torstai 17. syyskuuta 2015

Yö ja aamu Sulaojalla

Kuljen hämärässä otsalampun valossa Sulaojan varteen. Iltataivaan kajo heijastelee vielä virrassa.

Lampun valaisemana väreilevä vesi saa pohjan kivet loistamaan kuin jalokivet.


Käsivaravalotus kameralla paljastaa hennon vihreän juovan taivaalla.


On yötaivaan valoshow'n aika:






















Lyhyt väliaika ennen loppunäytöstä.


Lopuksi taivaanlaen leimahdukset.












Sulaojan aamu on kylmä. Yöllä on käynyt hieman pakkasella koska juolukan lehdillä on kuuraa.


Käyn vielä katsomassa paikan josta Sulaoja alkaa.

Sulaojan lähde on vähän yli kaksisataa metriä pitkä ja reilut neljäkymmentä metriä leveä.


Noin kolmensadan metrin päässä lähteestä on Hannojärvi. Karigasniemen Ailikastunturi peilailee järven tyyneen pintaan.





Paluumatka etelän suuntaan alkoi näissä maisemissa.

KATSO MYÖS EDELLINEN: Sulaojan luontopolku

22 kommenttia:

  1. Voi jessus sun kuvia. Mahdottoman upeita. Kristallikivet on ihania, revontulet sanoinkuvaamattomia (en enää löydä sanoja) ja alaosan maisemat, mitä muuta voi sanoa kuin että on mahtavia. Siellä on ruska kauneimmillaan, ja olet saanut vangittua sen kuviisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkan ajoitus osui tällä kertaa ihan nappiin. En olisi voinut enempää toivoa, enkä olisi ehtinyt enempää kokea.

      Poista
  2. Samaa mieltä Orvokin kanssa. Mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  3. Huikea näytös! Tämä ei nyt yhtään helpota pohjoisen ikävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaikeuttaa minullakin ensi syksyn matkasuunnitelmia. Tänä kesänä ja syksynä on tullut kaksi uutta paikkaa Lapissa, jonne tekee mieli uudelleen, Utsjoki ja Kilpisjärvi.

      Poista
  4. Kyllä tuo ruska vain on niin kaunis. Ja maisemat muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruska on kaunis, mutta mielessäni kuvittelin jo tunturikoivikot huurteisina kaamosvalossa.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Jo toinen valoshow saman viikon aikana ja lisääkin oli tulossa.

      Poista
  6. Orvokin sanoihin on helppo yhtyä, mielettömän kaunista ja vaikuttavaa!

    VastaaPoista
  7. Voi noita jalokiviä!
    Onnetar taitaa taas istua olkapäälläsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui juuri siltä. Tällä kertaa oli onni mukana. Revontulet kolmesti ja ruska.

      Poista
  8. Olet osannut valita oivan ajankohdan ruskareissullesi. Upeat ilmat ja upeat kuvat.
    Revontulikuvat loistavia, niin on ruskakin.

    VastaaPoista
  9. Huh, onpas ollut taas räiskinnät. Uskomattoman voimakkaita revontulet ovat nykyisin. Olen miettinyt että ovatko ne jopa voimakkaampia kuin aiemminpa vuosina tai joskus 10 vuosia sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Revontulien voimakkuus taitaa olla sykleissä. Nyt on tosiaan ollut paljon tapahtumia taivaalla.

      Poista
  10. Komppaan edellisiä, aivan mahtavia kuvia!!

    VastaaPoista