torstai 26. maaliskuuta 2015

Lumikenkäretki Ristikalliolle

Monena talvena olen suunnitellut retkeä lumen aikaan Ristikalliolle, mutta se on jotenkin vaan jäänyt toteuttamatta. Ristikalliolle on reilun neljän kilometrin matka Sallantieltä, eli Karhunkierroksen toiselta aloituspaikalta. Karhunkierroksesta johtuu, että reitillä kuljetaan läpi vuoden. Nyt oli tarjolla aurinkoa ja kantohankea, jonka päällä viiden sentin pehmeä lumikerros. Täydellinen lumikenkäsää, jos viaksi ei lueta aamun reilua pakkasta, -25 astetta.

Aamu alkaa kuitenkin Käylänkosken auringonnousulla. Kun matkalla Ristikalliolle ajan Käylän ohi, en malta olla pysähtymättä koskelle. Kosken yllä leijailee pakkashöyryä, jonka läpi nouseva aurinko yrittää puskea säteitään.







Sallantien parkkipaikalla on yhtä paljon pakkasta kuin Käylässäkin, -25 astetta. Riisitunturin retkestä viisastuneena olen lisännyt vaatekerroksia, joten sen suhteen pitäisi pärjätä. Jalassa on maastokengät, ne ovat lämpimämmät kuin monot.

Edellispäivien lumisateiden jälkeen polulla ei ole kuljettu. Polku-uralla on 5-10 senttiä uutta lunta. Suolla jäljet häviävät kokonaan.  Suon ylitys kesäaikaan tapahtuu pitkospuita pitkin, joten suolla ei ole reittimerkintöjä. Talvinen maisema näyttää erilaiselta kesäiseen verrattuna. Siksi on paras katsoa Reittikartan opastusta, että osun polun päähän suon toisella puolen.

Metsässä reittimerkinnät ja polku erottuvat hyvin. Liukulumikenkä on kuivassa pakkaslumessa aika nihkeä. Eteneminen on enempi kävelyä kuin liukumista.

Aventojoen rannalla on ensimmäinen pysähdys. Joessa on muutamia virtapaikkoja, jotka ovat pysyneet sulana koko talven. Pakkasyön jälkeen rannan risukot ovat huurteen peitossa ja joessa on koristeellisia jäämuodostumia.





Pieni katajapensas on pitkien höyhenenmuotoisten huurteiden ympäröimä.




Aventojoen rantakoivut koreilevat huurrehopeaisina.



Aurinko on jo korkealla kun lopulta ehdin Ristikallion näköalapaikalle. Valkoisena hohtava lumi hankaloittaa kuvien valottamista. Matalampi valo olisi ollut kuvauksellisempaa.












Laskeudun alemmas kohti Ristikallion tupaa, mutta matkalla käyn tuvan edustan kallioniemekkeellä kuvaamassa vastarannalla kohoavaa komeaa kalliota.



Ristikallion tuvassa ei ole ollut yöpyjiä pariin päivään. En ala lämmittää tupaa, vaan teen tulet auringon valaisemalle nuotiopaikalle.

Ristikallion vesipaikka on pieni koski Aventojoessa,parisataa metriä tuvalta.

Ristikallion tulipaikan näköalat ovat komeat. Tuli ei suinkaan hulmua vesisankoa hipoen, vaikka kuvassa siltä näyttääkin.

Paluumatkalla pakkanen ei enää haittaa, mutta sää alkaa pilvistyä ja avonaisilla paikoin tuulee kovasti. Neljä "oikeata" Karhunkierroksen kulkijaa tulee vastaan, kaksi hiihtäen ja kaksi lumikengillä. Omat kulkuvälineeni, eli liukulumikengät, olivat hyvä valinta tälle kelille ja tälle polulle.

14 kommenttia:

  1. Aikainen herääminen palkittiin, upeita auringon valaisemia kuvia.
    Luonnon kauneus mykistää, ihailen kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti lähteä ajoissa. Muuten olisi jäänyt Käylän hieno aamuaurinko näkemättä.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja maisemia, vaikken ihan mahdottomasti lunta kaipaakaan nyt, kun kevät vihdoin tekee tuloaan. Vaan tuo auringon valo tekee lumestakin niin paljon ihanamman, kuin harmaa, paksu pilvikerros.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasatanut lumi tekee maiseman vielä valoisammaksi.

      Poista
  3. Komea nivasta upeita kuvia tältäkin retkeltä. Pakkasyön koristelut ovat ihastuttavan taiteellisia.
    Minä tein eilen aamuna lähiympäristössäni useamman tunnin lumikenkäkävelyn. Nautin ulkona olosta, mutten saanut lähimainkaan noin kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasyön koristelut eivät kestä kauan kun aurinko alkaa lämmittää. Nyt on hienot lumikenkäilykelit.

      Poista
  4. Kyllä olikin antoisa kuvaus-reissu. Ei tulisi mieleenkään lahteä moiseen urakkaa...
    Onnittelen 'kuva-saaliista'. En ole moista kuva-ilottelua aikaisemmin nähnyt...

    VastaaPoista
  5. Upeat näkymät! Jälleen hätkähdyttää, kuinka erilaiset kelit ovat nyt Suomen eri osissa. Kylmästä ja pienestä sataneesta lumesta huolimatta meillä täällä kukkii jo krookuksiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa ihmettelen, kun katselen Etelä-Suomen leskenlehti- ja krookuskuvia.

      Poista
  6. Katajapensas on saanut kauniin höyhenasun ympärilleen. Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen katajakäppyrän tähtihetki, jäähöyhenkoristelu.

      Poista
  7. Voi täysi talvi siellä vielä ja niin puhtaan kaunista. Rakastan kevättä, mutta ei tuo talvikaan ole yhtään hassumpi, pakkanenkaan ei minua haittaa. Saat nauttia talvikeleistä vielä noilla korkeuksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koillismaalla ja Lapissa on se hyvä puoli, että täällä talvi on talvi ja kesä tulee nopeasti. Loska-aika on yleensä melko lyhyt.

      Poista