torstai 4. helmikuuta 2021

Auringonlasku Juhannuskalliolla

Lunta ja pakkasta taitaa tällä hetkellä olla tasapuolisesti koko Suomessa. Koskaan ennen en muista matkan Kuopiosta Kuusamoon olleen samanlaista talven ihmemaassa ajamista kuin nyt helmikuun alussa. Lumiset puut reunustivat tienvarsia koko matkan. Paikoin ilmassa oli pakkasusvaa, jonka läpi auringon valo siilautui. Päiväkin on pidentynyt huomattavasti parin viikon poissaolon aikana. Niinpä saavuttuani mökille ja pihan lumityöt tehtyäni ehdin vielä Juhannuskallion auringonlaskua katsomaan. 



Auringonlaskuun on vielä tunti aikaa kun tulen Juhannuskallion laelle, mutta aurinko on jo hyvin alhaalla, kuin leijuen sumupilven päällä. Pienet sivuauringotkin erottuvat molemmin puolin. 


Lumikerros on vahvistunut parillakymmenellä sentillä kahden viime viikon aikana. Tuuli kasaa kallion laella lunta kinoksiin. 


Pyhävaara on melkein kokonaan pilven peitossa. 


Lumi, jää, tuuli ja pakkanen muovaavat jatkuvasti kallion puita. Niistä syntyy mielikuvitushahmoja. Tässä on mielestäni puunlatvassa istuva poika huiluineen. 








 



Tämä on suosikkikäkkyräni. Sulan maan aikaan se on ruma, osin kuivunut ranka, mutta tykyn koristamana se on kaunis. 


Vielä helmikuun alkupuolella auringonnousun ja -laskun värit hehkuvat punaista. Päivän pidentyessä valo vaalenee ja kirkastuu.















Idän taivaan sinipunaa


Nettikokoon pienennetystä kuvasta ei erotu, mutta aurinko laskee taivaanrannalla olevien tuulimylllyjen väliin. 


Auringonlaskun jälkeenkään ei kannata heti kiirehtiä pois. Taivaanrannan värit vähvistuvat hetken aikaa ennen himmenemistään. 

20 kommenttia:

  1. Luonnon värit ja muodot ovat uskomattoman kauniita. Upeasti olet saanut ne vangittua kamerallasi. Kiitos retkestä, pari kertaa jo kuljin kuvat läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on ollut pakkasella jo pitkään, joten joka paikka on huurteessa ja tykky pysynyt puissa.

      Poista
  2. Mahtavat maisemat ja tunnelmat! Millaiset olivat pakkaslukemat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kohtuulliset pakkaslukemat viime päivinä, vain 10-15 asteen välillä.

      Poista
  3. Talven hienoja värisävyjä, kuin myös tykkymaailmaa. Aina ne säväyttävät katsojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli on pudotellut lumia alavilta paikoin, mutta korkeammalla tykyt on pysyneet.

      Poista
  4. Tykkylumiset puut ovat upeaa luonnontaidetta! Hienoja talvikuvia!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kun toit talven ihmemaan eteläisempien talvimaisemien keskelle. Täällä on lunta ja pakkasta mukavasti myös, mutta maisema on kaupungin. Tykkylumimetsässä hahmoja riittää ja taivaanrannalla värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykyt ja valo ovat erottavat pohjoisen talven etelän talvesta.

      Poista
  6. Vaikka täällä etelämpänäkin on nyt tosi kaunis talvi, niin kyllä tuo pohjoisen talvi on uskomatonta. Lumi ja valo, ei täällä päästä samaan. Saa nähdä, onko minulla koskaan tilaisuutta päästä näkemään pohjoisen talvea luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parikymmentä vuotta sitten pääsin ensimmäistä kertaa pohjoisen talvea katsomaan. Silloin jäin pohjoisen valon "vangiksi", yhä edelleen se on yhtä ihmeellinen.

      Poista
  7. Huilunsoittaja kalliolla. :))
    Kaunista, niin kaunista.

    VastaaPoista
  8. Niin on kaunista, että silmiä hivelee.

    VastaaPoista
  9. Syömmessäin somasti hyömäilee maisemien ja kuvien kauneus.
    Mielikuvituksen saa liikeelle tykkyinen luonto.

    VastaaPoista