tiistai 12. maaliskuuta 2019

Revontulet Pohjois-Kallavedellä

Kuluneena talvena olen onnistunut olemaan useimmiten väärässä paikassa silloin kun revontulia on esiintynyt. Siksi ei ollut kovin suuria odotuksia, kun ajelin kohti Pohjois-Kallaveden rantaa revontulien toivossa ja harmittelin miksi olen täällä kun Kuusamossa on parhaillaan menossa hieno revontulinäytös.

Kun sammutan autonvalot ja silmät alkavat tottua pimeyteen, erottuu pohjoisella taivalla himmeänä vihertävä revontulivyö. Napsautan otsalampun valon päälle ja lähden etsimään rannalta paikkaa johon pystytän jalustan. Tieltä päin erottuu myös otsalampun välkkyvä valokeila. Kävelen sitä kohti ja huutelen tervehdystä lähestyvälle koiranulkoiluttajalle. Kerron millä asioilla olen. Monesti täällä asutuskeskusten läheisyydessä herättää epäilyksiä kun touhuaa rannalla otsalampun valossa. Siksi on parempi heti kertoa mitä on tekemässä.

Ehdin viritellä jalustan paikalleen ja kameran säädöt kun revontulikaari alkaa elää molemmista päistään. Osittain kaari jää viereisen saaren taakse, mutta saaren takana on taloja joiden pihavaloja en halua kuvaan. Lumi on sulanut monin paikoin jään päältä, joten jääkin heijastaa osaltaan revontulien valoa.


Hetken aikaa vihreän alareunassa näkyy nopeasti vilistävää punaista valoa.


Kaaren keskiosasta alkaa kohota tuikkeita suoraan ylös kohti taivaankantta.













Myös revontulivyön lännenpuoleiselta laidalta nousee taivalle punaista revontulivaloa. Tämä on erilaista punaista kun nopea revontulivyön alaosassa kiitävä punainen väri. Tämä hitaampi punainen erottuu paljaalla silmällä vain vaaleana alueena, vasta kameran optikka paljastaa sen värin.





Kun loimotus vähän rauhoittuu nousen rannalta parkkipaikalle tuulensuojaan. Luoteesta puhaltava voimakas tuuli ja kymmenen asteen pakkanen saa ilman tuntumaan hyvin kylmältä.


Tuulen kohinan lisäksi myös jäät ääntelevät. Omituisinta on, kun kuuluu kuin vesi loiskuisi jään alla. En ole koskaan ennen kuullut sellaista ääntä. Se ei ole tavallista jään pauhkahtelua vaan kumeaa lotinaa. Pimeässä ääni on jotenkin aavemainen.


Yhdistin kaksi vaakakuvaa, että sain koko revontulimaiseman sopimaan samaan kuvaan. (klikkaa kuva isommaksi)


Revontulten hiipuessa kokeilin luovaa kuvaustekniikkaa. Objektiivin zoomausrengasta on liikutettu valotuksen aikana.


Revontuliaktiivisuutta olisi riittänyt, mutta pilviä alkoi kerääntyä taivaalle, joten katsoin parhaaksi lähteä kotiin lämmittelemään.

18 kommenttia:

  1. Huikean hienot revotulet! Upeaa kuvaamista, kiitos näistä kuvista!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Pessimisti ei pety. Ei ollut suuria odotuksia, mutta onnisti kuitenkin.

      Poista
  3. Ihmeellistä lumoavaa, ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma rannalla oli upea, lisätehosteenä jään äänet.

      Poista
  4. Olipas mahtavat kuvat ja revontulet!
    Kiitos näistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lähdin. Varsinkin kylmänä ja tuulisena yönä miettii onko järkevää lähteä pimeälle rannalle seisomaan.

      Poista
  5. Olipa tosi hienoa ilotulitusta taivaalla, kauniit revontulet sait vangittua kameralla. Jäät ratisevat ja paukkuvat usein, niitä on keväällä kiva kuunnella ja silloin kuuluu usein tuo pulputus ja virtaava ääni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hieno kokemus kuulla jään ääniä. Ison järvenselän äärellä nuo äänet ovat erilaisia ja voimakkaampia. Asun pienen järvenlahden rannalla jossa ääniä ei oikeastaan kuule.

      Poista
  6. Upeaa tulitusta taivaalta upeissa väreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen havainnut, että silloin kun eteläisemmässä Suomessa näkyy revontulia, niin ne ovat usein värikkäämpiä kuin Lapissa.

      Poista