sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Hiljaiseloa vuoden alkupäivinä

Vuoden alkupäivät ovat kuluneet sateen merkeissä. Hyvä puoli on siinä, että sade on ollut lunta, eikä vettä niin kuin Etelä- ja Keski-Suomessa. Joskus pilvikerros on vähän raottunut. Sulan veden äärellä vesi kaksinkertaistaa valon ja värit. Virranlahden rannalla on hiljaista.






Rukan kylällä on vuodenvaihteessa ja tammikuun alkupäivinä täysi vilske. Bussit kuljettavat haalaripukuisia turisteja eri kohteisiin ja rinteissä on hulinaa. Olen pysytellyt poissa tuolta tapahtumien keskipisteestä. Ei tarvitse mennä kilometriä kauemmas Rukan keskustasta kun hiljainen metsä ja luonnonrauha ympäröivät kulkijan. Kuva on Talvijärven rannan läheltä. Rukan rinteen valo värittää Saaruan rinteiden lumetuksesta kohoavaa pilveä.


Jos taivas olisi selkeä, Juhannuskalliota valaisisi kuutamo. Nyt sitä valaisevat valonheittäjät.


Aamupäivän hämärässä hiihtelen liukulumikengillä Pyhävaaran rinnettä. Kulku on helppoa kovaksi tallattua lumikenkäuraa pitkin jonka päällä on muutaman sentin kerros vastasatanutta lunta.






Tykkylumipuut eivät tahdo erottua tasaisenharmaassa säässä. Kontrastia kaipaisin tähän maisemaan.






Vaaran laella puhaltaa länsituuli. Näkyvyttä on aina Kitkajärvelle asti, mutta taivaanrannan harmaa pilvivyö ei lupaa selkenevää säätä.


Vaaran etelälaidan jyrkänteen reunalla muistelen viime- ja toissavuoden vuodenvaihteen päiviä, jolloin auringon säteet punasivat rinteen tykkyjä.


Edessä on puolentoista kilometrin alamäki liukuen lumisten puiden keskellä tienvarteen.

11 kommenttia:

  1. kuin satumetsä. Meillä on satanut vettä lähes joka päivä. Eilen alkoi hieman pakastaa.

    VastaaPoista
  2. Oi, taas pääsin kuviesi mukana o i k e a a n talviseen metsään. Ja veden heijastukset, kuin jostain kaukaa salaisista maailmoista..

    VastaaPoista
  3. Jestas miten kauniita kuvia ja mielikuvia!

    VastaaPoista
  4. Kaunista hiljaisuutta!Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Kyllä näitä upeita kuviasi katselee mielellään!

    VastaaPoista
  6. Lumikoristeinen luonto on erityisen kaunis. Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  7. Upeita ovat näkökulmasi ja ihania tykkyiset puut sekä vahva tunturin ja talven tuntu.

    VastaaPoista
  8. Tuo puolentoista kilometrin alastulo kuulostaa mahtavalta. Kateeksi käy :) Hienot on maisemat, vaikka aurinkoa ei näekään. Kelpaisi mulle komeesti!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa ja kaunista kuten talvikuvat Sinulla aina, suosikkeja mainita, kaikissa oli omanlainen tunnelma, joka kosketti, jo sisäänheittokuvat eli ensimmäiset olivat huikeita:)

    VastaaPoista
  10. En tiedä, miten päädyin blogiisi, mutta huh, miten upeita kuvia.

    VastaaPoista