sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksytunnelmia Savosta

Suojainen lahdenpohjukka Savon sydämessä elää syksyn hetkiä. Rantakoivut  ja -haavat ovat vielä ruskan värjäämiä, tosin tänä syksynä ei hehku niin kuin parhaimpina ruskavuosina, koska koivuruoste on ruskistanut lehtiä. Rannoilta löytyvät kuitenkin ne terveimmät puut.

Lahden kuikkaperhe taitaa valmistautua jo lähtemään etelään. Jo viime käynnillä luulin nähneeni ne viimeistä kertaa, mutta yhä vain ovat täällä. Kuikan laulussa on erikoinen sävy, kuin valitus. Kauempaa kuuluu joutsenten ja kurkien konsertti.

Pääsen uisteluveneen kyytiin kalareissulle Sorsavedelle. Paljon on puettava kerroksia että tarkenee, ja päällimmäiseksi vielä kevytuntuvatakki.


Tuuli käy etelän suunnalta ja pitää lämpötilan kymmenen asteen lämpöisemmällä puolella. Kalat ovat painuneet syvänteisiin. Yhtään nykäystä ei tule uistimiin.


Tuulensuojassa Kuvajanlahdella kalastaja vetää uistimet ylös ja hivuttaa veneen lähelle rantakalliota. Pääsen kuvaamaan punavihreiden sammalien koristamia kalliohyllyjä. Kalliota pitkin virtaava vesi pitää jyrkässä seinämässäkin kiven pinnan niin kosteana että rahkasammal menestyy. Talvella rinne on jääpuikkojen kuorruttama. Lähes samanlaista sammaleen värittämää kalliota on myös puolitoista kilometriä pohjoiseen, Koholahdella. Siellä olen monesti kuvannut sammalkallioita kajakista käsin.










Koukkaamme Mustaniemen kärjen kiertäen Mustasalmeen ja Mustalahteen. Juuri silloin pilvien takana piilotellut aurinko tulee esiin. Viime hetkellä, sillä auringonlaskuun on enää reilu tunti aikaa. Tummia pilviä vasten rannan koivujen keltavärit korostuvat.










Lahden pohjukka on varjossa, mutta ehkä juuri siksi kallion erikoiset pinnanmuodot erottuvat paremmin.


Ilta-auringon lämmin valo värittää myös Havukkavuoren rinnettä.






Sorsavedellä on runsas majavakanta. Tämän pesän asukas on koonnut valtavan määrän puuta upoksiin pesänsä edustalle. Nyt majava voi odotella talvea tyytyväisenä, ruokaa on riittävästi varastossa.


Koska kalaonnea ei ollut, niin iltanuotiolla savustuu kaupan kirjolohi.


Istun laiturilla ja odottelen kuun tulevan pilvien takaa esiin. Sen verran pilvikerrokseen tulee rakoa, että ehdin kuvata kuunsillan.








Aamulla lähden lahdelle tavoittamaan sumuja ja auringonnousua. Nyt on kulkuvälineenä kanootti, jolla lipsuttelen hiljaa tyynellä järvellä. Yön aikana on pieni saderintama kulkenut yli, joten ilmassa on kosteutta.












Auringon noustua sumu on kaikonnut lähes kokonaan.










Kurjet ja joutsenet ovat aloittaneet laulunsa auringonnousuaikaan. Näen jo kaukaa joutsenparin lentävän matalalla kapean lahden yläpuolella. Ne lentävät melkein ylitseni ja laskeutuvat muutaman sadan metrin päähän lahden perälle.




Sanon hyvästit kuikkaperheelle ja lahden ruskapuille. Kun seuraavan kerran tulen, ovat kuikat lähteneet ja lehdet karisseet.

23 kommenttia:

  1. Upeat kuvat kallioista ja syysväreista!

    VastaaPoista
  2. Mukavia retkiä sinulla ollut. Tuollaiset korkeat kallioseinämät järveen laskevina ovat komeita, tulee miettineeksi, millaistahan siinä kohtaa on veden alla. Jatkuuko kallio jyrkkänä sinnekin.

    Syksyn tunnelmaa on kuvissasi ja sanoissasi, hivenen haikeuttakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kallion alla on äkkisyvää, mutta on jyrkkiä kallioita joiden edustalla on matalaa. Kuvajanlahti syvenee niin, että 50 metrin päässä rannasta on 19 metrin syvänne.

      Poista
  3. Upeata väriloistoa näissäkin kuvissa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantojen lehtipuut ovat huomattavasti värikkäämpiä kuin muuten täällä päin.

      Poista
  4. Mikä retki! Lumoavia syyshetkiä. Huikeaa, miten männyt löytävät kasvupaikkansa jyrkiltä kallioseinämiltäkin. Luonto on sitkeä ja sopeutuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuttiin juuri tuolla retkellä, että Havukkavuori ei olisi lainkaan niin upea jos nuo männyt puuttuisivat.

      Poista
  5. Upea tunnelma ja värit kuvissa! Täällä etelässä ruska ei ole vielä kunnolla alkanut, osa puista on vielä ihan vihreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpakkasien myötä ruskavärit varmaan lisääntyvät Etelä-Suomessakin. Kylmenevää säätä on luvattu.

      Poista
  6. Komea ruska, jonka auringon valo moninkertaistaa, on jo sielläkin.
    Ehkä se pikkuhiljaa valuu eteläänkin.
    Upeat ja ihanat kuvat. Olet onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienointa tuossa retkessä oli että sain tehdä sen poikani kanssa.

      Poista
  7. Ihmettelin ja ihastelin taas monenmonta asiaa. Nuo "sammaltyynyt" ovat ihan erityisen kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen innostunut noista sammaltyynyistä. Aina kun mahdollista käyn niitä katsomassa.

      Poista
  8. Voi miten kaunista...kauniin kesän herkkä loppu! Upeat kuvat ja tunnelmat! Nyt on lintujen aika lähteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se aiheuttaa haikeutta kun linnut alkavat kokoontua ja syysmuutto alkaa.

      Poista
  9. Aamuhetket ovat parhaita! Seesteisiä ja rauhallisia. Hyvä että oli kaupan kala varalta mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen aamuihminen ja nautin täysillä aamuhetkistä järvellä.
      Kalamies oli osannut varautua myös saaliin puutteeseen :)

      Poista
  10. Kyllä oli nautinnollinen nojatuoli melonta.
    Upeita sammaleita, harvinaisemmat värit Minulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisen rannan varjoisalla rinteellä sammaleet ovat erityisen värikkäitä.

      Poista
  11. NE ON upeita, maisemat nimittäin. Ja kuvat ja linnut ja, ja... Sanat loppuvat aina kesken kuviasi katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsaveden-Kuvansin maisemat ovat savolaista järvimaisemaa kauneimmillaan. Karun kaunista.

      Poista
  12. Kaunista luontoa! Komeita kallioita :)

    VastaaPoista