keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Revontuli-ilta Kallaveden rannalla

Tällä kertaa kaikki sujui kuin käsikirjoitettuna. Oli selkeä sää, kaikki ennusteet näyttivät suurta revontuliaktiivisuutta, oli ladattu kameran akut täyteen, tarkastettu varusteet ja oli valmiiksi katsottuna syrjäinen niemenkärki Pohjois-Kallaveden rannalta. Ja vielä, olimme liikkellä melkein ajoissa, heti kun iltataivas alkoi tummua. Siitä huolimatta ehdin jo säikähtää, että näytös menee ohi, koska matkalla kuvauspaikalle auton valojen yläpuolella hohtivat revontuliloimut.

Ensimmäiset loimotukset olivatkin jo sammuneet ennen kuin olin saanut kameran jalustalle ja löytänyt sille tasaisen paikan rannalta. Mutta koko pohjoisen taivas oli vihreän revontuliharson peitossa ja se lupasi lisää liikettä olevan tulossa. 


Kello 20:37 edessä olevan saaren takaa koillisesta taivaalle syttyi revontulisäteiden kaari.


Revontulikaari alkoi elää myös toiselta laidalta länsi-luoteesta.


Kaari kirkastui ja alkoi sykkiä.


Loimut nousivat ylös, kuin katoksi järven yläpuolelle.




Spiraaliketju


Spiraali ja alareunastaan punainen revontulivyö.




Tässä on kaksi vaakakuvaa yhdistetty panoraamakuvaksi.





Siirryn kuvauspaikaltani niemenkärjen toiselle puolen, josta on näkymä etelän suuntaan. Sielläkin on pieni vihreä revontulivalo, mutta sen lisäksi kameran optiikka tallentaa sen yläpuolella liikkumattoman punaisen revontulivyön. Se on SAR (Stable Auroral Red) vakaa punainen kaari, joka on voimakkaan geomagneettisen aktiivisuuden aikaan esiintyvä ilmiö.




Olemme sen verran kaukana keinovaloista, että Linnunrata erottuu selvästi.




Pakkanen kiristyy ja järven yläpuolelle alkaa muodostua usvaa, joka pehmentää revontulien väriä.














Taivaankannellakin olisi tapahtumia, mutta usvakerros haittaa niiden näkymistä.


Kävimme vielä toisella kuvauspaikalla ennen kotiinlähtöä. Siellä oli valaistu venerannan laituri, ja sen valo heijastui ympäristöön. Vähäinenkin keinovalo näkyy yökuvissa.



Tälle hienolle illalle saatiin uusinta kolme päivää myöhemmin. Siitä kuvia TÄÄLLÄ

10-vuotisarvonta
Seitablogin 10-vuotisarvonnassa (julkaistu 28.9.) viisi kommentoinutta saa silmälasipyyhkeen.
Arvonta suoritettiin tänään arpalipuissa oli nimet: Sude, Sussi, Cara, Eko ja aimarii. Blogin etusivulla on sähköpostiosoitteeni, jonne pyydän ilmoittamaan osoitteen jonne voin lähettää postia.

16 kommenttia:

  1. Upea revontuliyö on ollut Kallavedellä. Hienosti sait kuviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli kaikki kohdallaan. Monesti käy niin, että revontulet jäävät pilvien taakse.

      Poista
  2. Aivan mahdottoman upeat kuvat ja näkymät!
    Huomaa hyvin, että olet perehtynyt aiheeseen.
    Tekstisi avasi aihetta mukavasti maallikollekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa tuolla kuvauspaikalla onnistuin kuvaamaan kunnolliset revontulet.

      Poista
  3. Uskomattomat kuvat revontulien tanssista! Taidokasta pimeäkuvausta niin revontulista kuin linnunradasta, ihailen suunnattomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Kun tarpeeksi kauan harjoittelee, niin joskus onnistuukin.

      Poista
  4. Mielettömät kuvat! Meillä näkyi myös himmeät revontulet;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai-iltana taisi näkyä koko Suomessa.

      Poista
  5. Huikeita kuvia! Upean näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se säväyttää yhtä paljon kun revontulet yht'äkkiä syttyvät.

      Poista
  6. Aivan huikean luonnonnäytelmän olet saanut kuvattua! En varmaan osaisi kuvata edes, kun en ole perehtynyt kamerani valotusaikoihin ym. hienouksiin.
    Kiitos tästä. Onnistuuko kuvaaminen pelkällä pimeäkuvauksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameran pimeäkuvausautomatiikkaa en ole käyttänyt vaan manuaaliasetuksia. Tarvitaan jalusta, mahdollisimman laajakulmainen objektiivi ja suuri aukko (pienin polttoväliasetus), tarkennus äärettömään. Jos ei ole kaukolaukaisinta niin ajastettu laukaisin. Asetuksille ei ole reseptiä, koska revontulien voimakkuus määrää valotusajan, mutta voisi aluksi kokeilla vaikka ISO1600, aukko 2.8 ja valotusaika 10-20 s.

      Poista
  7. Komeaa ja miten valtavasti tähtiä. Tuntuu kuin eläisit satumaailmassa. Aina hämmästyttävän kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtien määrä hämmästyttää aina kun pääsee katselemaan niitä paikasta jonne keinovalot ei yllä.

      Poista
  8. Voi miten ihanat revontulikuvat ja tähtiä paljon. Ihan sydän läpätti kun katsoin. Ihastelin myös aiempia ruskakuvia ja lasta, joka taivalsi mukananne. Täälläkin oli yhtenä iltana kauniit revontulet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuun alkupuoli on ollut ihmeen kaunista. Alkupuolen pakkaset, värikäs ruska ja nyt viime päivinä poikkeuksellinen lämmin sää.
      Mukavaa oli taivaltaa nuoren seuralaisen kanssa.

      Poista