perjantai 11. syyskuuta 2015

Ukonjärven loimut

Ruskareissu Lappiin alkoi revontulinäytöksellä Inarin Ukonjärvellä. Kun edellisessä postauksessa moitin ensimmäisiä tänä syksynä näkemiäni revontulia vaisuiksi, niin nyt ei ollut valittamista. Saattoi olla hurjin tähän saakka näkemäni revontulinäytelmä. Loimut olivat parhaimmillaan niin kirkkaita että valaisivat yötaivaan yhtä valoisaksi kuin kuutamo.

Kymmenen jälkeen illalla on luoteinen taivaanranta on vielä valoisa. Sen vuoksi ensimmäinen havainto revontulista on hennot juovat pohjoisella taivaalla.



Illan tummetessa värit voimistuvat.

Myös idän suunnalta alkaa taivaalle kohota loimuja.

Sitten alkaa kunnon tykitys. Taivaalle syöksyy nopeita ja kirkkaita revontulijuovia.






Olin valoisan aikaan kartoittanut muutaman paikan, jonne on helppo mennä pimeälläkin. Ihan tien varrelta avautuu tämä näkymä Ukonjärven yli Salmivaaran suuntaan.


Niemen kärjessä on kelokäkkyrä joka saa kohdevalaistuksen taivaantulista.






Pinkkiä ja lilaakin on lännen puolen taivaalla.



Etelän suunnalta tulevat ne kirkkaimmat revontulet kuten tämä tulipallo. Valotusaikaa on vain sekunti.




Nopeissa ja kirkkaissa tulissa riitti alle kahden sekunnin valotusaika 1250 ISO-arvolla.


Punaisia revontulia erottaa harvoin paljaalla silmällä. Nyt punainenkin oli niin voimakasta, että erottui hyvin.





Loppunäytöksen vuoro. Loimotus jatkui vieläkin, mutta minulta loppui akku ja väsymyskin alkoi vaivata kahden aikaan aamuyöstä.



12 kommenttia:

  1. Upeeta! Suunnilleen samoilla tulilla ollaa oltu :) puhelimella ei vaa noita kuvia saa :(

    VastaaPoista
  2. Vaude, mikä spektaakkeli. Väliin mietti, mitä ne esihistorian ihmiset ajatteli esim. revontulista, kun ei tienneet mistä ne syntyy (tai mistä minä tiedän mitä ne tiesi.. :)

    VastaaPoista
  3. Upea näytäntö taivaalla. Komeista komeinnat revontulet. Sinun ruskaretkesi osui nappikohtaan. Itse olin siellä viikkoa aiemmin, eikä näkynyt taivaantulia.

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia olet napannut. Pitäisi itsekin joskus ajan kanssa ehtiä harjoitella revontulien kuvaamista. Pitäisi vain jalusta hankkia ensin.

    VastaaPoista
  5. Voi mahdoton miten upeaa on taivaantulien tanssi! Hienot kuvat todella, wau!

    VastaaPoista
  6. Wau, minkä näytelmän luonto on tarjonnut... upeata!!

    VastaaPoista
  7. Syksyllä on mukavaa kuvata, kun ei ole niin kovat pakkaset haittana ja löytyihän sieltä niitä upeitakin revontulia vaikka tosiaan syksyssä vielä ollaan. Minkähänlainen repotalvi saadan kun nyt on jo näin upeita loimotuksia! Yökukkuja on kyllä palkittu upeasti!

    VastaaPoista
  8. Vau mitä kuvia. Upea näytös ollut.

    VastaaPoista