maanantai 24. toukokuuta 2021

Kiutaköngäs tulvan aikaan

Oulangan luontokeskuksen rannassa voi heti nähdä Oulankajoen tulvatilanteen. Vedenpinta on pari metriä normaalitasoaan korkeammalla. Ennusteen mukaan tämän kevään tulvahuipun pitäisi olla juuri nyt, mutta varmuudella Oulankajoen tulvahuipun ajankohdan voi tietää vasta jälkikäteen. 



Kumisaappaan varsi riittää hyvin kun kahlaan kalliolle ylimmän putouksen juurelle. Joskus veden määrä ja virtaus on ollut niin voimakas, että tälle paikalle ei ole voinut mennä. 


Komeaa katsottavaa kallion yli putoava vesimassa on nytkin. 


Nopeasti virtaavaa vettä uoman täydeltä. 


Reino Rinteen muistomerkin eläinfiguurit ovat myös hyvä vedenpinnan mittari. Vesi huuhtoi viime keväänä kuvan oikeassa reunassa olevan eläinhahmon jalkoja. 




Korkean veden aikaan vesi virtaa monesta kohti kallion yli. 


Tässä vertailun vuoksi veden virtausta kallion päältä viime keväänä kuvattuna.








Dolomiittikallion punainen kallioseinämä ja pumpulipilvet


Uittouoma alemmalta sillalta ylävirran suuntaan


Uittouomaa sillalta alavirtaan päin 

 







Kuljen vielä joen takarannalle. 


Sinä aikana kun kiersin Luontokeskuksen kautta takarannalle, oli vedenpinta jo alkanut laskea. Kuvassa näkyy enää vain pieni noro virtaavan kallion päältä.


Tänä keväänä vesi oli korkeimmillaan ja virtaus suurimmillaan 19.5. aamupäivällä.  



Ajantasaista tietoa vesitilanteesta saa osoitteesta: https://www.ymparisto.fi/vesitilanne


16 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kevätvirtojen voimaa!

    VastaaPoista
  2. Vau, miten upeita valokuvia! Vedet ovat nyt korkealla.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on hienot kuvat, veden ja kosken kohinan miltei kuulee. Kovasti tulvii nyt vaikka jäidenlähtö sujui täällä aika maltillisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koillismaalla oli huomattavasti vähemmän lunta kuin viime talvena, mutta ihmeen korkealle vesi nousi tänä keväänänkin.

      Poista
  4. Huikeata veden pauhintaa. Kesä tulee rytisten.

    Tykkään Reino Rinteen muistomerkeistä, kauniisti sulautuu kallioon.
    Hienolla paikalla luonto ihmisen muistaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistomerkki on puhutteleva, sopii hyvin ympäristöönsä.

      Poista
  5. Kiutakönkään kuohut on juhlavat tulvan aikaan, silloinkin, kun tulva ei aivan huipussaan. Upeaa katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli nyt toinen kevät kun Kiutakönkäälle pääsee ajamaan hyvää tietä. Aiempina vuosina menoa rajoitti tien huono kunto juuri tulva-aikaan.

      Poista
  6. Hyvät kuvat, niissä näkee tuon veden kuohunnan kuin itse olisi katsomassa ja kokemassa.

    VastaaPoista
  7. Komeita vesimassoja. Hauskan näköistä kun koivutkin kasvavat vedessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokakeväinen näytös Kiutakönkäällä on hienoa katsottavaa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiutaköngäs on hieno nähtävyys aina, mutta erityisesti tulvan aikaan.

      Poista