torstai 28. tammikuuta 2021

Kuusamon kotiseutumuseo

Kuusamon keskustassa tai sen läheisyydessä ei ole kovin paljon matkailijoita kiinnostavaa nähtävää Matkailuinfo Karhuntassun ja Hannu Hautala-valokuvakeskuksen lisäksi. Yhden mielenkiintoisen kohteen haluan taas kerran nostaa esille. Kuusamon kotiseutumuseo on ympäri vuoden hieno käyntikohde. Kesäaikaan kotiseutumuseon rakennuksiin pääsee sisälle museon auki ollessa, muina vuodenaikoina museon pihapiiri on kiehtova kuvauskohde. Kotiseutumuseo on Torankijärven ja Kuusamojärven välisellä kannaksella Tolpanniementien varrella, vain kilometrin päässä kylän keskustasta.

Museon parkkipaikka on ihan Tolpanniementien varrella ja talviaikaan aurattu. Museon pihalla ei ole talvikunnossapitoa, mutta yleensä siellä risteilee hyvin tallattuja polkuja. Pitkävartiset kengät on kuitenkin tarpeen. 


Museoalueen rakennukset ovat suurimmaksi osaksi 1800-luvulta. Ne on saatu lahjoituksina eri puolilta Kuusamoa.  



Etualan talo on Rävän pirtti ja taempana Pulkkasen talo. 



Museon pihapiiri Torankijärven rannalta kuvattuna. 






Keskitalvella aurinko on matalalla Torankijärven takana ja valaisee museon pihaa. 


Auringonpilari







Törmäsenvaarasta siirretty, noin 1880-luvulla rakennettu, läpikuljettava tallipuoji on erikoinen rakennustavaltaan. Tallipuojissa on talli sekä varasto- ja nukkumahuoneita. 




Kiesit, rattaat vai hevoskärryt?  Onkohan vielä muitakin nimityksiä tälle kulkupelille. 
 
'




Linkissä museon pihapiirin ja rakennusten esittelyä kesäaikaan kuvattuna: Kuusamon kotiseutumuseo kesällä

12 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Tekee mieli haaveilla, että ensi kesänä voisi ajella Kuusamoon asti. Työvuosina järjestin työtoverini kanssa seurakuntamatkoja eri puolille kotimaata. Kuusamossa poikettiin eräällä matkalla, kylpylässä yövyttiin ja Hannu Hautalan kuvat tietysti käytiin katsomassa. - Hienoja kuvakulmia ja valaistuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ensi kesänä tilanne on parempi ja kotimaan matkailu onnistuu.

      Poista
  2. Noissa maisemissa tuli aikoinaan usein oleiltua. Ikävän ihan pakkaa tulemaan.

    Kauniin talven kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aurinko aina silloin tällöin käy näkyvillä. Kovin pilvistä on kyllä ollut viime aikoina.

      Poista
  3. Vanhat harmaat rakennukset ovat todella kiehtovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin silloin kun auringon valo osuu patinoituneeseen hirsipintaan.

      Poista
  4. Tuo museokokonaisuus on hieno, onneksi on säästynyt.

    Tampereen seudulla on varsinainen purkuvimma vanhoihin puutaloihin 80-90 luvuilla, nyt sitten harmitellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiseutumuson alue on hieno kokonaisuus. Siellä saa käsityksen miten ennen elettiin.

      Poista
  5. Mahtavat kuvat taas! Kiitos kierroksesta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satuin paikalle hyvään aikaan kun valo oli parhaimmillaan.

      Poista
  6. Voi että on kaunista, tuo tulenpunainen aurinko harmaan hirsiseinän heijasteena,johon kiesit antavat varjonsa. Lumouduin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monesti ennenkin kuvannut tuota kiesiä. Nyt vasta valon suunta oli sopiva ja sain kiesin varjon kuvattua.

      Poista