lauantai 1. syyskuuta 2018

Syyskesän taivaanilmiöitä

Kesän lähestyessä loppua illat pimenevät ja aamulla saa herätä yhtä aikaa auringon kanssa. Elokuun puolenvälin jälkeen revontuletkin alkavat näkyä kun keskiyöllä on riittävän pimeää. Elokuun taivaanilmiöihin kuuluu tietenkin elokuun kuutamo. Nyt täysikuu oli 26. elokuuta.

Revontulikauden ensimmäiset loimut näin 20. elokuuta Pohjois-Kallavedellä Kuopiossa. Kauan odottelin yön pimeydessä rannalla. Vain hento kaari erottui himmeänä pohjoisella taivaalla. Olin jo luovuttamassa ja pakkaamassa reppua autoon, kun yht'äkkiä kaari alkoi elää. Siitä alkoikin muutaman minuutin kestävä ilotulitus.






Monena iltana, juuri auringon laskun aikaan, pilvikerros on raottunut ja laskeva aurinko on värittänyt hetken aikaa taivasta.






Tuulisen päivän iltana istuin mökkilaiturilla makuupussiin kääriytyneenä kuunsiltaa katsellen.


Kuun kultalankoja


Toisenlainen kuutamo oli pari vuorokautta myöhemmin. Oli tyyni, hiljainen ja lämmin elokuun yö.


Revontuletkin yrittivät taivaalle, mutta kuun valo oli niin voimakas, että hennot revontulisäteet eivät paljon erottuneet.


Aamuvarhaisella meloin järvenselälle katsomaan kun aurinko ja kuu vaihtoivat vuoroa.


Sumua oli kerääntynyt lahtien pohjukoihin. Auringonnousun aikaan nousi myös tuuli, joka hetkessä sai sumulautan liikkeelle ja haihtumaan.

















11 kommenttia:

  1. Toinen toistaan upeampia kuvia! Uskomattoman kaunista on Kallaveden rantamilla ollut.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Värikkäitä auringonnousuja ja -laskuja on ollut viime aikoina.

      Poista
  3. Hei seita! Ihailen suuresti tuota ponnekkuutta ja määrätietoisuutta, joilla jaksat seurata auringon kulkua ja yön laskeutumista. Ja taas uuden päivän nousua.
    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt siinä onnellisessa asemassa, että ei tarvitse kiirehtiä töihin. Silloin on mahdollista valvoa öitä.

      Poista
  4. Minä niin nautin kuvistasi! Haaveilen siitä, kun muutaman vuoden kuluttua jään eläkkeelle, muutan varmaan kesiksi mökille ja kuvaan ja kuvaan ja kuvaan luontoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitäpä minäkin haavelin pitkään; elämästä ilman aikatauluja ja mahdollisuudesta lähteä luontoon hyvän sään aikaan.

      Poista
  5. Kaunista! Taitava on tuo luonnon siveltimen käyttäjä ja siihen päälle sinun ottamasi kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaarannanmaalari on heilutellut pensseliä viime aikoina :)

      Poista
  6. Ihan uskomattoman kaunista ja tuota aikaa auringon kanssa elämiseen odottelen, olisi aikaa kuvaamiseen enemmän.

    VastaaPoista