torstai 28. maaliskuuta 2019

Aamu Käylässä

Ajatusherätys on herättänyt minut klo 4:50. Testailen joskus huvikseni ajatuksen voimalla heräämistä silloin kun aikaisin herääminen on suotavaa mutta ei pakollista. Olin illalla ajatellut, että jos heräisin noin viiden aikaan  aamulla, niin ehtisin Käylänkoskelle auringonnousun aikaan. Muutenkin tähän aikaan keväästä, kun kesäajan muutos lähestyy, alan herätä aikaisemmin. Sisäinen kello virittäytyy kesäaikaan. Tosin heräämisen aikaistuminen ei johdu kalenterin mukaisesta kesäaikaan siirtymisestä, vaan valon lisääntymisestä. Valoisana aikana en tarvitse unta niin paljon kuin talvella. 

Auton mittarissa vilahtaa pakkaslukema -19. Ei ole tilanne paljon muuttunut kuukauden aikana. Helmikuun lopulla, kun olin myös Käylän aamua katsomaan, oli 25 astetta pakkasta. Talvi on pitänyt pintansa muutenkin täällä Koillismaalla. Lumi on lisääntynyt viime viikkoina noin kolmellakymmenellä sentillä. Se oli hyvin mitattavissa portailta ja terassin lattialta. 

Taivaanranta hehkuu punaisena ja kosken suvannon yllä on hentoa pakkasusvaa. Joutsenia ei näy. Kuuleman mukaan ensimmäiset muuttojoutsenet ovat tulleet jo Kuusamoonkin. 


Leenan koskitupa uinuu talviuntaan. Kesällä tuvassa ja sen pihapiirissä on vilkasta kun kesäkahvila on auki. Tuvan yläkerran ikkuna heijastaa nousevan auringon kajon ja valo hipoo jo koivunlatvojakin. 


Pieni valoviuhka osoittaa auringonnousun suunnan. Päivä on pidentynyt huimasti, se on nyt melko tarkalleen 13 tuntia. Täällä lumen keskellä valon lisääntyminen on se ensimmäinen keväänmerkki.














Aurinko lämmittää päivisin jo niin paljon, että se sulattaa päivällä rannan koivujen huurteet.  Huurteisimmat koivut ovat jokirannassa kalanviljelylaitoksen vieressä.


Auringon noustessa ylemmäs, alkaa ilma lämmetä nopeasti ja usva joen yllä lisääntyy.


Varsinainen koskiosuus on vielä varjossa.








Sitten valo käy liian kirkkaaksi ja valkoiseksi, joten on paras vaihtaa objektiivi ja keskittyä kuvaamaan pieniä yksityiskohtia...


...tai tehdä valotuskokeiluja. Tässä on yhdistetty kaksi valotusta, toinen tarkennus naavatupsuun ja toinen epäterävä.


Näkymä Käylän laavulta koskelle päin.

18 kommenttia:

  1. Auringon nousu sumuisena aamuna on niin hienoa katseltavaa. Upeita kuvia, kuten aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä onkin nyt pitkä ajanjakso edessä, kun auringonnousun nähdäkseen on oltava todella aikainen.

      Poista
  2. Kaunista on, vaikkei keväästä tietoakaan.
    Tälläkin minun kulmallani Koillismaata on sama meininki, kuukaudesssa on lumen määrä kasvanut, mutta niin on valonkin.
    Kantohankia tässä ootellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantohanget olisi hyvät. Vähän on jo merkkejä täällä Kuusamossa. Pari päivää sitten hanki kantoi lumikenkäsuksella mennessä ihan hyvin.

      Poista
  3. Mahtavat maisemat, todella kaunista!
    Tuota pakkasta en kuitenkaan kaipaa, joten on mahdottoman ihanaa katsella näitä kuvia ja niiden tunnelmia lämpimissä sisäolosuhteissa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven pakkaslukemiin verrattuna nyt oli ihan suojasää:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Valon väristä huomaa,että ollaan pitkällä kevättalvessa. Enää ei ole sitä kaunista punerrusta mitä syvimpään kaamosaikaan on auringon noustessa.

      Poista
  5. On taas niin kauniita kuvia! Pakkasta en minäkään enää kaipaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti, että suojasää pehmittäisi hangen, siihen sitten pakkanen ja silloin on hankikanto.

      Poista
  6. Hurmaava valoleikki! Viehättävä yksityiskohta: koskituvan ikkunan heijastus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ikkunaheijastusta olen kytännyt monesti. Nousevan auringon pitää olla tietyssä suuunnassa että ikkuna loistaisi värikkäänä.

      Poista
  7. Upeat kuvat ja tunnelmat, taas kerran, kiitos!!

    VastaaPoista
  8. Huikeita maisemia. Upeita kuvia.

    VastaaPoista