"Valtavaaralla tuikea tuuli soi"

On vielä niin pimeää, että lumenpeittämää lumikenkäuraa ei näy, mutta se tuntuu liukulumikengän alla. Puolikas kuu vilahtaa silloin tällöin lumisten kynttiläkuusien latvoissa. Pakkasta on viisitoista astetta, ja ellen olisi syvällä metsässä Valtavaaran itärinteellä, kylmä viima puhaltaisi vastaan. Olen valinnut tämän suojaisen reitin Valtavaaralle nousuun osin tuulta väistelläkseni, mutta myös siksi, että se on loivin reitti Vuosselista Valtavaaran laelle.  Koska tarkoitus on viipyä vaaran laella, ei kannata hikoilla itseään märäksi ylämäkeä noustessa.

Matkan varrella on monia paikkoja joihin tekisi mieli jäädä, kuten tämä rinnesuo joka huokuu rikkumatonta hiljaisuutta. Mutta on ehdittävä ylemmäs ennen aurinkoa, joka toivon mukaan nousee tänään muutamaksi tunniksi taivaanrannalle.

Kynttiläkuusten latvoissa on jo lupaus päivän valkenemisesta.

Viimeisen puoli kilometriä ennen kotaa hiihtelen latua pitkin. Valtavaaralle vie hyvin kunnostettu hiihtolatu. Kun hiihtäjä on jaksanut nousta kodalle asti, on edessä huikea alamäki serpentiinilatua takaisin Vuosseliin. Minun suuntani on toinen, kodalta ylös päivätuvalle ja siitä Valtavaaranlammelle.

Valtavaaran päivätupa näkyy rinteen nousijalle kutsuvana, tosin tässä vaiheessa se tuntuu olevan hyvin kaukana ja korkealla.

Pysähdyn hetkeksi kodalle levähtämään. Vielä olisi noin 40 nousumetrin kiipeäminen ylös. Latu ei vie laelle vaan kaartaa tässä alarinteeseen. Useat hiihtäjät kuitenkin jättävät suksensa kodalle ja kävelevät ylös maisemia katsomaan.

Maan varjo näkyy taivaanrannasta kohoavana siniharmaana vyöhykkeenä auringonnousun vastakkaisella suunnalla. Puurajan lähestyessä tuuli löytää minut. On lisättävä vaatekerroksia ja vedettävä huppua tiukalle. Valtavaaran tykkytornit eivät tuulta hätkähdä. Niiden suojaan on hyvä vetäytyä pukeutumaan.

Valtavaaralla tuikea tuuli soi.

Siellä autiotupa on tuo.

Taas vaellusmatkani sinne toi

palovartijan majan sen luo.

                                                                              (Juha Vainio, Valtavaaran valssi)

Muitakin on liikkeellä. Tuolla alhaalla pysähdyin äsken hengähtämään. Kuvasta voi löytää myös kodan huuvan ja halkovajan katon. 

Kaukana idän horisontissa näkyvät Venäjän tunturit, lähempänä Virkkulan kylä ja Porontimajärvet.

Etelän suunnalla Rukalla aloitellaan laskettelupäivää. Ruka näyttää olevan ihan lähellä, tosiasiassa sinne on muutama kilometri ja paljon nousuja ja laskuja.

Venäläinen neljän hengen hiihtoseurue tulee suksilla ylös asti. Kommunikointimme toimii sen verran, että ymmärrän pyynnön kuvata seurue heidän kamerallaan. Saanpa samalla omaankin kameraani kuvia ihmisistä maisemassa.

Vaatii taitoa pysyä pystyssä jyrkässä rinteessä, joka on paikoin tiivistynyt kovaksi. Alempana suksi uppoaa syvälle.

On se hetki kun aurinko tulee esiin ja alkaa värittää maisemaa lämpimin sävyin.

Lopultakin valoa ja varjoja. Tasaharmaata kontrastitonta maisemaa on saanut katsella riittävästi viime aikoina.

Tuuli on kasannut irtolunta korkeiksi lumilaineiksi vaaran laelle.

Tekee mieli vetäytyä itärinteen puolelle tuulensuojaan. Aurinko ei vielä lämmitä, mutta voi miten sen valo piristää mieltä.

Tähän aikaan vuodesta Valtavaaranlampi jää varjoon ja auringonvalo vain hipoo puiden latvoja. Olisi houkuttelevaa laittaa laavulle tulet ja istua evästelelemään, mutta en malta jäädä. Jos nyt lähden jatkamaan matkaa, ehdin vielä nähdä kohdevalaistuja puita alarinteessä.

