taivaalla myös pinkkiä, lilaa ja punaista revontulivaloa. 

Parhain loimotus kesti noin viisitoista minuuttia. Näin värikkäitä tulia olen onnistunut näkemään vain muutaman kerran tätä ennen. 

Ennen kuin aloin pakkailla kameraa autoon, kuvasin vielä suoraan ylöspäin taivaalle. Linnunrata erottui selvästi taustanaan revontulivalon värjäämä taivas. 

Vielä sattumus kotimatkalta. Pimeällä ajaessa silmät skannaavat jatkuvasti tien reunoja molemmin puolin hirvien pelossa. Ja tämä tie on lähes jatkuvaa hirvivaara-aluetta. Ohittaessani kylää, jonka kohdalla on katuvalot ajattelen, että ei ne hirvet varmaan täällä katuvalojen kohdalla liiku. Ja eikö juuri silloin vilahda tien reunassa hirven takapuoli. Se oli varmaan tulossa tielle, mutta auton valot nähtyään kääntyi takaisin metsään. Huh!