sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Valmiina lähtöön

On taas se aika vuodesta kun joutsenet ovat kokoontuneet Kuusamon järville valmiustautumaan muuttomatkalle. Joka syksy joutsenet kerääntyvät matalien järvien lahdukoihin tankkaamaan evästä, että jaksavat sitten jatkaa matkaa kohti etelää. Joutsenet viipyvät yllättävän pitkään näinkin pohjoisessa. Nyt osa rannoista on jo jäässä, mutta siitä huolimatta ne eivät kiirehdi lähtemään.


Syy viivyttelyyn on ehkä siinä, että joutsenten poikaset ehtisivät kasvaa ja voimistua jaksakseen pitkän muuttomatkan. Jotkut poikaset kyllä näyttävät olevan isompia kuin vanhempansa.






Yksittäiset perheet erottuvat hyvin satojen joutsenten joukossa. Poikaset pysyttelevät vanhempiensa lähellä ruokaillessaankin.




Ruokailun jälkeen seuraa puhdistautuminen. Pitkästä kaulasta on hyötyä puhdistusoperaatiossa. 







Lopuksi reippaat tuuletukset.






Tämä nuori joutsen oli joutunut erilleen vanhemmistaan, se pyrki aikuisten joutsenien seuraan, mutta ne ajoivat sen pois.






Kun järvellä on satoja joutsenia, niitä on mahdotonta saada sopimaan kovin paljon yhteen kuvaan. Eräs lintuharrastaja oli laskenut yli 700 joutsenta tällä lahdella.


Tässä lähes kaikki kuusilapsisen joutsenperheen jäsenet. Yksi viipotti vähän kauempana eikä mahtunut kuvaan.



18 kommenttia:

  1. Onpa valtava määrä joutsenia ja niitä on varmasti mukavaa seurata niiden pitäessä tankkaustaukoa! Todella upeita lintuja ja hienoja tilannekuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli viime hetket nähdä noin suuri määrä yhtä aikaa.

      Poista
  2. On ne kyllä kauniita lintuja. Täällä lensi eilen lauantaina yksi parvi joutsenia tästä Pirkanmaan yli etelään päin. En tiedä jatkoivatko jo perille vai huilasivatko jossain vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat muuttaa vähän kerrassaan etelämmäksi.

      Poista
  3. Onpas ihana joutsenpostaus! Olit varmasti tyytyväinen "saaliiseen"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se poikkeuksellista. Minulla kun ei ole oikein lintukuvauskalustoa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kauniita ja äänekkäitä, se tuli todistettua kun kuunteli satojen joutsenten laulua.

      Poista
  5. Mielenkiintoisia joutsenhavaintoja ja hienot kuvat. Upeaa, kun on mahdollisuus havainnoida syksyllä näitä hienoja lintuja niiden kokoontuessa. Tuollaista mahdollisuutta en ole kokenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä joutsenet pysähtyvät aina juuri Kuusamossa ja samoilla järvillä.

      Poista
  6. Hienoja kuvia. Syksyn haikeita hyvästejä. Ensin kurjet, nyt joutsenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenet taitavat olla niitä pisimpään sinnitteleviä.

      Poista
  7. Se on lennokasta menoa näillä kauniilla linnuilla.
    Poikasten höyhenpeitteissä on vielä tummuutta.

    Elämyksellistä seurattavaa.
    Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoren joutsenen höyhenpeite muuttuu valkoiseksi vasta seuraavan kesän sulkasadossa.

      Poista
  8. The lab is always a grateful and nice subject for photography, beautiful photos.

    VastaaPoista