Kynttiläkuuset Valtavaaranlammin takarannalla laavulta päin kuvattuna.

Kuvaan samat kuuset toisesta suunnasta noustuani kannaksen yli pienelle suolle.

Edessä on pelkkää alamäkeä. Syksyllä löysin suolta lähtevän noron, joka kiemurtelee jyrkässä rinteessä Ahmakallion luo. Sitä seuraamalla on helppo laskeutua alas. Pehmeä lumi jarruttaa menoa, joten vauhti ei nouse liian kovaksi.

Hiljaiseloa vuoden alkupäivinä

Vuoden alkupäivät ovat kuluneet sateen merkeissä. Hyvä puoli on siinä, että sade on ollut lunta, eikä vettä niin kuin Etelä- ja Keski-Suomessa. Joskus pilvikerros on vähän raottunut. Sulan veden äärellä vesi kaksinkertaistaa valon ja värit. Virranlahden rannalla on hiljaista.

Rukan kylällä on vuodenvaihteessa ja tammikuun alkupäivinä täysi vilske. Bussit kuljettavat haalaripukuisia turisteja eri kohteisiin ja rinteissä on hulinaa. Olen pysytellyt poissa tuolta tapahtumien keskipisteestä. Ei tarvitse mennä kilometriä kauemmas Rukan keskustasta kun hiljainen metsä ja luonnonrauha ympäröivät kulkijan. Kuva on Talvijärven rannan läheltä. Rukan rinteen valo värittää Saaruan rinteiden lumetuksesta kohoavaa pilveä.

Jos taivas olisi selkeä, Juhannuskalliota valaisisi kuutamo. Nyt sitä valaisevat valonheittäjät.

Aamupäivän hämärässä hiihtelen liukulumikengillä Pyhävaaran rinnettä. Kulku on helppoa kovaksi tallattua lumikenkäuraa pitkin jonka päällä on muutaman sentin kerros vastasatanutta lunta.

Tykkylumipuut eivät tahdo erottua tasaisenharmaassa säässä. Kontrastia kaipaisin tähän maisemaan.

Vaaran laella puhaltaa länsituuli. Näkyvyttä on aina Kitkajärvelle asti, mutta taivaanrannan harmaa pilvivyö ei lupaa selkenevää säätä.

Vaaran etelälaidan jyrkänteen reunalla muistelen viime- ja toissavuoden vuodenvaihteen päiviä, jolloin auringon säteet punasivat rinteen tykkyjä.

Edessä on puolentoista kilometrin alamäki liukuen lumisten puiden keskellä tienvarteen.

Vuodenvaihde hiljaisuudessa

Uudenvuodenaattona vähän ennen kello 18 paukahtavat ensimmäiset raketit. Harvinaista sinänsä, yleensä paukuttelu alkaa jo paljon aiemmin. Kaikki on valmiina lähtöä varten; eväät, tulipuut ja tähtisadetikut. Siinä vaiheessa kun ympäristön äänitaso alkaa muistuttaa sotatilaa, pakkamme tavarat autoon ja lähdemme ajamaan kohti korpea.

Laavu on jokivarressa lähellä tietä. Lunta on sen verran vähän, että muutaman kymmenen metrin matkan tieltä laavulle pääsee hyvin pitkävartisilla saappailla. Kohta laavulla palaa tuli, joka valaisee ja lämmittää. Lisäksi sytytän muutaman tuikkukynttilän. Uudenvuoden yö on muutenkin melko valoisa, vaikka taivas on pilvessä. Jostain pilven raosta vilahtaa kuu aina välillä.

Tarjolla on teetä, sämpylää, pipareita ja höyrytettyjä nakkeja termospulloon pakattuna. Se idea vaatii vielä jalostamista. Nakit menivät hyvin pulloon, mutta niiden pois saaminen pullosta on paljon hankalampaa. On kai laitettava ruokatermos hankintalistalle.

Ruokailun jälkeen on ilotulituksen vuoro.  Jos pilvet eivät peittäisi taivasta, olisi nähtävänä luonnon ilotulitus eli revontulet, nyt on tyydyttävä tähtisadetikkuihin.

Vähän ennen kun vuoden vaihtumista, kun olemme ajamassa takaisin kotiin päin, pilvet väistyvät etelän taivaalta ja lähes täysi kuu valaisee hetken kynttiläkuusikkoa.